tiistai 27. lokakuuta 2015

Joulumietteissä kotitoimistolla

Kyllä, siinä se j-sana nyt ensimmäisen kerran tälle syksylle kuultiin. Ei sillä, ovathan kovemman luokan intoilijat esikoinen ja isoisänsä jo suunnitelleet koko bakkanaalin kulun tarkalleen, ei tarvitse enää kuin ilmestyä paikalle sitten vajaan kahden kuukauden kuluttua. 


Itse asiassa koko homma lähti siitä, että päiväkoti muisti loma-aikakyselyllä näin heti syysloman jälkeen. Tänä vuonna meidän lomailuamme sanelee ensimmäisen kerran koululainen ja hänen loma-aikansa. Koulu loppuu lauantaina 19.12 ja kun kouluun palataan vasta loppiaisen jälkeen, on siinä vapaata kerrakseen ennen ja jälkeen pyhien. Lopulta kyselylomakkeen rastitus oli helppoa, kuopus lomailee saman ajan kuin esikoinenkin ja me miehen kanssa sumplimme sitten miten sumplimmekaan, päivä kerrallaan. Täytyy kyllä tunnustaa, että odotan nyt jo hieman sitä joulunalusviikkoa ja kaikkia ihania joulujuttuja, joita saan poikieni kanssa silloin puuhailla. Koska totuuden nimissä, minähän se todennäköisesti olen lasten kanssa suurimman osan vapaasta ja mies sitten päivän sieltä ja toisen täältä miten kalenteri antaa myöten. 


Otin töiden oheen tehtäväksi pienen oikolukuprojektin ja viimeiset neljä iltaa ja osin päiviäkin olen kuluttanut kirjan parissa. Nyt se on palautettu, olin tänään kotona viimeistelyhommissa ja tuossa keittiönpöydän ääressä istuessani oli pakko napata kuva kotoa. Kaunis olohuone, ihana koti. Onpa onni saada asua täällä.


Tänään ehdin jo heti kahdeksi kuopuksen luo, sitä ennen vielä pienet läppärisessiot sekä nopea piipahdus lähikaupassa hakemassa kahvia loppuneen tilalle. Hyvä tiistai.


4 kommenttia:

  1. Meillä tulee pojan kanssa kolmen viikon joululoma kiitos syksyn ylityötuntien. Onneksi on tuntipankki jonka avulla saa näitä loma-aikoja pidennettyä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä miehelle on nyt syksyn aikana kertynyt myös sen verran ylitöitä, että ylimääräiset vapaapäivät joulun aikoihin onnistuvat toivottavasti myös. Olisi kiva, jos voitaisiin koko perhe lomailla vaikka välipäivät yhdessä ja minä sitten ennen ja jälkeen pyhien poikien kanssa.

      Poista
  2. Tehtiin kuopuksen kanssa eka kertaa myös tuo lomailu noin - eli saa lomailla isosisarusten kanssa saman ajan. Isovanhemmat hoitanevat suurimman osan lomasta, mutta ajattelin kanssa plussasaldoa tyhjentää muutaman päivän edestä ja lomailla lasten kanssa itsekin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muutamakin vapaapäivä siihen joulun tienoille tuo tosi kivan katkon arkeen ja työkiireisiin. Me ei olla vielä ehditty käydä kalentereita päivä päivältä läpi, täytyy katsoa jos saataisiin mekin lapsen isovanhemmille vaikka päiväksi tekemään jouluvalmisteluja.

      Poista