Mitä kuuluu kuopukselle

Viime perjantaina olimme miehen kanssa heti aamulla kahdeksalta päiväkodilla mukanamme monisivuinen lomake omia merkintöjä täynnä. Oli kuopuksen varhaiskasvatuskeskustelun aika, ipanainen täyttää joulukuussa viisi, ja me juttelimme hänen omahoitajansa kanssa siitä missä mennään. Oli mukava tunnin ja kymmenen minuutin jälkeen todeta, että ihan samoilla linjoilla ollaan ja sama lapsi siellä päivähoidossa on kuin minkä me kotona tunnemme.

Kaikkihan on kuopuksella paremmin kuin hyvin. Lapsi on ottanut aivan valtavan kasvuharppauksen isoksi pojaksi kesän aikana ja tuntuu, että keväinen kuopus on aivan eri tyyppi kuin tämä nykyinen. Kaikenlainen ylimääräinen säätö ja kiukuttelu on jäänyt pitkälti pois, aamut sujuvat heittämällä ja lapsi on huomattavasti yhteistyökykyisempi kuin vaikkapa viime huhtikuussa. Toki hänella on yhä oma päämäärätietoinen luonteensa, kyky kiihtyä nollasta sataan nanosekunnissa ja tiukka tahto toteuttaa asiat sillä tavalla kuin itse parhaaksi näkee. Hän on tulinen tyyppi, siitä olimme yhtä mieltä. Kun asiat ovat hyvin, ne ovat todella hyvin. Päiväkodissa käy aurinkoinen, iloinen, hymyä pursuava ja hurmaava lapsi, jonka ilo tarttuu muihin. Hän nauttii tekemisestä ja olemisesta, on kaikkien kaveri ja sovitteleva luonne. Hän ei luo konflikteja, ei haasta riitaa eikä ole tyyppinä haastava. Mutta tunneihminen kun on, se näkyy. Pettymykset ovat suuria, harmi ja suuttumus saattaa ryöpsähtää ja sitten tarvitaan ennen kaikkea aikuisen rauhoittavaa läsnäoloa. Rikas tunnemaailma on yhtä aikaa rikkaus ja haaste niin lapselle itselleen kuin hänen kasvattajilleenkin. 

Kaikki arkitoiminnot sujuvat ongelmitta ja keväällä vielä vaikeat siirtymätilanteetkin on herra ottanut haltuun. Niin hieno- kuin karkeamotoriikka on hallussa, lapsi on aina ollut liikunnallinen ja ketterä. Hän on myös osoittautunut samalla tavoin itsekriittiseksi kuin isoveljensä ja harjoitteli niin kauan värittämistä, ettei enää mennyt viivojen ulkopuolelle. Jos jotain en heti osaa, sen opettelen sinnikkäästi, tuntuu olevan hänen mottonsa. 

Kerroimme että emme toivo kuopuksen enää nukkuvan hoidossa ja itse asiassa lapsi on yhä enemmän vain levännyt, uni tulee yleensä vain retkipäivinä. Tämä sopii meille, ei tarvitse pitää väkisin hereillä ja satunnaiset nukkumiset eivät kaada iltarytmiämme samalla tavalla kuin mitä jokapäiväiset unet tekevät. Sosiaaliset suhteet ovat kokeneet myös uudistumisen tänä syksynä, kun kuopus siirtyi ryhmässään uuteen pienryhmään, niihin "isoihin". Tämä on ollut erityisesti henkisesti todella iso juttu, sillä kuuluminen isojen joukkoon tuo mukanaan myös vastuuta. Pitää osata olla ja jättää turhat kotkotukset pois. Minä itse toivoin keväällä, että tämän vuoden kuopus saisi olla pienryhmässä yhdessä ensi vuonna eskariin menevien kanssa ja näin ryhmäytyisi jo valmiiksi heidän kanssaan, sillä tähän saakka hänen parhaat kaverinsa ovat olleet seuraavana vuonna syntyneitä. Erittäin hyvä ja ehdottomasti oikea ratkaisu etenkin, kun kavereiden merkitys on selvästi kasvanut. 

Kuopus on malliesimerkki leikki-ikäisestä. Kun hän pääsee aamulla päiväkotiin, hän alkaa leikkiä. Kun tulemme kotiin, hän alkaa leikkiä. Mielikuvitus on erittäin rikas, harva se päivä lattiat kotonamme ovat laavaa ja supersankarin pitää hyppiä sohvalta toiselle niitä väistellen. Ulkoilemaan hän on aina valmis ja viikko sitten lapsi ilmoitti aikovansa alkaa ajaa ilman apupyöriä. Tuumasta toimeen, isänsä otti apupyörät pois ja lapsi kielsi auttamasta, hän osaa kyllä. Ja niin hän ajoi, varmasti kuin olisi ikänsä ajellut. Kuopus rakastaa musiikkia, tanssimista, kirjoja ja teatteria. Hän on koko olemuksellaan mukana eläytyessään sadun maailmaan ja on aina valmis tutkimaan ympäröivää maailmaa. 

Lapsi pohtii paljon ja kertoo pohtimansa ääneen. Hän puhuu taukoamatta, äitinsä etelä-karjalainen perimä se siellä jyllää. Puheessa on kuitenkin vielä epäselvyyttä, r puuttuu äänteistä kokonaan ja s tulee väärällä tavalla kieli hampaiden välistä. Sovimme puheterapiakäynnillä viime keväänä, että jollei edistystä viisivuotispäivään mennessä tule, soitamme sinne ja pääsemme taas näytille. Tämä on erittäin hyvä asia, toivon suurimman osan äännevirheistä korjautuvan ennen koulun alkua. 

Juuri nyt kuopuksella on selvästi herkkyyskausi kirjainten ja numeroiden osalta. Hän harjoittelee ahkerasti ja kirjoittaa numerot yhdestä kahteenkymmeneen lonkalta, vain viitonen menee väärinpäin. Lapsi on erittäin kiinnostunut kirjaimista, kirjainten ja äänteiden vastaavuudesta ja siitä miten oikein kirjoitetaan ja luetaan. Mielenkiinnolla odotan mikä tilanne on esimerkiksi vuosi tästä eteenpäin. Piirtämisestä lapsi ei ole kovin kiinnostunut, tämä kuva esittää isoäitiä.

Jos lapsen hoitajien kommentit kiteytetään, on lapsellamme hämmästyttävän rikas sanavarasto. Hän käyttää esimerkiksi kuvailevia termejä ja kieltä kokonaisuudessaan monipuolisesti ja lahjakkaasti. Hän on aktiivinen ja iloinen kaikkien kaveri, jolla ei ole mitään huolta mistään. Totesimmekin yhdessä, että ei lähdetä keksimällä keksimään huolenaiheita, kun tuen tarvetta ei missään yksittäisessä asiassa ole. Sen sijaan tuetaan lasta kasvamaan omaksi itsekseen ja juuri sellaiseksi kuin hän on. Positiivisena palautteena meille vanhemmille taas kerrottiin kuinka mukava on, että olemme kiinnostuneita lapsestamme ja tämän asioista ja kuinka helppoa yhteistyö kanssamme on. Saimme myös pisteet kotiin siitä kuinka olemme saaneet kasvatettua niin silminnähden hyvinvoivan lapsen. Totesin, että sama pätee myös toiseen suuntaan ja millainen onni on tuoda hoitoon lapsi, joka jää sinne mielellään ja jolle hoitajat ovat rakkaita ja tärkeitä ihmisiä elämässä. Olemme hyvin tyytyväisiä kuopuksen hoitoon ja varhaiskasvatukseen, yhteistyö tosiaan toimii.

Sillä onhan hän aivan täydellisen ihana tyyppi, päästä pieniin varpaisiin!