Pari viikkoa sitten televisiossa alkoi Marja Hintikan uusi talk show, jonka mainostettiin sanovan suorat sanat lapsiperhe-elämästä. Laitoin ensimmäiset jaksot talteen boksille, ajattelin katsovani ne sitten joskus sopivan vapaahetken tullen. Ohjelmaan seuraavina päivinä saatoinkin lukea kohut lööpeistä. Pilaako lapsi seksielämän ja pitääkö äidin olla aina lasten käytettävissä. Katsojien lapsiperheläävät kuvina, katso ja samaistu. Eräänä päivänä poistin tallenteet. Marja Hintikasta tykkään kovasti, mutta nyt oli aika ajanut tämän teeman ohitse omalla kohdallani.
Sillä ihan sama. En jaksa katsoa tai lukea erilaisista lapsiperhevalinnoista vastakkainasettelun kannalta, en jaksa vääntöjä. Ne eivät enää kiinnosta tai kosketa eikä minulla ole tarvetta hakea hyväksyntää omille valinnoilleni. En halua istua sohvalla ja miettiä, että en minä vaan tai ei meillä koskaan, ikinä, milloinkaan. En ole kiinnostunut kertomaan miten meillä tehdään asioita, enkä varsinkaan pohtimaan akselilla imetys vai pulloruokinta, yökyläily vai perhepeti, päivähoito vai kenties kotikoulu. Jokainen perhe olkoon ihan tasan sellainen kuin on. Sitten tajusin, että aika hyvä homma muuten. Olen kasvanut omaan äitiyteeni täydeksi emmekä me enää ole leimallisesti lapsiperhe. Me olemme ihan vain perhe.
Pikkulapsivaihe, jota meillä on lähes kahdeksan viime vuotta eletty, on taputeltu. Tuntuu tiedättekö ihan siltä, että on koko elämä edessä! Nämä kuvat ovat tältä aamupäivältä, kun pojilla oli peliaikaa ja meillä miehen kanssa kahvi- ja sanomalehtiaikaa. Sopivat teemaan.
Juuri tänään revin hiuksia päästäni kun yritin askarrella 4-vuotiaan kanssa ja vähän vaille 2-vuotias "askarteli" myös. Välillä toivon lasten kasvavan nopeasti mutta sitten taas kun homma toimii niin ihan hauska elämänvaihe tämä on :)
VastaaPoistaKyllä se on ihana elämänvaihe, olkoonkin ajoittain kuinka raskas tahansa. Kokonaisuutena kuitenkin ehdottomasti plussalla joko pikkulapsiaika!
PoistaMulla jäi myös Maria Hintikka katsomatta. Itseasiassa podin tuossa alkusyksystä vähän bloginkin kanssa olemassaolollisra kriisiä kun en kokenut enää lapsiperhejuttuja itselle mielekkääksi. Nyt tuntuu, että taas joku tasapaino on sen suhteen saavutettu, mutta tavallaan tuo leimallinen lapsiperhevaihe on ohi vaikka varmasti jonkun lapsettoman silmin me tosiaankin ollaan lapsiperhe vaikka voissa paistettaisiin.
VastaaPoistaKun kohta menen kauppaan lasten kanssa, ollaan varmasti niin lapsiperhe kuin vain mahdollista olla. ;)
PoistaJust näin! Hyvin kommentoitu! Ihan siis samaa mieltä 😊
VastaaPoistaJotenkin tosi helpottavaa, että lapset ovat jo näin isoja. Ehkä jos olisi ristiriitaiset tunteet lapsiluvusta tai muusta, voisi ajatella eri tavalla. Meillä on vaan ollut niin selvää alusta asti, että kaksi riittää ja nyt niiden kanssa on vaikka mitä ihanaa ja hauskaa edessä, kun kasvavat. Kuten vaikka teini-ikä. ;)
PoistaMä en ole noita asioita kummemmin miettinyt, me ollaan perhe ja lapset osa sitä. Tää vauvakin kasvoi taaperoksi ilman että luin yhden yhtä Vauva- tai Kaksplus-lehteä, yhdessä pienessä facen äitiryhmässä oon, mutta muuten elämä jatkuu normaalisti enkä koe mitään suurta pikkulapsivaiheen takia menetettyä ajanjaksoa. Vauva soljahti perheeseen pisteeksi i:n päälle ja tossa se jo kävelee, syö samaa ruokaa kun muutkin ja nukkuu yhdet päikkärit kun käyn iltapäivän juoksulenkillä. Elämä rullailee perhe-elämää jo nyt :) Terkuin Heini
VastaaPoistaMä olen ollut niin vahvasti lapsiperhe-elon ytimessä lehtineen ja tarvikkeineen ja univajeineen, että muutos on itselleni iso. Tuntuu, että monta vuotta on menty lapset edellä ennen kuin nyt huomaamatta onkin aikaa kaikelle muullekin. :)
Poista