Löysäilyä

Meidän piti jo viime viikonloppuna mennä kesäkodille, mutta emme kukaan jaksaneet ajatellakaan pakkaamista ja lähtemistä. Sen sijaan jäimme toipumaan Barcelonan reissusta, kesyttämään valtaisaa pyykkivuorta ja tekemään kaikenlaisia pieniä tehtäviä, jotka olisi hoidettava kuntoon.

Minä olen käynyt nyt molempien poikien vaatekaapit lävitse, ottanut taas kerran pieniksi jääneitä pois ja miettinyt mitä syksyksi tarvitaan. Esikoisen osalta päästiin helpolla, piti vain tilata lisää sukkia ja 128-senttiset käyvät yhä suurelta osin. Vähän on jo seuraavaakin kokoa otettu käyttöön vaatteen mitoituksesta riippuen. Kuopus puolestaan on ottanut sellaisen kasvuspurtin, että puolet vaatteista alkaa olla kokoa 110 cm. Hänelle tarvittiin uusia collegehousuja ja niitä kävin hakemassa Lindexiltä. Homma on siis hyvin hallinnassa ja syksy saa tulla. Kävimme esikoisen kanssa myös yhdessä tekemässä viimeiset koulutarvikehankinnat, nyt on kaikki kunnossa ja penaalikin jo pakattu valmiiksi.

Arki on alkanut tällä viikolla, kun mies palasi viiden viikon loman jälkeen töihin. Me pyörimme ensimmäisen päivän tässä kotinurkilla ohjelmassa vain kauppaa, kirjastoa ja puistoilua. Sen jälkeen ollaan käyty siskon kanssa sushilla ja jätskillä kaupungilla, vietetty päivää koululaisjuhlien merkeissä ja eilen olimme vanhempieni luona aamusta iltapäivään siivoojaa paossa. Myös harrastusasiat on sumplittu kuntoon ja esikoinen aloittaa uutena ja kovasti toivottuna harrastuksena karaten. Futis jatkuu myös ja enempää ei harrastuksia oteta, tärkeintä kun on opetella koululaiseksi. Kuopuksen yritän mahduttaa uimakoulua edeltävään vesipeuhuun, siihen on ilmoittautumiset vasta myöhemmin. Herra itse ei aio suurin surminkaan laittaa päätä veteen, mutta eilen asiasta juteltaessa oli muuten myötämielinen asialle. 

Esikoista ei ole paljon nykyisin näkynyt, kun ovikello soi ja talon samanikäinen poikajoukko pyytää toisiaan ulos vuorotellen. Esikoisella on eskari- ja tulevien koulukavereiden ohella lukuisia samassa pihapiirissä asuvia kavereita ja parhaimmillaan tuossa pihalla leikkii kymmenen kundia Star Warsia, kuopus luonnollisesti mukana innokkaimpana osallistujana. Kerrostaloasumisen hyviä puolia nämä.

Olen elänyt ilahduttavasti ilman kalenteria viimeiset viikot, huomasin sen kun kaivoin tuon arjen järjestelijän jälleen esille. Jo nyt on elo- ja syyskuu täyttynyt kaikenlaisesta tärkeästä, on vanhempainiltoja ja kokouksia, viikonloppumenoja, sitä sun tätä. Mutta tiedättekö, se kaikki tuntuu aika mukavalta, minä nimittäin pidän syksystä ja sen mukanaan tuomista uusista aluista. Vaikka kesä ja loma on mahdollistanut täydellisen rentoutumisen, kirjojen lukemisen kasoittain ja yleisen oleskelun perheen ja ystävien kanssa puhumattakaan reissuista ja aktiviteeteista, on loman jälkeen aina kiva saada takaisin arki, rytmit ja rutiinit. Minun mielestäni siis.

Tänään olemme lähdössä kesäpaikalle heti, kun mies tuossa vieressä saa päivän työt tehdyksi. Meillä on tarkoituksena saada alakerta valmiiksi viikonlopun aikana, eli tiedossa on vessan viimeistelyä, sohvan kokoamista ja lisää nurmikon leikkuuta. Talolla on paljon huonekaluja odottamassa läpikäyntiä ja mitä niille tehdään. Jätämmekö odottamaan kunnostusta vai kierrätämmekö eteenpäin. Tätä olisi tarkoitus ehtiä myös edistää viikonlopun aikana. Viimeksi mies kunnosti pienen hyllyn, joka on ollut aiemmin talon keittiössä. Siitä tuli maalattuna oikein kaunis, saa nähdä mistä tämä tulee paikkansa löytämään. Takana näkyy köyttä, josta teemme portaikkoon kaiteen. Kahden viikon kuluttua isäni tulee mukanamme auttamaan yläkerran pintojen purkamisessa, joten nekin huoneet pitää saada tyhjennettyä viikonloppuna. 

Loppuun vielä kirjavinkki dekkareiden lukijoille. Ruotsalaisten Michael Hjorthin ja Hans Rosenfeldtin yhdessä kirjoittama jännityssarja on ihan parasta kesäluettavaa. Pääosassa oleva rikospsykologi Sebastian Bergman on jälleen yksi lisäys genren kaiken elämässään menettäneisiin ja siitä katkeroituneisiin yksinäisiin sotureihin, joilta löytyy traumoja lapsuudesta saakka vaikka muille jakaa. Hän on renttumainen, vastuuton, itsekeskeinen ja siitä huolimatta lukijaan vetoava. Bergman toimii vastentahtoisena apurina keskusrikospoliisin henkirikosyksikölle ja tapaukset ovat juuri niin karmivia kuin nykyään kai täytyy dekkarikirjallisuudessa olla. Minulta tämän kaksikon teokset ovat menneet aivan ohi ja olisivat menneet yhäkin, ellei täysin tuntematon nainen olisi Suomalaisen pokkarihyllyllä ensimmäistä kirjaa suositellut. Nappasin sen mukaani ja heti luettuani kävin ostamassa loput neljä, viides on juuri ilmestynyt ruotsiksi ja neljäs suomennettuna kovakantisena. Huippukamaa!