torstai 9. huhtikuuta 2015

Reissulasseporukan matkasuunnitelmat

Nyt on kuulkaa päässyt käymään niin ilahduttavasti, että kaksikin lyhyttä reissua odottaa toteutumistaan. Lentoliput ovat kilahtaneet sähköpostiin ja hotellit valittu ja varattu. Kroonisesti matkakuumeinen pääsee taas vähän maailmalle, Tukholmaan ja Barcelonaan.

Kesäkuussa vietämme tyttökavereiden kanssa viikonlopun Carl Philipin ja Sofian häähumussa. Menemme nelistään kyläilemään viidennen, Tukholmaan muuttaneen ystävämme luokse ja epäilen ohjelmasta löytyvän ainakin hyviä aterioita, vielä parempaa viiniä, ostoksia ja yleistä kesähengailua ihanassa kaupungissa. Olen ihan Tukholma-fani ja on tosi kiva lähteä etenkin, kun lennot sai todella edullisesti. Perjantaina työpäivän jälkeen mennään ja sunnuntai-iltana palataan. 

Varasin meille kaksi kahden hengen huonetta Freys-hotellista. Sijainti on erittäin keskeinen, huonehinnat maltilliset ja aamiainen kuuluu hintaan. Aion itse lähteä matkaan ihan vain käsimatkatavaroilla, joten shoppailuja ei ihan hirveästi parane tehdä!







Kuukautta myöhemmin koittaa koko perheen Barcelonan loma. Olemme kaupungissa neljä yötä, saavumme maanantaina iltapäivällä ja lähdemme perjantaiaamuna takaisin kotiin. Pitkään suunniteltu ensimmäinen vierailu Barcelonaan toteutuu siis ihan pian.

Meillä on kolme kokonaista päivää aikaa olla kaupungissa ja alustavasti yksi niistä on suunniteltu vietettäväksi Port Aventuran huvipuistossa tunnin junamatkan päässä kaupungista. Sen lisäksi meillä ei ole muita suunnitelmia kuin ehkäpä pieniä ostoksia, hyvää ruokaa, tunnelmallisia lämpimiä iltoja katukahviloissa, siestan viettämistä hotellin uima-altaalla ja tietysti niitä perusnähtävyyksiä, kuten Sagrada Familia, Picasso-museo tai Gaudin puisto. Jalkani ja lasten ehdoilla mennään, rennosti nauttien. Ja kun heinäkuussa mennään, tarvitaan myös paljon juotavaa, lukuisia jätskitaukoja ja vahvaa aurinkosuojaa. Matka-ajankohta valikoitui sillä, että tuolloin lentohinnat olivat alimmillaan ja koko perheen menopaluut kustansivat vain 600 euroa yhteensä.

Lentojen varaamisen jälkeen aloin katsella hotellia ja iso osa onkin joko jo täynnä tai sitten niissä ei ole uima-allasta. Olin ensin katsonut hotellia Eixamplen puolelta, mutta sain vinkin ja kehotuksen siirtyä El Bornin alueelle, se olisi kuulemma mukavampi sijainti. Valitettavasti sieltä ei vain tuntunut löytyvän uima-altaallista hotellia kuin lähemmäs kolmensadan euron hintaan per yö ja se on kyllä liikaa. 

Lopulta varasin meille hotellin ihan Placa de Catalunyan vierestä. Hotel Avenica Palace on perinteikäs majapaikka, josta sai perhehuoneen ja katolta löytyy pieni uima-allas. Ostoskadut löytyvät lähistöltä ja metroasema on samaten ihan hotellin kulmalla. Ainakin vielä tässä vaiheessa pidemmät kävelymatkat ovat hankalia jalan kanssa, joten metrosiirtymät tulevat epäilemättä tarpeeseen.







Kuvat: trivago.fi/avenidapalace.com.

Näitä odotellessa onkin hyvä lähteä tästä taas sorvin ääreen!

2 kommenttia:

  1. Hei!
    Ihania matkasuunnitelmia teillä. Kumpikin kohteista kuuluu ehdottomiin suosikkikaupunkeihini.
    Suosittelen lämpimästi hop on hop off -kiertoajelua Barcelonaan yhdeksi tai kahdeksi päiväksi. En itse ole kovin innokas perusturisti; rakastan ennemmin ihania kahviloita, ravintoloita ja kaupungilla hengailua kuin kaikkien mahdollisten turistinähtävyyksien pakonomaista kiertelyä. Turistibussikierroksella saa kuitenkin kätevästi hyvän yleiskuvan kaupungista, voi hypätä kyytiin ja pois missä itse haluaa, ja ennen kaikkea se on kätevä, jos ei jaksa kävellä syystä tai toisesta niin paljon.
    Ihania lomamatkoja toivottaen,
    Susanna

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuollainen kiertoajelu voisi olla meille todella hyvä vaihtoehto tähän tilanteeseen. Saisi hyvän kuvan niistä perusnähtävyyksistä ja lopun aikaa voisi mennä fiiliksen mukaan kahvilasta toiseen ja nauttia kaupungin tunnelmasta.

      Poista