maanantai 13. huhtikuuta 2015

Poikalasten juhlavaatteista

Tästä asiasta riittäisi niin paljon sanottavaa alkaen siitä kuinka poikia ei pueta juhlaan yhtä huolella kuin tyttöjä tai kuinka kaupoissa saattaa viidentoista mekon rinnalla roikkua yksi vaivainen kauluspaita ja sekin monsteriauton kuvalla selkämyksessä. Te juttujani lukevat tietänette kyllä miten suuressa arvossa pidän tilanteen mukaista pukeutumista ja mitä ajattelen asiasta. Voisin pitää esitelmän aiheesta "poikakin ansaitsee juhlakengät" ja niinpä taas kerran katsoin uuden Meidän Perhe -lehden juhlavaatejuttua vähän toivottomin mielin.


Ihan sen vaan sanon, että jos oma lapseni yrittäisi lähteä juhliin näissä esitellyissä "juhlatamineissa", nappaisin hihasta kiinni ja kotiin vaihtamaan. Trikoopaita, farkut ja tennarit, siis todellako? Kaupungille tosi jees, mutta edes kaverisynttäreille? Noup, ellei kyseessä ole sitten liikuntasynttärit, tosin sielläkin mennään sitten t-paidoissa ja shortseissa. Välillä tuntuu aivan toivottomalta, kun huomaa olevansa tosi tiukkis näissä pukeutumisasioissa. Kaunis ja juhlava pukeutuminen on sankarin ja hänen juhlansa kunnioittamista ja niin se vain kuopus lähti viikonloppuna kaverisynttäreille päällään kauluspaita ja suoralahkeiset samettihousut. Monestihan näitä perustellaan mukavuudella, että lapsella pitää olla mukavaa päällä. En ole vielä ihan keksinyt miten vaikkapa paidan kaulukset tekevät vaatteesta epämukavan verrattuna kauluksettomaan tai miten suoralahkeiset kangashousut ovat huonommat päällä kuin farkut. Mutta kuten sanoin, tästä voisin kirjoittaa romaanin. 

12 kommenttia:

  1. Kahden poikalapsen äitinä komppaan täysin. Ylipäätään se, että monessa vaatekaupassa löytyy tyttöjen puolelta ihan niitä arkivaatteitakin huomattavasti enemmän kuin poikien puolelta. Ja kun poika siirtyy "isojen puolelle" eli 130 cm tulee mittariin, käy kivannäköisten vaatteiden hankkiminen entistä hankalammaksi. Omat poikani ovat 8- ja 9-vuotiaat ja esim. naapurin HM:stä löytyy vielä 128 senttiselle kuopukselle ihan kivoja vaatteita, mutta viisi senttiä pidemmällle esikoiselle ihan hirveitä kuoseja ja printtejä.

    Mitä juhlapukeutumiseen tulee, olen myös tarkka, että tilanteen vaatimalla tavalla mennään. Nyt kun pojat ovat eka- ja kolmaluokkalaisia, olen tosin joutunut tinkimään hieman kaverisynttäreiden kohdalla. Enää eivät huoli kauluspaitoja kavereidensa synttäreille, eikä niitä näytä olevan kellään muullakaan. Siistit vaatteet kuitenkin aina laitetaan ja verkkareissa sinne ei lähdetä, ellei sitten kyseessä ole urheilusynttärit.

    Koulun myötä olen huomannut, että minulla on entistä vähemmän sananvaltaa lasteni vaatteisiin. Varsinkin kolmasluokkalaisella on jo hyvin tarkka oma maku, se sama, mikä kaikilla muillakin tuon ikäisillä pojilla eli huppari ja kapealahkeiset Adidaksen verkkarit. Toisaalta pukee kyllä mukisematta sen kauluspaidan päälleen kun on juhlan aika.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla kokemuksiasi aiheesta! Itsekin mielenkiinnolla odotan mitä löytyy kaupoista sitten, kun esikoinen alkaa käyttää 134-senttisiä vaatteita. Olen myös vähän alkanut varautua siihen, että koulun ja kavereiden vaikutuksen myötä saatetaan ottaa vähän yhteen näissä vaatetusasioissa. Olen vähän sillä mielellä nyt, että menköön koulussa niissä missä muutkin, jos suostuu juhliin laittamaan edes pikeekaulukset. ;)

      Poista
  2. Totta joka sana. Yritin etsiä pojille slipoveria vauvan ristiäisiin - hopeless. Onneksi kirpalta löytyi siisti. :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen huomannut saman, poikien siistin ja kivan vaatetuksen löytämiseksi saa nähdä huomattavasti enemmän vaivaa kuin tyttöjen vaatteiden. Tai siltä ainakin tuntuu.

      Poista
    2. Tulipa loistavaan saumaan tämä kirjoitus ja Hannan vastaus. Kuopuksella on päiväkodissa juhlat "Kissanristiäiset ja Puhin häät", joissa on pukukoodina "juhlava pukeutuminen". Olin kokonaan unohtanut esikoiselta jääneen Gantin slipoverin, joka on vintin uumenissa! Enää ei puutu kuin suorat housut ja rusetti kaulasta. Jei! :D

      Poletti

      Poista
  3. Minä olin repiä tukkani päästä kun etsin pojalle nimiäisiin vaatteista, jotka olisivat yhtä aikaa juhlavia, mutta vauvamaisia. Kun minun käsityksessäni juhlava ei ole trikoinen kokohaalari smokkipainatuksella (kutsuisin sitä pyjamaksi).

    Ja eipä se tosiaan isommankaan lapsen kohdalla helppoa ole. Varsinkin kun lapsi taitaa olla hevosvarkaana hirtetty edellisessä elämässä ja ahdistuu valtavasti kauluspaidasta. Ollaan sitten yritetty tilannepukeutumisessa kuitenkin hakea kompromisseja. Tyyliin kauluspaita ylin nappi auki ja rusetti kaulassa on ratkaisu, joka oli minun silmääni riittävän siisti ja lapselle ei tullut kuristumistunnetta. Niin ja onneksi on myös pappaneuletakkien kultasesonki eli sellaisen ja siistin trikoo/pikee-paidan kanssa saa pelastettua juuri vapaamuotoisemmat juhlat,

    Tietyssä mielessä tennarit on musta ihan söpöt pojalla juhlissa, mutta ei ne kyllä mitkään oikeat juhlakengät ole ja siinä missä tytöille myydään kympillä söpöjä balleriinoja ei pojille vahingossakaan löydy edes kokomustina niitä tennareita, jolloin ne edes putsattuina menisi juhlissa. Kun tavallaan harmittaa sekin, että poikien juhlavaatteet ovat usein sellaisia, että yksillä kengillä käyttöikää on parit juhlat.

    Toivoisin myös että vaateteollisuudessa havahduttaisiin tekemään pojillekin vaatteita mukavista materiaaleista. Pieni jousto housujen kankaissa ja kunnollinen säätökumppari vyötäröllä, kauluspaitoihin parempi liikkuvuus käsille ja vaikka liivejä jotka ovat ohutta ja hengittävää materiaalia keinokuitujen asemasta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuulostaa tutulta, meidän esikoiselle tuotiin vaatteet ristiäisiin ulkomailta ja kuopus juhli sikahintaisessa Burberryssä. Ajattelin, että saakoon kuopuskin kerrankin jotain omaa vaaterintamalla, ei vain veljen vanhoja. Tuo pikeepaita ja neuletakki -yhdistelmä on muuten tosi hyvä ja meillä ahkerasti käytetty. Ainoa vaan, että kuopus inhoaa neuleita, ne ovat kuulemma liian "villaisia". Hänen osaltaan ongelma on ratkaistu slipoverilla. Ja poikien juhlakengistä olen samaa mieltä, poikien kengät maksavat kymmeniä euroja ja käyttöä voi tosiaan olla kahdesti. Ei kovin kustannustehokasta.

      Poista
  4. Poikien juhlavaatteita etsiessä kannattaa ehdottomasti tsekata Nextin kouluvaateosasto. Tuolta löytyy todella edullisia kauluspaitoja ja suoria housuja ja kootkin alkavat muistaakseni 3-4v ylöspäin. Mabeline

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos tästä! Nextiltä olen aiemminkin tilannut, mutta nyt se on jostain syystä jäänyt unholaan.

      Poista
  5. Tyttöjen kanssa samoihin ongelmiin törmää, kun siirytään 134cm kokoon. Siinä vaiheessa tarjolla on niin bimboa tyyliä, että ei kelpaa tälle mammalle :) Mun mielestä kirkkaat värit ja peruskuviot, kuten raidat, pallot ja kukat olis kivoja vielä pitkälle alakouluun. Vaatesuunnittelijat ovat toista mieltä, ekaluokkalainen tyttö pitäisi pukea teinityyliin, vaika lapset siinä iässä tykkäävät itsekin eniten vielä ihan lasten kuoseista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä olikin mielenkiintoista, en sattuneesta syystä ole kiinnittänyt tyttöjen vaatteisiin niin paljon huomiota. Ei kuulosta kivalta, en itsekään haluaisi ekaluokkalaiseni kulkevan ympäriinsä pikkupissiksenä.

      Poista