torstai 30. marraskuuta 2017

Tonttuovi on tämän joulun hitti

Olen kuopuksen syntymästä lähtien aloittanut joulun täysipainoisen valmistelun ja fiilistelyn siinä vaiheessa, kun lapsen syntymäpäivät on saatu juhlittua. Järkeilin asian aikanaan niin, että myöhemmin ei olisi kiva katsoa valokuvia ja muistella syntymäpäiviä, jotka sekoittuvat jouluun, sen koristeisiin ja juhlintaan. Ja vaikka joulunodotusta niin paljon rakastankin, on tämä asia aina ollut selvä. Ensin vietetään joulukuun yhdeksäntenä syntyneen lapsen juhlia ja sen jälkeen antaudutaan joululle.


Tänä vuonna otin kuitenkin ensimmäistä kertaa pienen varaslähdön yhdessä lasten kanssa. Ostin Kööpenhaminan syyslomareissulta tämän joulun hittituotteen, nyt kaikkien huulilla olevan tonttuoven. Huomenna on joulukuun ensimmäinen päivä, ensimmäisten luukkujen avaus joulukalentereista ja jotain piristystä tarvitaan tähän sairastamisen keskelle (kuopus liittyi esikoisen seuraan toissayönä 40 asteen kuumeella). Niinpä kaivoin koristeen esille ja ehdotin pojille, että mitä jos laitettaisiin tontun sisäänkäynti valmiiksi.


Sopivan paikan etsiminen kesti jonkun aikaa, mutta lopulta löysimme hyvän sijainnin. Halusin oven olevan näkyvillä, mutta ei niin keskeisellä paikalla, että imurointi vaikeutuisi tai potkaisisin ohikulkiessani vahingossa kaikkia noita pieniä romppeita. Sitten vaan osaset esille paketista ja paikoilleen sinitarran avulla.


Tämä on ihan huippu! Oma jouluni koristeineen on aina punaisen ja kullan sävyinen ja koristeita saa mieluummin olla muutama iso kuin paljon pientä ripellystä. Tätä en kuitenkaan voinut vastustaa, jo idea tämän takana on niin suloinen. Joulu on jännityksen, odotuksen ja ihanien satujen taianomaista aikaa. Mikä siihen siis paremmin sopisi kuin oma ovi tontun hämärissä kulkea.



Nyt vain odotellaan, että milloin se tonttu sieltä kurkistaa!

3 kommenttia:

  1. Voi, tuo on aivan ihana! Tekisi kovasti mieli laittaa tonttuovi, mutta täällä kuopus on niin pieni että todennäköisesti söisi osan rekvisiitasta.. ehkä ensi jouluna sitten.

    Olen miettinyt samaa noista lapsen synttäreistä ja joulukoristeiden. Meillä syntymäpäivä on tosin niin lähellä joulua että muut koristeet on liki paikoillaan mutta kuusi hankitaan vasta juhlien jälkeen. Ja tuleehan siitä vähän tyylien sekamelska kun on joulutonttut ja prinsessajuhlatarvikkeet rinnakkain jos ei tonttuja vähän siirrä syrjempään juhlien ajaksi...

    T. Pioni

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei tosiaan kätevin koriste silloin, kun pienet osaset joutuvat suuhun alta aikayksikön. Kuopus kaatoi 1-vuotiaana joulunviettäjänä kolme kertaa esikoisen huoneen kuusen ennen kuin suosiolla riisuttiin koko puu. Hän oli vaan niin kiinnostunut koristeista. Ja joulutontut ja prinsessat kuulostaa yhtä hyvältä yhdistelmältä kuin meillä Batman tai Minionsit yhdessä tonttujen kanssa.

      Poista
  2. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista