Liian vaarallinen koulumatka?

Kirjoitin aiemmin tokaluokkalaisemme koulumatkasta täällä. Reitti tiedettiin haastavaksi yhden ison risteyksen vuoksi, mutta harjoittelu meni hyvin ja lapsi on matkaa kulkenut. Nyt kuitenkin hirvittää, syystäkin.

Kyseisessä risteyksessä jäi viime lukuvuonna kaksi lasta auton alle. Kun koulua tänä syksynä oli käyty kaksi päivää tapahtui sama ja yhdeksänvuotias tyttö pyörineen tuli auton tönäisemäksi. Ongelma risteyksessä on se, että samaan aikaan jalankulkijoiden vihreiden kanssa palavat oikealle ja vastakkaisesta suunnasta vasemmalle kääntyville autoille vihreät valot. Autoja tulee siis kahdesta suunnasta samaan aikaan, kun pienet ja vähän isommatkin koululaiset ovat aamuisin matkalla opinahjoonsa. Ei hyvä.

Toissapäivänä tapahtunut törmäys oli itselleni se viimeinen pisara. Sanoin miehelle eilen, että jotain pitää keksiä, sillä minä en halua laittaa lastani kävelemään selkeästi liian vaarallisen risteyksen läpi pahimman aamuruuhkan aikaan. Toki hän voisi kiertää ja mennä ylikulkusillan tai toisten valojen kautta, mutta käsi sydämelle, tuleeko lapsi oikeasti kiertämään vai meneekö hän siitä mistä suorin ja nopein reitti kulkee. Niinpä. Ja koska minä en halua saada poliisilta soittoa jonakin aamuna, laitettiin mietintämyssyt päähän.

Esikoinen menee suurimman osan aamuistaan yhdeksään. Minä lähden kuopuksen kanssa jo tuntia aiemmin ehtiäkseni työpaikalle päiväkodin kautta koukaten ajoissa. Mietimme vaihtoehtoja, pitäisikö miehen alkaa saattaa esikoista joka aamu tai pitäisikö miettiä jotain kimppakyytiratkaisuja. Luotamme kyllä esikoiseen matkan kulkijana, mutta huomio kiinnittyy vielä helposti epäolennaiseen ja toisekseen autoilijoilla on paljon kuolleita kulmia, liikaa vauhtia ja liian vähän malttia jalankulkijoita ajatellen. Lopulta meidän mielestämme ihanteellisin ratkaisu löytyi.

Huomenna minä menen töissä esimieheni puheille ja kysyn onnistuuko minun tulla töihin tästä eteenpäin vasta lähempänä puolta kymmentä. Viime syksynä tein näin, kun esikoinen ei halunnut olla aamuisin yksin kotona ja olin työpaikalla aina siinä varttia-kahtakymmentä minuuttia yli yhdeksän. Siinä missä tähän saakka olen toimistopäivinä tehnyt viisituntista päivää yhdekstästä kahteen, pyydän nyt aikojen muuttamista puoli kymmenestä puoli kolmeen. Toivottavasti tämä onnistuu, sillä silloin me voisimme kaikki lähteä kotoa puoli yhdeksältä. Niin eskari kuin koulukin alkavat yhdeksältä, eli koukkaukset molempien paikkojen kautta ja vielä jää hyvin aikaa keskimäärin puolisen tuntia kestävälle työmatkalle ja kävelylle parkkihallista toimistolle. Iltapäivällä tuo kammoamani risteys on helpompi ylittää, kun aina on luokkakavereita menossa yhtä matkaa iltapäivätoimintaan puistoon. Monta pientä huomataan selvästi paremmin kuin yksi kävelijä. 

Mietin, että tätä vartenhan minä teen osa-aikaista ja hyvin neuvoteltavissa olevaa työtä, että pystyn laittamaan lasten tarpeet vielä tässä vaiheessa etusijalle. Tulen aikaisin ettei kuopuksen tarvitse olla päiväkodissa pitkiä iltapäivän tunteja tai että voin auttaa esikoista läksyissä. Parin vuoden kuluttua on toivottavasti siinä mielessä toisin, että molemmat ovat koululaisia ja tarvitsevat tällaista hoitamista vähemmän. Ehkä silloin on minun urani aika. Nykyisellään työpaikkani on kyllä ihan lottovoitto, aina on joustoa löytynyt. Pitäkää siis peukkuja, että niin on tässäkin tapauksessa. Ja jos lopetan työt puoli kolmelta, ehdin vielä hakea kuopuksen päiväkodista kolmeen mennessä kuten ennenkin. Olennaista on, että emme haluaisi asettaa esikoista mahdolliseen vaaraan, kun kerran ei ole pakko.

Curling-vanhemmuutta vai ainoastaan järkevää toimintaa, kun siihen kerran on mahdollisuus?  Miten te toimisitte?