sunnuntai 18. elokuuta 2013

Elokuu - uuden alku

Elokuun alussa olin jo lapsena aivan valmis palaamaan kouluun. Oli ihanaa ja jännittävää mennä ostamaan uutta reppua (joka syksy ostettiin uusi, mitä ihmettelen nykyään), kyniä ja muita kirjoitusvälineitä. Uusi penaalikin hankittiin aina silloin tällöin samaten kaiken ihanan pienen paperitavaran kanssa. Myöhemmin koulun alku ei enää ollut niin ihmeellistä, mutta mukavaa se on aina ollut. 

Elän vahvasti kouluvuoden mukaisissa sykleissä. Kalenterivuosi alkaa elokuusta, jolloin hankitaan uusi kalenteri. Niitä Vuittonin kalenterikuoria odotellessa piti käydä ostamassa ihan tuollainen peruskalenteri. Tärkeää on, että yhdellä aukeamalla näkyy yksi viikko, silloin pysyy homma hallinnassa. Ja paperikalenteri on itselleni aivan ehdoton, en käytä elektronisia kalentereita lainkaan. Ei ole suunnitelmissa ottaa käyttöönkään. Ilman kalenteria taas ei pärjää, asiat unohtuvat sekunnissa ellen kirjoita kaikkea ylös.



Myös päiväkotiarki on alkanut kaksi viikkoa takaperin. Vaateita lähti hoitoon iso kassillinen, kuravaatteita pesin vielä edellisenä iltana. Myös nimikointia on riittänyt, olen tässäkin tavoilleni uskollisesti superorganisoitunut. Ainakin niin kauan, kunnes tullaan kalsareihin ja sukkiin, niitä en ikinä jaksa nimikoida. Kaikkein kätevimmiksi olen havainnut nimitarrat, joita tilasin juuri uuden satsin. Niitä sitten lätkin vaatteiden pesulappuihin, tosin kumisaappaisiin olen kirjoittanut vain lasten nimet ihan tussilla. Pääasia on, että näkyy ja löytyy.


Sanoin yhdelle poikien päiväkodin hoitajista, että ei me tehty mitään ihmeellistä lomalla ja sitten jäin miettimään asiaa. Eikö tosiaan? 

Me kävimme ulkomailla ja isoäitiä moikkaamassa Itä-Suomessa. Huvittelimme Tykkimäessä ja Linnanmäellä ja tutustuimme Muumimaailmaan. Tapasimme ystäviä ja kävimme muutamissa juhlissa. Kävimme uimassa ensin Tapiolan uimahallissa ja myöhemmin mies käytti esikoista Kumpulassa sekä lapsuuskaupunkimme maauimalassa. Olimme isovanhemmilla ja kotimaisemissa vietimme aikaa muun muassa Kasinonrannan uimarannalla, leikkipuistossa ja kahvilassa. Pyöräilimme ja ulkoilimme. Kävimme Lasten kaupungissa, mies poikien kanssa myös Sea Lifessa sekä eläinmuseossa. Lopetimme loman katsomalla kesäteatterissa Eemelin seikkailuja.

Että taisin huijata. Takana on tosi kiva kesä. Ja tennarikausi sen kun jatkuu!











4 kommenttia:

  1. Mä en aio myöskään luopua paperikalenterista. Mulla on sellaiset nahkakannet jotka ovat jo kuluneet ja kärsineet - ja juuri siksi niin ihanat. Joka vuosi vaan uusitaan sisältö.

    Toivottavasti noiden valmistusta ei lopeteta koskaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kauheaa, mä en ole edes huomannut miettiä voisiko paperikalenterien tuotanto joskus loppua. Toivottavasti ei!

      Poista
  2. Mistä olet tilannut nimitarroja? Olen tähän asti luottanut mustaan vedenkestävään tussiin, mutta tarrat kuulostaisivat järkevämmältä vaihtoehdolta :)

    Perinteinen kalenteri on itsestänikin paras vaihtoehto.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen tilannut sekä täältä: namebubbles.com että nyt viimeksi kotimaisesta Tarramonsterista. Namebubblesin tarrat ovat ainakin hyviä ja edullisia, miinuksena pitkä toimitusaika. Tarramonsterin tarrat ovat vasta tulossa.

      Poista