Kone älä hyydy

Mies on viikonlopun poissa ja minä haukottelen sohvannurkassa. Kolmisin lasten kanssa ollessamme nukkumiset menevät aina samalla kaavalla, huonosti. Minä vahdin poikien unta heräillen jokaiseen kääntymiseen ja hengähdykseen ja olen aamulla ihan titityy. Tätä jatkuu kaksi yötä, kunnes kolmantena olen jo niin väsynyt, että nukun vihdoin. Kokemus on osoittanut, että niin se vaan menee ja meillä sitä kokemusta on. Työmatkoja on lasten alkuaikoina riittänyt. 

Pojat puolestaan heräävät tavalliseen tapaansa kukonlaulun aikaan, tänään kuopus yritti taas viideltä ylös. Sain hänet nukahtamaan vielä tunniksi, mutta oma katkonainen uni oli jo tiessään. Olen ainoana aikuisena ollessani tavallista enemmän tietoinen vieressäni nukkuvista kavereista, heräilen katsomaan onko asento hyvä ja ei kai käsi ole painuksissa. Laitan peittoa päälle ja silitän vähän. Ja valvon. 

Tällaisina päivinä elektroniikka nousee arvoon arvaamattomaan. Kuva itsessään on jo viime viikonlopulta, mutta samalta täällä on näyttänyt tänä aamuna. Kun pallopäät datailee, voi niiden äiti oikaista sohvalle viltin alle vielä hetkeksi. 

Onneksi on kahvia ja onneksi meillä on tälle päivälle kaksi kyläpaikkaa tiedossa. Kotona vanuminen ilman mahdollisuutta kunnon päiväuniin kun on väsyneinä päivinä pahinta mitä tiedän. Nyt sitä kahvia ja sitten parturiin siistimään kahta vaaleatukkaista poikaa.