perjantai 13. huhtikuuta 2018

Kirja-arvostelussa Anna-Liisa Ahokummun Viktor Stanislauksen kolmetoista sinfoniaa


Anna-Liisa Ahokumpu: Viktor Stanislauksen kolmetoista sinfoniaa. 175 s. Gummerus 2018. Kirja saatu arvostelukappaleena Gummerukselta ja arvio julkaistu Suomen Kuvalehdessä.

Melankoliaa ja mollisointuja




Anna-Liisa Ahokummun esikoisromaani Viktor Stanislauksen kolmetoista sinfoniaa on vahva kertomus menneisyyden painolastista ja vaikenemisen seurauksista.

Max Halma on perhostutkija, joka äitinsä Silvian kuoleman jälkeen löytää tämän tavaroista tuntemattoman perhosen. Max haluaa selvittää perhosen alkuperän toiveissa kansainvälinen tunnustus, mutta myös oman perheen salaisuudet tuntuvat vaativan huomiota. Mitä kuolleeksi otaksutulle isälle tapahtui ja miksi äiti ei koskaan puhunut menneestä? Toisaalla Saksassa säveltäjä Viktor Stanislaus suostuu esittämään sinfoniansa vielä kerran ja Max huomaa menneisyytensä kietoutuvan läheisesti säveltäjän vaiheisiin.

Taustalla on jälleen sota. Vuonna 1942 Silvia synnyttää saksalaiselle sotilaalle lapsen, mutta pian sen jälkeen mies katoaa. Etäisen äitinsä kanssa kasvanut Max kuvailee olevansa kuin näkymätön jalka toisessa maassa. Hän on aina ollut irrallinen ja yksin, äitikin kutsui etunimen sijaan vain pojaksi. ”Kohtalo on paksukuorisissa perunoissa” toteaa puolestaan elämään pettynyt Silvia ja jatkaa, että sen hienompaa ei elämä ole.

Ahokummun kirjoittamisen ydin on yllä olevan kaltaisissa hetkien ja tunnetilojen kuvailussa. Hän kirjoittaa herkästi ja luo henkilöistä uskottavia ja samaistuttavia. Lukijan sydäntä puristaa, kun keski-ikäinen Max pohtii olisiko perhosia aina inhonnut äiti kuitenkin ajatellut häntä säästäessään löytämänsä harvinaisen yksilön.

Ahokumpu yhdistää tekstissä päiväkirjamerkintöjä, kirjeitä ja lehtileikkeitä. Kuviakin on joukossa. Ne eivät kuitenkaan tuo tarinalle varsinaista lisäarvoa, sillä se on ilmankin koherentti ja kantaa. Pienoisromaani puolustaa siis myös mittaansa.

Lopulta kirjaa ei voi laskea käsistään. Perhosen tunnistaminen ja isän kohtalon selvittäminen kasvavat koskemaan identiteetin ja olemassaolon kysymyksiä. Analogia unohtamisen, musiikkiesityksen hetkellisyyden ja perhosen lennon välillä toimii.

Viimeisen sivun jälkeen mieli on haikea. Romaanin mollisoinnut säilyvät mielessä pitkään. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti