Perhekuvauksissa

Meidän perhe on asettunut valokuvaajan linssin eteen ahkerasti. Kuvaan toki itse siinä määrin kuin osaan ja ikuistan lähes päivittäin meidän perhettämme niin arjessa kuin juhlassa, kännykän kameran kautta kuin myös digijärkkärin linssin läpi. Olen kuitenkin ajatellut, että taitavan valokuvaajan kuviin panostaminen tarjoaa meille ikuisen muiston näistä pikkulapsivuosista. Niistä muodostuu meidän perheestämme, sen kehityksestä ja lasten kasvusta kertova tarina.

Ensimmäiset perhekuvat otettiin esikoisen yksivuotispäivänä. Olin toivonut ihanaa lumista säätä niin, että osan kuvista voisi ottaa ulkona. Tätä varten olin ostanut esikoiselle suloisen vedenvihreän neuletakin ja pipon kaulaliinoineen. Kuvauspäivänä oli mustaa, harmaata ja märkää ja kaikki kuvat otettiin sisällä Nina Doddin studiolla. Esikoisella oli lopulta päällä vaaleansiniset sammarit, valkoinen kaulusbody, valkea neuletakki ja Pedipedin ruskeat kengät. 

Seuraavien kuvien aika koitti, kun kuopus oli muutaman kuukauden ikäinen. En ole koskaan ollut sellaisten Anne Geddes -tyylisten kuvausten fani, joissa vastasyntynyt kapaloidaan koriin tai asetellaan vaikkapa hänen päänsä omien käsien varaan. Ei meidän juttu, sen sijaan halusin kuopuksen olevan jo hieman isompi ja vähän menossa mukana. Ja koska kuvien piti ilmentää meidän perhettämme, ne otettiin makkarissamme sängyllä makoillen. Ei, me emme ole aktiivista otetta ilmentävien luontopolkukuvien porukkaa. Nämä perhekuvat värikoodattiin valkoisen ja sinisen sävyihin ja ovat aivan suosikkejani. Tässä vaiheessa luottokuvaajaksemme tuli Sonia Pihlajamäki Lumo Photographystä.

Tämän jälkeen kokoonnuttiin linssin eteen kuopuksen yksivuotiskuvauksissa. Taas haaveilin ulkokuvista, kun lumituiskuun vuotta aiemmin syntynyt poika istuisi pulkassa lampaantaljan päällä puistossa. Oli viisi astetta plussaa ja satoi vettä, maassa ei ollut hiventäkään lunta. Kuvat otettiin siis meillä kotona. Olen muuten ollut aina tosi tarkka siitä, että lapsen on oltava oikeasti yksivuotias, kun niitä kuvia otetaan. Mikäs järki siinä muutoin on. Kuopuksella oli yksivuotiskuvissaan päällä valkoinen kaulusbody, tummansiniset farkut ja mustat Pedipedin tossut, samanlaiset kuin veljensä ruskeat. Näissä kuvauksissa otettiin myös tuo viimeinen mahtava perheotos, joka saa nauramaan joka kerta.

Seuraavaksi kuvailtiin niin, että myös isovanhemmat ja sisko olivat mukana. Tämä kuvaus oli lahja meiltä vanhemmillemme ja kuvia otettiin Nina Doddin studiolla erilaisissa kokoonpanoissa. Myös muutama kuva meidän perheestämme napattiin.

Sitten kuvattiin sinä syksynä, kun esikoinen aloitti koulun. Nämä kuvat ovat toiset suosikkini ihan kaikista, taas oltiin Lumo Photographyn Sonian kameran edessä. Vaatteiden osalta todettiin sinisen toimivan aina vaan ja tässä esimerkiksi harmaan kaverina. Vanha ratavarikko kuvauspaikkana oli myös erinomainen.

Viimeisimmät kuvat otettiin viime vuonna äitienpäivänä. Oli kiva olla kameran edessä poikien kanssa ja saada lisää muistoja meistä kolmesta. Metsä kuvauspaikkana ei ole itselleni se luontevin, mutta kevään vaaleanvihreät sävyt sekä kaunis valo toimivat tällaisessa äiti-lapsikuvauksessa hienosti.

Entä jatkossa? Ainakin ensi syksynä olisi tarkoitus ottaa taas uudet perhekuvat uuden elämänvaiheen myötä. Kuopuskin on tuolloin koululainen ja olen hieman pyöritellyt mielessäni ehdotusta kuvauksesta ulkona, vaikkapa tuolla saaren rannoilla ja kallioilla meren läheisyydessä. Täällä, missä me asumme ja elämme ja minne olemme juurtuneet. Sen jälkeisistä kuvauksista en tiedä. Ehkä joskus taas, ehkä ei. Aika näyttää.

Kaikki kuvat Nina Dodd tai Sonia Pihlajamäki/Lumo Photography