Mikko Kamula: Ikimetsien sydänmailla

Mikko Kamula: Ikimetsien sydänmailla. 680 s. Gummerus 2017. Kirja saatu arvostelukappaleena Gummerukselta.

Mikko Kamulan romaani Ikimetsien sydänmailla on sukellus keskiajan elämänmenoon savupirtteineen,  kaskiviljelyineen ja eräretkineen. Kirjailijan esikoisteos aloittaa kunnianhimoisen projektin, kuusiosaisen Metsän kansa -sarjan, joka vie lukijansa historian, uskomusten ja myyttien kautta entisaikojen elämään. 

Juko Rautaparran perhe elää uudisraivaajina 1400-luvun Savossa. Elämä korvessa kulkee käsi kädessä luonnon kiertokulun kanssa ja ahkera työ takaa hengissä säilymisen seuraavan talven aikana. Tietäjä Yörnin äijä taikoineen on tärkeä osa niin arkea kuin juhlaa. 

Romaani lähtee hyvin käyntiin, kun Kamula heittää lukijan suoraan henkilöhahmojen keskelle Jukon uuden puolison Matelin synnyttäessä perinteiseen tapaan saunassa ja perheen nuorimman pojan Tenhon tarkkaillessa tapahtumia kynnykseltä. Perheen elämä kokee vähän myöhemmin kuitenkin järkytyksen, kun metsän valtias, pelätty kontio nousee lappalaisen tietäjänoidan herättämänä perhettä vastaan vieden mukanaan vastasyntyneen Mielon.

Jukon lapset Heiska, Varpu ja Tenho nousevat romaanin keskushenkilöiksi ja tärkeiksi havainnoijiksi. Heidän kauttaan lukijalle aukeaa satojen vuosien takainen todellisuus ja ankara elämä. Nuoruus on silti universaalia toiveineen ja haaveineen, elettiin sitten keskiajalla metsissä tai nykypäivänä suurkaupungissa. Isänsä mukaan metsästysretkille pääsevän Heiskan toiveissa on tehdä merkittäviä tekoja siinä missä Varpu haaveilee löytävänsä kosijan. Tenhon kohtalo on toisenlainen, hänelle metsän henget ja haltijat ovat  enemmän läsnä kuin muille. 

Henkimaailma on paitsi kirjassa, myös sen ajan ihmisten elämässä jatkuvasti läsnä. Kodin haltijoita kunnioitetaan ja hengille uhrataan. Ilman uhrilahjoja tai tietäjien taikoja ei sato onnistu tai perhe pysy turvassa metsänpedoilta. Tuonpuoleinen on osa elämää ja hiidessä voidaan keskustella poismenneiden kanssa.

Kamulalla on kansanperinteen tutkijana valtavasti tietoa aiheestaan ja toisinaan tämän tiedon välittäminen nousee etusijalle juonen sijaan. Osa romaanin tapahtumista ei motivoidu tarinan etenemisen kannalta, vaan kohtaus pelkistyy aikakauden tapojen esittelemiseen. Romaanin sivumäärää olisi myös voinut pudottaa reippaasti juonen tai tarinan tästä lainkaan kärsimättä. Romaani kuitenkin seurailee hienosti vuoden kiertoa siihen kuuluvine olennaisine rituaaleineen ja juhlineen, aivan kuten ennenkin elettiin tiiviissä yhteydessä luonnon kanssa. Arkea seurasi pyhä ja viljelyä satokausi.  

Romaani hengittää luontoa ja metsää ja tuo sen elävänä ja aitona lukijan silmien eteen. Metsä ei ole ainoastaan tapahtumapaikka, vaan yksi aktiivinen toimija lisää. Kamula kirjoittaa sujuvasti ja ammentaa lukijalle ansiokkaasti tietoa siitä millaista oli elämä 1400-luvun metsätilalla.

Lopussa vuosi on kiertänyt täyden ympyränsä ja perheen nuoret ovat uuden kynnyksellä. Lähtökohta seuraavalle kirjalle on pedattu. Ja kun kävin viikonloppuna Kansallismuseossa ja näin tämän seinämaalauksen, lähti mieli heti vaeltamaan vuosisatojen takaisiin metsämaisemiin. Mitäköhän Rautaparran perheelle seuraavaksi tapahtuu?