Millainen nelikymppinen haluan olla

Olisi mahtavaa olla aina viimeisen päälle huoliteltu. Sellainen tyyppi, joka ilman sen suurempaa panostusta näyttää elegantilta ja tyylikkäältä. Mutta ei. Sen luonnostaan tulevan eleganttiuden sijaan minulla on aina vähän hiki ja joku paikka repsottaa. Hanskat ovat eri paria tai takin sauma rikki. Silmälaseissa on tahra ja hampaanvälissä mustikkaa. Yritys on kova, mutta toteutus ontuu säännöllisesti. 

Nyt kuitenkin tilanne on se, että täytän vajaan kolmen vuoden kuluttua neljäkymmentä. Nelonen ja nolla on lähempänä kuin kolmonen ja nolla ja fiilis on, että jotain tarttis tehdä. Kyse on ennen kaikkea viitsimisestä. En jaksa meikata, vaikka aamunaama muistuttaa erehdyttävästi isääni. Huitelen sujuvasti verkkareissa lähikaupasta kaupungille, vaikka ei olisi iso vaiva laittaa farkut jalkaan. Nämä kotimme keittiössä räpsäistyt kuvat on otettu ennen synttärikahvejani ja ilman mitään muuta meikkiä kuin ripsiväri ja huulikiilto. Iho on siis luonnontilassa ja meikkiä vain hiven. Koska ei jaksanut, jälleen kerran.

Ensimmäiset rypyt olen bongannut silmien alta jo pari vuotta sitten. Tässä seuraavassa kuvassa yritän näyttää miehelle missä niitä on. Mies puolestaan väittää ettei näe mitään. Totta on, että juonteita on hyvin maltillisesti. Tässä vaiheessa on kuitenkin tullut ajankohtaiseksi miettiä suhtautumistaan pistoshoitoihin. Olen ehdottomasti sitä mieltä, että tulen ottamaan täyteaineita tai vastaavia, jos ulkonäköni sitä tuntuu kaipaavan. Sen sijaan en usko koskaan päätyväni veitsen alle, mutta never say never. Olen nähnyt miten taitavasti esimerkiksi luomet voidaan leikata. 

Käytän nyt jo itseni hoitoon säännöllisesti aikaa ja vaivaa. Käyn kosmetologilla ja kampaajalla, käytän minulle sopivia tuotteita ihon kotihoidossa ja olen hyvin orjallinen mitä tulee kulmien nyppimiseen, karvanpoistoon tai viikottaisiin kuorintoihin ja naamioihin. Minulla on kestopigmentoidut kulmat tästä hamaan ikuisuuteen ja valkaisen hampaani säännöllisesti. Voisin ehdottomasti käydä ihonhoidossa ammattilaisella useammin, nyt se jää usein kahteen kertaan vuodessa. Kampaajalla käyn silloin, kun juurikasvu on pidentynyt hallitsemattomiin mittoihin ja huomaan saavani hiukset taas ponnarille. Mikä siinä seuraavan ajan varaamisessa valmiiksi onkin niin vaikeaa.

Yleisesti ottaen olen tyytyväinen ihonhoitorutiineihini, ne ovat olleet säännölliset jo yli parikymmentä vuotta ja Dermalogica on osoittautunut minulle erinomaiseksi tuotelinjaksi. Jotain uutta voisin kuitenkin ihonhoidon ja erityisesti ikääntyvän ihon hoidon saralla kokeilla, mutta jätän sen pohdinnan Dermalogica-hoitajan huoleksi. Ripsienpidennyksistä en itselläni välitä ja rakennekynsien aika oli ja meni. Arvostan itsessäni enemmän hienovaraisia tapoja ulkonäön kohentamiseksi. 

Oletteko kiinnittäneet huomiota kulmahampaisiini? Veikkaan että ette ole, mutta kerronpa kuitenkin niiden häiritsevän minua suunnattomasti. Iän myötä kulmahampaat ovat selvästi liikkuneet ja aiemmin hyvinkin tasainen hammasrivistöni ei ole enää tasaista nähnytkään. Ja kuten sanottua, tämä on alkanut vaivata minua. Olenkin päättänyt, että mikäli asia minua vielä muutaman vuoden kuluttua häiritsee, minä teen sille jotain. Elämä on liian lyhyt tällaisista asioista murehtimiseen. 

Vuoden alusta lähtien olen tehnyt pieniä muutoksia ruokavaliooni. Olen syönyt entistä kevyemmin ja kiinnittänyt erityistä huomiota ruoan terveellisyyteen. Mitään tämän kummempaa ei ole tarvittu kun jokin ylimääräinen pöhötys tai turvotus tuntuu jo hävinneen. Vettä olen aina juonut useamman litran päivässä, sen suhteen ei ole ongelmia. Vihdoin ja viimein aion myös aloittaa sen pitkään pohtimani pilateksen tai joogan. Ja koska myös aivot tarvitsevat ravintoa, tekisi mieli mennä kielikurssille. Joku "aktivera din svenska" olisi juuri passeli.

Olen myös miettinyt vaatetustani ja tyyliäni yleisemminkin. Tunnen löytäneeni sellaisen perustoimivan tyylin, joka on klassinen, simppeli ja rento, osin myös naisellinen. Silmälasit ovat ehdottomasti osa minua, vaikka välillä piilolinssejä käytänkin. Käytännössä kuitenkin harvemmin kuin kerran kuukaudessa. Ja niin mielelläni kun pukeutuisinkin joka aamu silkkipaitaan, ei se ole realistinen vaihtoehto. Kahvitahra hihassa, hikiläiskä kainalossa ja kuka sen paidan muka olisi silittänytkin. Ehkä parasta on, että nyt jo tuntee itsensä ja osaa koostaa vaatekaapin juuri itselleen parhaiten toimivaksi.

Kun vajaan kolmen vuoden kuluttua täytän pyöreitä haluan todella tuntea eläväni elämäni parhaita vuosia. Osin elän ehdottomasti niitä jo nyt, kun vauvaelämä on takana, kotona on kohta pelkkiä koululaisia ja elämä muutenkin hirvittävän onnellista ja hyvää. En kuitenkaan halua kulahtaneen naaman katsovan takaisin peilistä aamuisin. Siipä hommiin, sillä kuka muu minusta huolta pitäisi kuin minä itse.