Lapsiperhe pakkaa

Eilen oltiin jälleen kerran pakkauspuuhissa. Matkalaukut oli levitetty olohuoneen lattialle, mukaan otettavat vaatteet odottivat pestyinä ja tarvittavat hankinnat oli tehty. Varastosta oli haettu kuopukselle isompia kesävaatteita ja etsitty esikoiselle sandaalit pieniksi jääneiden tilalle. Eniten mietitytti käsimatkatavaroiden kohtalo. Ottaako mukaan kaksi trolleytä eikä muuta vai menisinkö minä suosiolla vain omalla luottokaverillani Neverfullilla. Se olisi hyvä allaslaukku, joten siihen päädyin. Ihan kohta olemme matkalla kohti Arabiemiraatteja ja odotettu talviloma on alkanut.

Olen huomannut, että pikkulapsiperheen identiteetti istuu matkalle lähtiessä tiukassa. Päädyn aina varautumaan turhalla tavaralla lentokoneeseen, kun mukana on kaikenlaista viihdykettä puuhakirjoista lukemiseen ja pikkuautoista pelikortteihin. Sama pätee lääkearsenaaliin, joka meidän alati sairaiden kohdalla on matkalle lähtiessä ollut pienen apteekin luokkaa. Vaikka vaippoja, ruokia, apteekin maitoja tai muutakaan pienten kanssa olennaista ei ole enää vuosiin tarvittu, olen silti varautunut ihan jokaiseen ruttoon, joka kohdalle saattaa tulla. Ja aivan kuten ne viihdykkeet, suurimman osan lääkkeistä on aina saanut kantaa takaisin kotiin ilman kerrankaan käyttöä. Onneksi näin. Enkä edes aloita vaatteista. Yhtäkkiä ollaan tilanteessa, jossa paita per ruokailu ei olekaan oletusarvoinen kulutusnopeus. Onhan siellä hotellissa sitä paitsi pesula.

Tällä kertaa aion olla fiksumpi. Lentokoneeseen ei oteta mitään muuta kuin luettavaa iPadien lisäksi. Mikäli kuopus haluaa yhden pikkuauton kantaa mukanaan, se sopii. Paikan päällä lapset haluavat vain uida aamusta iltaan ja sitä he saavat mielin määrin tehdä. Myöskään varapaitoja ei tarvita sen seitsemää sorttia, viime kesän risteilyllä vaatetta oli aivan tolkuttoman paljon liikaa. Syytän tästä jo mainitsemaani pikkulapsisyndroomaa, luulen kundien sotkevan enemmän kuin on realistista. Milloin he kasvoivat? Arabiemiraatteihin matkustaminenkaan ei edellytä lapsilta mitään sen kummempaa, siistit vaatteet illallisille ovat ihan perusjuttu. Minä sen sijaan peittelen polvia ja olkapäitä allasalueelta poistuessani, kuten asiaan kuuluu. 

Joskus saa kuulla, että lapsiperheen matkustaminen on hankalaa ja erityisesti lähtö ja koneeseen saakka pääsy varsinainen esterata monine miinoineen. Minä en pysty tähän samaistumaan, sillä tällaisessa olen ehdottomasti parhaimmillani. Olen erinomainen organisoija ja ennakoija, meillä ei kesävaatteita sovitella edellisenä iltana tai mietitä pitikö reseptit kääntää englanniksi varmuuden vuoksi. Kaikki tällainen on hoidettu jo valmiiksi, pakkausvaiheessa oikeasti enää vain pakataan. Enkä minä oikeastaan vauva-aikanakaan kokenut matkustamisen vaativan mitään erityisiä ponnistuksia. Pakattavaa oli enemmän, mutta siinä se. Ehkä yksi syy stressittömyyteen on yhdistelmä vanhempien asennetta ja lasten joustavuutta, kun poikkeusoloissa lasten rytmit ja rutiinit mukautuivat tilanteen mukaan. Emme stressanneet nukkumaanmenoista ja syöminen hoitui monesti lennossa. Tämän toki mahdollisivat lungit reissubeibet. Kunhan oli äiti mukana ja pullossa maitoa, se riitti.

Kuopuksen ollessa vajaa kaksivuotias olimme viikon Kreetalla. Ehdin matkan aikana lukea yhden kirjan ja allasbaarin mansikkamargaritakin kaatui maahan erään pienen ihmisen hypättyä yllättäen syliin. Olisiko nyt kuusi- ja yhdeksänvuotiaiden reissaajien kanssa mahdollisuus lukea vähän enemmän? Toiveissa ainakin on ja mukaan lähtee useampi kirja.  

Pian me makoilemme Persianlahden rannalla palmujen alla. Suunnitelmissa on niin täydellistä rentoutumista, että saatamme poistua hotellialueelta ainoastaan yhtenä päivänä ostoksille. Dubai Mallissa odottelee monta liikettä, ei vähäisimpänä Pottery Barn ja Pottery Barn Kids. Lupasin myös jalomielisesti olla ostamatta mattoa, joka miehen pitäisi sen jälkeen saada kuljetettua kotiin. Viimeksi toin lampunvarjostimen käsimatkatavaroissa, hyvin mahtui.  

Jos joku matka koskaan on tullut tarpeeseen, on tämä sellainen.