Omat huonot puolet

Esikoinen kysyi eilen illalla, että rakastanko minä itseäni. Vastasin, että tottakai. Jatkokysymys kuului, että olenko minä täydellinen, he kun kuulevat joka päivä minun suustani olevansa täydellisen ihania ja parhaita juuri sellaisina kuin ovat. Ja nyt ollaankin jo vähän vaikeamman asian äärellä.

Miten täydellisyys määritellään, tarvitseeko siihen pyrkiä ja voiko epätäydellinen itse asiassa ollakin se täydellinen. Sillä huonoja puolia, niitä epätäydellisiä, niitä minussa todella riittää. Tässä pieni katsaus ensimmäisenä mieleen tuleviin, niihin jotka päiväkodin kasvatuskeskustelussa kirjattaisiin kehitettävien ominaisuuksien ja taitojen alle.

1) Olisi ihana omistaa lehmän hermot. Olla sellainen rauhallinen ja pitkäpinnainen tyyppi, joka ei ylenmääräisiä hötkyilisi. Mutta ei. Hermo menee sekunnin sadasosassa, oli sitten kyseessä eteisessä pukemisen suhteen vitkasteleva ipana, toimimaton kaukosäädin tai epäselvästi kerrotut ohjeet.

2) Joskus ajattelen myös, kuinka siistiä olisi olla vähän hiljaisempi. Sellainen viileä ja pidättyväinen, vähän arvoituksellinen tyyppi, joka ei kerrasta tai kahdestakaan vielä paljasta itseään. Olla calm, cool and collected. Harva luonnehdinta voisi olla yhtä kaukana itsestäni. Minä nimittäin olen täysverinen lörppä. Olen samaa maata kaikkien niiden mummojen kanssa, joista saan juttuseuraa bussipysäkillä tai lähikaupassa. Note to self: ihan kaikkea ei tarvitse itsestään kertoa ensitapaamisella. Piirre on periytynyt myös molemmille lapsilleni, kiitos ja anteeksi.

3) Minun lempisanontani on Tuntemattoman Sotilaan vänrikki Koskelan toteamus siitä, kuinka asialliset hommat suoritetaan, muuten ollaan kuin ellun kanat. Tämän minä osaan loistavasti, ei tuota minkäänlaisia vaikeuksia viettää päivää x-asennossa laskotellen. Huonoksi tämä puoli muodostuu silloin, kun niitä asiallisia hommia kuroo kasaan koko päivän löysäilyn jäljiltä. 

4) Minulla on kaksivuotiaan kärsivällisyys. Siinä vaiheessa, kun homma takkuaa tai terassin paikkaa mitataan kolmatta kertaa, tulee ensin turhautuminen, joka pian saa seuraa kyllästymisestä. Ja sitten onkin aika pudottaa hanskat maahan. Inhoan näpräämistä, säätämistä ja kolmansia tarkistusmittauksia. En koskaan jaksa lukea ohjeita ja jos en saa miestä hoitamaan esimerkiksi elektroniikan asentamista tai litteiden pakettien kokoamista, teen itse vähän ohjeita silmäillen. Siltä näyttää lopputuloskin. Kerran kokosin jakkaran. 

5) Olen sairaan nopea päätöksentekijä. Punnitsen hyvät ja huonot puolet sekunnissa ja teen päätöksen vahvasti intuitiolla. En jaksaa lainkaan vatvomista, punnitsemista ja asioiden vääntelyä ja kääntelyä ennen jompaan kumpaan puoleen kääntymistä. Jos päätös pitää tehdä, se tehdään ja piste. Ja muutaman kerran on tullut jälkeenpäin todettua, että olisi voinut miettiä vaikka sen toisenkin sekunnin.

7) Rakastan hiljaisuutta. Minulla ei koskaan ole kotona radio tai televisio muuten vain päällä, kuuntelen musiikkia oikeastaan ainoastaan autossa. Kun tähän yhdistetään kaksi kovaäänistä lasta ja minä ylimpänä huutamassa että älkää kokoajan kailottako, on hiljaisuus yleensä arjestamme kaukana.

8) Olen maailmanhistorian huonoin säästäjä ja muutenkin aivan holtittoman huono käyttämään rahaa. Minun pelastukseni on asuntolaina ja säännöllisesti tililtä lähtevät eläkesäästöratkaisut, jotka pitävät huolen siitä etten seitsemänkymppisenä anele almuja miniöiltä tai vävyiltä. Säästäminen ei tule minulta luonnostaan, siihen pitää pinnistellä.

Bubbling under, mikä miehen mielestä on minun huono puoleni tai onko niitä enemmän kuin yksi? Vastaus tuli kuin apteekin hyllyltä, nimittäin yletön siivousintoilu ja nälkäkiukku. Tunnustan molemmat.