Viime perjantaina siskoni miehineen tuli pikkupoikien lastenvahdeiksi ja me miehen kanssa pääsimme teatteriin. Olimme työn kautta buukanneet liput tähän kovasti kehuttuun Kansallisteatterin näytelmään, ohjelmassa siis oli reilut kolme tuntia venäläistä mielenmaisemaa Vanja-enon myötä.
Olin ensin hieman skeptinen paikkojen suhteen, sillä huononäköisenä parvipaikat eivät ole ne parhaat. Yllätyksekseni näkymä oli kuitenkin varsin kelvollinen ja näin tarpeeksi hyvin näyttämölle saakka. Nuorempana jätin kerran vahingossa silmälasit kotiin mennessäni leffaan. Kivenpyörittäjän kylä oli pelkkää sumeaa mössöä sen pari tuntia ja katsoin elokuvan myöhemmin uudelleen videolta. Kerran taas Kansallisteatterissa paikkani oli ihan permannon takaosassa, näytelmä huono ja edessäni pylväs. Ei niitä parhaita kulttuurikokemuksia kumpikaan!
Tämä sen sijaan oli aivan erinomainen tulkinta yhdestä näytelmäkirjallisuuden klassikoista. Tuhlattu elämä, Tsehoville niin tyypillinen aihe, heräsi eloon taitavien näytelmäsuoritusten myötä. Pidin myös siitä ettei tulkinta ollut turhan koominen, kulkeehan näytelmän pohjavire hyvinkin traagisia latuja. Huikean hieno, erityispisteet lavastuksesta. Menkää ihmeessä katsomaan. Ja nimenomaan Kansalliseen, sillä Kaupunginteatterin repertuaarissa menee parhaillaan sama näytelmä huimasti huonommilla arvosteluilla.
Lauantaina meillä oli kahdet juhlat, joihin lasten kanssa menimme. Ensin juhlimme esikoisen eskarikaveria ja kun juhliin oli kutsuttu myös kuopus, olin minäkin mukana. Kuopukselle on vielä vähän turhan jännittävää olla yksin kyläilemässä, joten hengailin mukana. Onneksi esikoisen kavereiden vanhemmat ovat kaikki todella mukavia tyyppejä, joten mikäs siinä oli minunkin ollessa.
Suoraan ensimmäisistä juhlista lähdimme onnittelemaan kuopuksen kummitädin tytärtä. Jälleen kerran erittäin mukava parituntinen ja hienot juhlat seitsemän vuotta täyttävän tyttösen kunniaksi. Viihdyimme kaikki oikein hyvin, kunnes oli aika lähteä kotia kohti katsomaan miten flunssan vuorostaan napannut mies voi.
Sitten koitti sunnuntai ja isänpäivä. Esikoinen oli todella nähnyt vaivaa isänsä eteen jo aikaisemmin viikolla, kun hän oli päiväkodissa taiteillun kortin lisäksi halunnut koota oman lahjansa vanhoista valokuvista. Aamulla lapsi halusi vielä askarrella onnitteluviirin isänsä juhlapäivän kunniaksi, minun tehtäväkseni jäi nitoa paperit kiinni nauhaan ja solmia nauha valaisimeen.
Muistamisia oli jos jonkinlaisia, kun yhdeksältä vihdoin päästin lapset herättämään isänsä.
Myös kuopus teki oman lisälahjansa ja kirjoitti kuoreen saajan nimen hienosti. Piirustus sisällä esitti kuulema kirkontornia, go figure.
Lahjasaalis käsitti korttien lisäksi uuden lompakon. Tänä vuonna isänpäivälahjan hankinta oli harvinaisen helppoa, kun mies muutama viikko takaperin harmitteli lompakkonsa alkavan hajota käytössä.
Ja tässä se esikoisen ideoima lisälahja. Hän valitsi vauvakuviaan ja kirjoitti niiden yhteyteen kortin. "Synnyin isin vieressä, näin minä synnyin. Olet ihana." Nämä paketoitiin huolellisesti. Mikä ihana hyväsydäminen ajattelevainen lapsi. <3
Muuten isänpäivään mahtui futistreenejä ja flunssaisen sankarin parantelua sohvalla. Ja paljon halauksia ja suukkoja!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti