Tahdon 2014

Ihan pian ollaan siinä hetkessä, kun kansanedustajat painavat nappia ja ratkaisevat mitä käy tasa-arvoiselle avioliittolaille. Pitkä prosessi, joka Tahdon 2013 -liikkeen myötä käynnistyi, ratkeaa pian. Ei vedenpitävästi, mutta hyvin vahvasti suuntaa antaen. 

Tämä on lopultakin hyvin yksinkertainen asia. On kyse tasa-arvoisesta kohtelusta, ihmisoikeuksista ja siitä, onko meillä oikeutta määritellä kuka saa ja kuka ei. Jokaisella ihmisellä tulee olla samat oikeudet ja velvollisuudet riippumatta esimerkiksi hänen seksuaalisesta suuntautumisestaan eikä yhteiskunta voi sanella kenen tapa olla ja elää hyväksytään ja kenen ei. Myös adoptioasiat ja vanhemmuus samaa sukupuolta olevien perheiden osalta on korkea aika päivittää nykypäivään. 

Viime päivinä olemme saaneet kuulla paljon argumentteja lain hyväksymisen puolesta ja sitä vastaan. Siinä missä hyväksymistä kannattavat ovat perustelleet kantaansa erittäin asiallisesti ja faktoihin pohjautuen, on lain vastustajien suusta kuultu mitä kummallisempia kommentteja. On vedottu kirkkoon ja uskontoon, siihen miten nyt on aina ollut ja kerrottu kuinka lapsikin tietää avioliiton nyt vain kuuluvan naisen ja miehen välille. Samalla logiikalla yhteiskunta ei olisi ikinä muuttunut piiruakaan, naisilla ei olisi äänioikeutta ja me eläisimme agraarikulttuurissa. Kun ainahan niin on tehty.

Minä tahdon, että minun lapseni saavat kasvaa maailmassa, jossa erilaiset perhemuodot ovat täysin itsestäänselvä asia eikä kukaan ole sen perusteella toista arvokkaampi. Minä tahdon, oikein kovasti.