Joululahjatoiveita

Nyt on marraskuun puoliväli ja sen kunniaksi uskalsin reteästi kirjoittaa otsikkoon tuon maagisen j-kirjaimella alkavan sanan. Sillä hei, joulu on ihan pian täällä! Meillä on jouluun laskeutuminen aloitettu jo kevyin keinoin, joululahjalistoja kirjoittelemalla ja kortteja suunnittelemalla. Eilen mies viritti myös myös valot parvekkeelle pimeyttä torjumaan. Kunhan kuopuksen syntymäpäivät saadaan juhlittua, alkaa joulun odotus, se koko hommassa paras vaihe ihan täysillä. Sitä odotellessa muutama sana joululahjoista.

En edes yritä esittää etteivätkö lahjat olisi merkittävässä osassa jouluna. Kuulun perheeseen, jossa juhlitaan kaikki mahdollinen nimipäivistä alkaen ja kuriositeettina voin jälleen kerran kertoa esikoisemme saaneen yli neljäkymmentä lahjaa ensimmäisenä joulunaan. Kerrankos sitä, sen jälkeen tuo määrä on puolittunut lasten kesken ja ollaan vähän maltillisemmissa lukemissa. Vähän. 

Minusta on aivan ihanaa miettiä mitä keksisin läheisilleni annettavaksi. Ostaminen vai ostamisen vuoksi on yksinkertaisesti idioottimaista, mutta kun löytää toiselle täydellisesti sopivan lahjan, on fiilis erinomainen. Rakastan paketoimista ja yleistä joulutunnelmointia aivan ylettömän paljon ja tämän vuoden lahjalistamme alkaa olla valmiina. Itse asiassa vajaa puolet lahjoista on jo hankittukin ja loput menemme yhdessä miehen kanssa ostamaan, kunhan sopiva kolo kalentereihin saadaan. En todellakaan ole niitä, jotka aatonaattona laukkaavat ostamaan hätäpäissään jotain yhdentekevää. Itse asiassa organisoin ohimennen myös eskariopettajien lahjakeräyksen, että saadaan molemmille huippuopettajille kunnolliset lahjat. 

Meillä on jo monta vuotta ollut se käytäntö, että pojat tekevät lahjalistat ja laittavat niille erilaisia toivomiaan asioita. Yksi lahja saa olla sellainen suurempi ja arvokkaampi ja meillä Joulupukki ei tosiaankaan tuo lahjoja. Ei, niitä antavat vanhemmat ja läheiset ja tämä on mielestäni aivan olennainen pointti sen varmistamiseksi, että lapset kiittävät saamistaan lahjoista kaikkia antajia. Olen myös vinkkaillut listoilta ostettavia asioita kummeille ja vanhemmilleni niin, että heidän lahjaostoksensa helpottuvat. Poikien kanssa yhdessä hankimme lahjat myös isovanhemmille, poikien tädille sekä niille kummeille, joiden kanssa tällainen on tapana. Muistaminen kun on parhaillaan molemminpuolisena.

Molemmat pojat ovat myös kahtena viimeisenä vuotena vieneet osan vanhoista leluistaan eteenpäin kirkon järjestämään keräykseen. He tietävät, että kaikilla lapsilla ei ole jouluna lahjoja ja antavat omia hyväkuntoisia lelujaan eteenpäin. Tavaraa nimittäin lapsiperheeseen helposti kertyy ja sellaisia leluja, joilla ei enää leikitä, on aina jonkun verran. Myös minä olen aloittanut hyväntekeväisyyden joulun osalta ja lähettänyt paketteja eri osoitteisiin. Haluan levittää joulun iloa mahdollisimman moneen osoitteeseen ja näin se tapahtuu helposti. 

Tänä vuonna molempien poikien isompi lahjatoive kohdistui Legoihin. Esikoiselta tämä oli jo arvattavissa, mutta tokihan kuopus tulee tiukasti isomman perässä. Kuopuksemme on aivan hullaantunut Ninjagoihin, joita katsotaan dvd:ltä harva se päivä ja joita hän itse ahkerasti leikkii. Hänen ehdoton ykköstoiveensa on alusta lähtien ollut iso legopakkaus "Taistelu Ninjago-citystä", jota emme suinkaan ensin aikoneet ostaa. Rakennelma on tarkoitettu muistaakseni 7-vuotiaasta ylöspäin ja yritin selittää sen olevan lapselle vielä liian vaikea. Ei auttanut, hänellä oli tuo yksi toive eikä mitään muuta. Päätimme lopulta miehen kanssa, että eiköhän tuo toimi, kun mies sen kuitenkin lapsen kanssa rakentaa. Niinpä kuopus saa Ninjagonsa. 

Esikoinen taas on hurahtanut Minecraft-juttuihin, joita ilmeisesti on niin konsolipeleissä kuin legoissa ja muissa leluissa. Häntä odottaa jouluaattona toivottu Lego Minecraft-kaivos.

Molemmat kuvat: br-lelut.fi

Näiden lisäksi lapset saavat lahjoiksi kirjoja, dvd-elokuvia ja toivomiaan leluja. Jokaiseen jouluun kuuluvat yöpuvut kertoi äitini jo ostaneensa ja minä puolestani olen jo hankkinut pojille Lontoosta autoradat sekä esikoiselle ikioman muistikirjan. Samaten kirjoja olen ostanut valmiiksi jemmaan odottamaan, muutama uutuus pitää vielä ostaa. Pyrimme siihen, että molemmat pojat saavat meiltä enimmillään kymmenen lahjaa, sillä kun siihen lisätään kummit ja mummit, ollaan jo aikamoisissa lukemissa. Mutta en myöskään halua kieltää ketään hankkimasta lahjoja lapsillemme, jos he niin haluavat. Isäni kanssa vielä pitää vähän keskustella hänen aikeestaan ostaa molemille pojille omat tabletit, nimittäin että minkälaiset ja minkä hintaiset ne oikein olisivat. Ei ole mitään epäilystä etteikö joulun paras lahja löytyisi tänä vuonna ukilta saadusta paketista.

Yksi poikkeus sääntöön on, me nimittäin miehen kanssa emme jälleenkään hanki lahjoja toisillemme. Täytämme molemmat ensi vuonna 35 vuotta, vietämme kymmenvuotishääpäiväämme ja Dubain matkakin on varattuna. Ihan pikkaisen on vihjannut tietynlaisista korvakoruista, jos mies haluaa jollain ilahduttaa ja tiedän jo tarkkaan mitä hankin hänelle molempien merkkipäivien kunniaksi. Niinpä joulu saa suosiolla jäädä lahjomatta, molempien toiveesta.

Kaikki kuvat ovat kuopuksen ensimmäiseltä joululta vuonna 2010. Lapsi oli tuolloin vajaat kolme viikkoa vanha ja minä muistan joulusta lähinnä sen, että ravasin jatkuvasti suihkuttelemassa sektiohaavaa ja istuin vatsa paljaana antamassa haavalle ilmakylpyjä. Ja että esikoisen juhlahousut jäivät kotiin ja hän vietti aaton pyjamahousuissa ja kauluspaidassa. Ja että meillä oli maailman ihanin joulunlapsi sylissämme ja että olin onnellisempi kuin ikinä ennen. Ja että joulupukin tullessa, kuopuksen nukkuessa esikoinen piti huolen siitä, että pikkuvelikin sai lahjansa. <3