Vuotta vajaa täysi kymppi

On uskomatonta, että hääpäivästämme on kulunut jo yhdeksän vuotta. Se olisi aivan hyvin voinut olla eilen, niin kirkkaina ovat muistot mielessäni yhä. Mikä ihanista ihanin päivä, mitkä maailman hauskimmat häät. Mikä pitkä ja tunnelmallinen vihkiseremonia, mikä levollinen, jännittämätön rauhallisuus koko päivän. Tätä oli suunniteltu ja odotettu, vihdoin oli hääpäivämme! En todella jännittänyt lainkaan, olin vain onnellinen ja nautin joka sekunnista. Ja miten hauskaa aikaa oli häiden suunnittelu ja kuinka monta läheistä siinä oli mukanamme. Kuten olen usein sanonut, teimme kaiken kerralla niin hyvin, että kertaakaan en ole halunnut ottaa uusiksi tai tehdä jotain toisin!

Kurkkasin vanhoista postauksista, että olin kirjoittanut hääpäivästämme aiemmin yleisellä tasolla. Nyt ajattelin ottaa esille yksityiskohdat. Ne pienet seikat, jotka yhdessä tekivät kokonaisuuden.

Aloitetaan hääpuvusta. Täytyy tunnustaa, että se oli itselleni vähän hankala rasti. En ollut kovin innostunut sovittelemaan erilaisia malleja ja päätin jo hyvissä ajoin teettää pukuni. Halusin ammattilaisen tekemään mallin, joka minulle parhaiten sopisi. Puku ei tosiaan ollut itselleni mikään elämää suurempi asia enkä todellakaan ole pienestä saakka tiennyt millaisen puvun haluan. Lopulta päädyin teettämään pukuni Janne Renvallilla, joka teki erinomaista työtä aina suunnitelmista viimeisin neulanpistoihin saakka. 

Puku, joka tuolla kellarikomerossamme yhä majailee, on valmistettu silkistä, pitsistä sekä silkkityllistä ja viimeisen päälle moitteeton. Se valmistui vasta häitä edeltävänä päivänä, seikka joka todennäköisesti aiheutti äidilleni lukuisia unettomia öitä. Huntu tehtiin muotitaiteilijan toimesta vielä täysin uusiksi viime hetkellä, sillä hän ei ollut tyytyväinen avustajansa työn jälkeen. Olen yhä näiden vuosien jälkeen tyytyväinen päätökseeni valita kullanvärinen pitsi sekä pukuun että huntua reunustamaan. Pitkä laahus ja vielä pidempi huntu, rakastan!

Kengät halusin samaa väriä kuin puvun ja hunnun pitsi. Nämä nudet yksilöt löytyivät Sokoksen alehyllystä, maksoin kengistä muistaakseni neljäkymppiä. Maltillinen korko ja hyvät jalassa, jälkimmäinen ehdoton vaatimus pitkälle päivälle!

Kukat sekä meille että juhlapaikalle toteutti Kukkahuone Clarkia Töölöstä. Kävimme äitini kanssa paikan päällä juttelemassa häiden tyylistä ja annoimme vapaat kädet floristille tehdä mitä parhaaksi näkee. Lopputulos oli erinomainen, tyylikäs ja kaunis. Miehen vieheenä toimi yksi valkoinen ruusu ja vieheitä oli muuten kaksi kappaletta. Ruusu nuupahtaa nopeasti, joten illan mittaan vaihdoimme tilalle tuoreen.

Minun kimpussani oli simppelisti ruusuja reunustettuna vihreällä. Sävyt vaihtelivat vitivalkoisesta kermaan ja nudesta samppanjaruusuun. 

Varressa oli silkkinauhaa.

Pöytäkukkiin laitettiin vähän väriä ja eri kukkalajeja, limen raikas sävy toistui myös pöytäkorttien silkkinauhoissa. Kaikki kukat saivat vieraat viedä mukanaan illan päätteeksi, maljakoineen.

Buffet-pöydän asetelma oli ainoana korkea. Olen sitä mieltä, että kun on kaunis kattaus ja kukat lisänä, ei mitään muuta tarvita. Eikä muuta ollutkaan.

Kuten jo kirjoitin, limenvihreä väri toistui kukkien ohella myös pöytäkartoissa ja illan ohjelmalehtisissä ja sitä käytettiin jo kutsuissa. Mikä lie limehulluus iskenyt meihin tuolloin!

Dokumentaarinen kuvaus oli meille ehdoton valinta. Valokuvaaja kulki mukanamme pukeutumisvaiheesta saakka, läpi vihkimisen ja juhlan aina yöhön asti. Kuvia saimme satoja ja taas satoja, kaikki cd:llä itsellemme. Olimme todella tyytyväisiä! Tämä on yksi lempikuvistani.

Välimatkat olivat niin lyhyitä, että emme edes harkinneet auton vuokraamista. Meiltä kotoa Tuomiokirkkoon ja sieltä Katajanokan Kasinolle meidät siis kuljetti isäni silloinen auto. Jotain pientä kivaa oli kuitenkin autoon kiva keksiä, meillä ne olivat ilmapallot. 

Me miehen kanssa kutsuimme vieraat häihimme, mutta isä saattoi alttarille. <3

Pitkä vihkitoimitus oli päivän kohokohta. Aikaa meni yli puoli tuntia ja ovien jälleen avautuessa ulkoportailta löytyi mittava määrä japanilaisia turisteja sekä seuraava hääpari odottelemassa. Sisääntulomusiikkina meillä oli Elgarin "Land of Hope and Glory" ja välissä jousikvartetti soitti Pachelbelin "Kaanonin d-duurissa". Alttarilta poistuimme Kuulan häämarssin myötä. Ja sormusvalat, tottakai!

Riisin ohella heitettiin ruusun terälehtiä. Ja tästä alemmasta kuvasta tuli myös kiitoskorttimme.

Meillä ei ollut hääleikkejä tai visoja. Sen sijaan syötiin ja juotiin hyvin, kuunneltiin puheita vanhemmilta ja ystäviltä, syötiin lisää iltapalaa juustojen ja keksejen muodossa ja tanssittiin paljon. Tilattiin äidin kanssa samppanjaa ja juteltiin vieraiden kanssa. Juuri niin kuin me toivoimmekin!

Häävalssina tanssimme Akselin ja Elinan häävalssin. Seuraava, vanhempien valssi oli "Nousee päivä, laskee päivä" ja kolmantena tanssimme minun vanhempieni häävalssin "Häämuistojen valssin".

Kakun tilasimme Kakkugalleriasta. Valitettavasti he vain unohtivat tilauksemme, joten emme saaneet korkeaa tiramisukakkua. Sen sijaan saimme pikatoimituksena kaikki kakut, jotka myymälästä saatiin kokoon ja tuloksena oli kakkubuffet vieraiden iloksi. Mitään näperreltyjä hääkarkkeja meillä ei ollut, mutta kulhollinen After Eight -suklaata oli tarjolla. 

Hääyötä vietimme Kämpissä, joista kotiintuliaisina pullo samppanjaa ja kukkia. Meillä oli häidemme aikaan meneillään julkisivuremontti, kuten hurmaavasta taustasta voi päätellä. Kämpistä kotiuduin miehen yöhousut jalassa, sillä olin unohtanut pakata itselleni vaihtovaatteet!

Sitten juotiin vähän lisää kuohuvaa ja mietittiin minne kaikki ihanat häälahjat laitetaan!

Tätä yhdeksättä hääpäivää juhlistimme futiskentän laidalla kahden pienen pelaajan treenatessa. Mutta mitä ensi vuonna?