Työmietteitä

Huomenna se alkaa, uusi työni nimittäin. Tiedossa on neljä päivää täysiä päiviä perehdytystä, joten tänään olen viettänyt kotipäivää mukanani pitkä lista hoidettavia asioita. Loppuviikko tulee olemaan juuri sellaista juoksemista paikasta toiseen mitä haluamme välttää. Aamulla pojat päiväkotiin ja sieltä töihin. Mies pystyy kahtena päivänä tekemään loput päivästään etänä ja näin pojat pääsevät tiistaina ja torstaina normaaliin aikaan kotiin. Minulla sen sijaan menee pitkään ja menen suoraan töistä vielä seuraaviin menoihin. Keskiviikko ja perjantai ovatkin sitten hieman haastavampia. Pojilla on vain 5-7 tunnin hoitosopimus, mutta me emme kumpikaan pääsisi hakemaan heitä ennen viittä. Ja viideltä pitäisi olla ensin harrastuksissa, sitten kaverin synttärijuhlissa. Apua. Aion tänään kysyä josko päiväkoti voisi noina kahtena päivänä joustaa ja pojat voisivat olla iltapäivänkin hoidossa. Jos se ei onnistu, pitää vaivata vanhempiani. Ja viikonloppuna olemme miehen kanssa poissa. Kello kaulassa, tai ranteessa, tulevaan viikkoon!

Onneksi kyseessä on vain tulevat neljä päivää, mutta niitä silmällä pitäen olen käyttänyt tämän päivän hoitaen kaikkea sitä, mihin ei huomisesta eteenpäin ole aikaa eikä energiaa. Poikien futisreput on pakattu valmiiksi ja oma laukkuni myös. Pyykkikone pyörittää lakanoita ja seuraavaksi teen ostoslistan ja suunnittelen loppuviikon ruoat. Vielä pitäisi maksaa vähän laskuja, käydä siellä kaupassa ja valita tulevien päivien vaatteet itselleni. Ennestään tiedän olevani uuden työn alkamisen jälkeen jonkun aikaa ihan tööt ja mieluummin heittäydyn vain sohvalle ihastelemaan ruusuja sen sijaan, että alkaisin pestä kylppäriä. Mistä puheenollen, sekin pitää tehdä. Ensi viikosta alkaen palataan taas normiarkeen, luojan kiitos. 

Työasiat eivät tosiaan ole sujuneet kuten vuosi sitten toivoin. Aloittaessani uudessa osa-aikaisessa paikassa ajattelin olevani siellä pitkään. Olin iloinen löytäessäni töitä niin iisisti, minut kun soitettiin kotoa töihin, ja töiden alettua huomasin viihtyväni hyvin. Sitten selvisi, että töitä ei riitäkään. Harmitti aloittaa jälleen alusta, mutta ei muukaan auttanut. Tiesin myös etten ole maailman halutuinta tavaraa työmarkkinoilla, minulla kun on tietyt reunaehdot, joista en ollut valmis tinkimään. Kuinka kauan kestäisi, että löytäisin töitä?

Asioilla on tapana järjestyä, se kävi jälleen selväksi. Mies lähetti minulle sähköpostitse bongaamansa rekryilmoituksen ja minä samana päivänä hakemuksen sekä ansioluetteloni eteenpäin, hakuaikaa oli päivä jäljellä. Haastattelua jouduttiin vähän sorvaamaan sairasteluiden vuoksi, mutta lopulta pääsimme tapaamaan kasvotusten. Kahta päivää myöhemmin sain puhelun, tervetuloa sinä ja sinä päivänä töihin. Se päivä on huomenna. Laukku on jo pakattu.

Hauskaa tässä on se, että olemme huomisesta alkaen miehen kanssa samassa paikassa töissä. Viemme pojat aamuisin yhdessä päiväkotiin ja ajamme siitä töihin. Fyysisesti olemme viereisissä rakennuksissa, mutta mies kulkee usein talojen väliä palavereissa ja käy monesti lounaalla minun sijoituspaikkani alakerrassa. Ehkäpä meille järjestyy joskus lounastreffit, saa nähdä! Vielä pitää ratkaista se pieni yksityiskohta, että kumpi ottaa auton iltapäivällä ja kumpi tulee kotiin raitiovaunulla ja bussilla. 

Jatkan osa-aikaisena työskentelyäni myös tässä paikassa. Sanoin minulla olevan yhden ainoan reunaehdon, halusin päästä lähtemään aina kello kahdelta kohti päiväkotia ja poikien hakemista. Tämä sopi, lisäksi saan kertoa vapaasti milloin pystyn työskentelemään ja vuorot tehdään sitten niiden mukaan. Olen ajatellut tekeväni yhä n. 20 viikkotuntia ja pitäväni yhden vapaapäivän viikossa. Silloin voin pitää pojat kotona heidän niin halutessaan ja keskittää asioiden hoitamisen tuohon vapaapäivään. Kun palkka vielä nousi entiseen paikkaan nähden, otin työn vastaan superiloisena.

Kaikkein parasta tässä on yritys, johon menen työskentelemään. Vaikka työtehtäväni tällä hetkellä asiakaspalvelun puolella eivät suoranaisesti vastaa koulutustani, on yrityksen osalta asia toinen. Saan jalan oven väliin yhteen unelmieni työpaikoista ja jos joskus tilaisuus ja mahdollisuus tulee, on eteneminen aina helpompaa talon sisällä. Nyt olen hyvin tyytyväinen tähän työhöni, sitä ei tarvitse tuoda iltaisin mukana kotiin ja aikanaan, kun lapset ovat isompia, voi olla uusien haasteiden aika. 

Perehdytys ja koulutus alkakoon, tästä viikosta tulee kiireinen. Onneksi hyvällä tavalla!