Lemmekäs Lappi

Viime viikonlopun hauskaakin hauskemmat häät on nyt juhlittu ja paluu arkeen tehty sairausloman muodossa. Pojat ja miehen läpikäynyt kuumeflunssa iski allekirjoittaneeseen eilen ja loppuviikko kulunee sängyn ja sohvan väliä kulkiessa. Ulos pitää tosin piipahtaa sen verran, että saan lapset kotiin päiväkodista. Muuten ohje on harvinaisen selvä, eli lepoa, särkylääkettä ja vielä lisää lepoa. Toiveikkain mielin olen sen suhteen, että ensi viikolla pääsen taas uusin voimin normaalisti töihin. 

Torstai-iltana pakkasin vaatteita mukaan matkalle. Juhlavaatekuviot menivät taas kerran uusiksi löytämäni puseron myötä ja laitoin laukkuun kaksi eri asuvaihtoehtoa. Korkokenkiä kokeilin vielä seuraavana aamuna ennen kentälle lähtöä, kahdet niitäkin tuli kannettua mukana.

Perjantaina lähdettiin kotoa kymmenen maissa, mies ja pojat heittivät kentälle. Fiilis oli innostuneen odottava, olihan tiedossa taas yhteinen reissu sukulaisten kanssa ja aiemmilta kerroilta muistissa oli miten kivaa meillä yhdessä on. 

Pian laskeuduttiin Rovaniemelle ja tämä newbie oli aivan kummissaan. Miten raikas ilma, miten kuulas ja kaunis syksy. Miten outoja kaupunkeja katukylteissä! Miten vähän ihmisiä keskustassa! En ollut koskaan aikaisemmin käynyt Lapissa ja halusin ottaa käynnistä kaiken irti. Treffasimme jo paikalle saapuneet sukulaisemme ja lähdimme heti syömään. Sen jälkeen oli aika pienelle turistikierrokselle, kun lähdimme tätini kanssa ajelemaan ympäriinsä.

Ensin tietysti Lordin aukio. 

Seuraavaksi Napapiirille ja joulupukkia treffaamaan. Alkuillasta pidettiin skumppatreffit vanhempieni huoneessa ja myöhemmin käytiin vielä uudelleen syömässä. Viimeisetkin vieraat saapuivat paikalle ja vietimme yhdessä hauskaa iltaa. Oli hyvä päätös lähteä vain yksille ennen paluuta hotelliin kauneusunille, olisihan seuraavana päivänä tiedossa juhlimista kellon ympäri.

Lauantaiaamu valkeni kylmänä ja kauniina. Lämpötila oli hivenen plussan puolella ja minä luonnollisesti ilman takkia reissussa. Hotellin aamiaishuoneen ikkunasta näkyi joelle, jonka yllä leijui  kaunis usva. Jaoin huoneen siskoni kanssa ja aamupäivä käytettiin vähän henkilöstä riippuen työntekoon tai rentoiluun. Sisko laittoi hiukseni ja minä edellisenä päivänä vihdoin valituksi tulleen asun päälleni. Vielä hiuskoriste paikoilleen ja valmista tuli?

No ei ihan, hieman oli mutkia matkassa. Edellisenä päivänä olin huomannut jättäneeni mekon vyön kotiin, siellä se roikkui henkarilla edelleen. Hätä keksi keinot nopeasti ja Pentikiltä löytyi täsmälleen hiuskoristeen väristä kankaista lahjanauhaa, jonka ostin. Hyvin toimi ja hyvin palveli, tuskin kukaan olisi huomannut vyönauhan olevan jotain muuta kuin mekkoon tarkoitettu, ellen olisi luonteelleni ominaisesti lörpötellyt asiasta jokaiselle. Isällä ei mennyt sen sujuvammin, sillä ensin piti käydä ostamassa uudet kengät ja seuraavaksi hajosi puvunhousujen vetoketju. Eikä haitannut juhlimista yhtään!

Kun lopulta olimme päässeet jonkinlaiseen valmiustilaan, oli aika ottaa pari kuvaa taksia odotellessa ja vielä kirkolla.

Kauniin ja herkän toimituksen jälkeen otettiin häävieraiden yhteiskuva kirkon portailla ja sen jälkeen saattelimme hääparin keltaisella kuplallaan matkaan. Morsian oli kauniimpi kuin kukaan koskaan ja pari hehkui sellaista rakkauden onnea, jota oli ihana katsoa. Ja ajatella, että miten siitä voi olla yhdeksän vuotta, kun itse oli tuossa tilanteessa.

Hääjuhlapaikalla oli monia hauskoja yksityiskohtia. Oli maitotonkka onnittelukorteille ja karkkibuffet herkkusuille. Oli kauniit toistuvat pitsikoristeet, viirinauhoja ja ruusuja. Oli hääbingo, jonka vakuutin voittavani, mutta jossa hävisin komeasti. Oli hauska pöytäseurue, jonka pariskuntien keskellä me kaksi, siskoni ja minä, molemmat ilman aveceja. Oli hyvää ruokaa ja vielä parempaa red velvet -hääkakkua. Oli hauskoja leikkejä, liikuttavia ja kauniita puheita ja paljon tanssia. 

Ja sitten oli photobooth. Näistä kuvista tuskin tarvitsee kertoa enempää, iloiset ilmeet puhunevat puolestaan. 

Ilta jatkui baarista saatavien nimikkodrinkkien ja tanssin merkeissä aamuyölle saakka, kunnes sitkeimmätkin siirtyivät hotellille nukkumaan. Lento takaisin Helsinkiin lähti iltapäivällä ja lentokentällä meitä vastassa odottivat niin siskon poikaystävä kuin minun kolme miestäni. Heidän viikonloppunsa oli kulunut aivan yhtä erinomaisesti kuin meidän. 

Kiitos vielä hääpari, kun kutsuitte mukaan päiväänne. Uskallan myös sanoa, että Lappi, me tapaamme vielä.