Perjantaina kävin esikoisen eskariopettajan kanssa lapsen Leops-keskustelun. Vajaan tunnin aikana käytiin läpi sitä millainen tyyppi tämä meidän eskarilaisemme on, mitä toivoisimme vuoden tuovan tullessaan ja mitä vahvuuksia sekä haasteita löytyy. Miehen oli alunperin tarkoitus tulla mukaan, mutta sairaanhoito kotona esti tämän toteuttamisen. Hän kyllä tarjoutui hoitamaan keskustelun, mutta minä halusin ehdottomasti itse paikalle.
Kerrottuani ensin lastentarhanopettajan pyynnöstä itse lapsestani, hänen luonteestaan ja vahvuuksistaan sekä haasteistaan, oli vastapuolen vaikea olla hymyilemättä. Täysin sama lapsi kotona ja päiväkodissa ja mikä sen parempi tilanne. Sain kuulla, että eskarilaisemme on valtavan innostunut kaikesta, mitä päivän aikana tehdään ja innostaa myös muut mukaan toimintaan. Hän on itsenäinen toimija, joka hoitaa tehtävät kysymättä pahemmin neuvoa, sillä on kuunnellut ohjeet tarkasti jo ensimmäisellä kerralla. Hän tekee asiat huolellisesti ja hyvin, käsiala on jo kuukaudessa kokenut ison harppauksen selkeämpään suuntaan ja sain nähtäväkseni niitä muutamia tehtäviä, mitä olivat tehneet. Mitään varsinaista eskarikirjaa ei ole käytössä eikä mitään ohjelmallisesti harjoitella, vaan oppiminen tapahtuu kaiken käytännön ohessa ja kautta, lasten ehdoilla. Tästä pidän kovasti. He tekevät myös pitkiä projekteja näytelmien, soittamisen ja taiteen parissa, lähtevät retkille esimerkiksi Ateneumiin ja aikovat toteuttaa kävelykierroksen Helsingin keskustassa arkkitehtuuriltaan ja rakennusajaltaan erilaisia taloja katsellen. Joka päivä myös luetaan ja kuunnellaan musiikkia, yhtenä päivänä viikossa jumpataan ja lisäksi ulkoillaan ja leikitään.
Eskarilaisemme on kuulemma valtavan välkky, sellainen poika, jonka tiedot ja osaaminen saavat kylmät väreet kulkemaan selkäpiitä pitkin. Hän on ainoa ryhmästään, joka osaa jo lukea ja kirjoittaa sujuvasti ja häntä pyydetään usein lukemaan muille jokin juttu ääneen. Tämä antaa lapsen itsetunnolle tarpeellista buustia, olimme molemmat samaa mieltä.
Sain nähtäväkseni piirustus"testin", vaikka mitään varsinaisia testejä tuolla ei pidetäkään. Lapset oli jaettu istumaan niin, etteivät he nähneet toistensa papereita ja ohjeet luettiin vain kerran aloittaen yksinkertaisista (piirrä paperille ympyrä) ja päätyen monimutkaisiin (piirrä paperille talo, jossa on kolme ikkunaa, ovi, savupiippu josta tulee savua ja pihalle lipputanko, jossa liehuu lippu). Mukana oli myös pientä laskemista (piirrä omenapuu, jossa on kolme oksaa, kaksi omenaa puussa ja kolme maassa) sekä kokojen hahmottamista (piirrä neljä neliötä, joista kaksi on samankokoisia). Olin ällistynyt, miten paljon kuusivuotias jo osaakaan. Kaikki oli siellä paperilla.
Tiedolliselta ja taidolliselta puolelta lapsi olisi siis ihan valmista kamaa kouluun. Tästä huolimatta olimme molemmat yhtä mieltä siitä, että tämä eskarivuosi tulee ehdottomasti tarpeeseen ja on taatusti merkittävä lapsen kasvun kannalta. Tämän vuoden aikana lapsi saa harjaannuttaa sosiaalisissa tilanteissa toimimistaan, oppia muistamaan miten tärkeää on antaa puheenvuoro toiselle, vaikka miten olisi asiaa ja tietäisi vastauksen. Hän saa kasvaa vielä vuoden rauhassa ja saa varmasti sen myötä lisää itseluottamusta ja rohkaisua olemiseensa ja tekemiseensä. Lapsi on pohjimmiltaan arka ja kovasti jännittävä eivätkä nämä ominaisuudet ole huonoja tai poiskitkettäviä. Itseluottamuksen kasvun myötä niiden kanssa oppii toimimaan helpommin. Hän on käsittämättömän empaattinen ja hyvin herkkä lapsi ja nämä ovat hänen vahvuuksiaan. Motorisista taidoista puhuttiin sen verran, että lapsen vahvuudet ovat tosiaan ehkä eniten muualla, mutta hän on täysillä mukana kaikessa urheilullisessa toiminnassa ja se on tärkeintä. Kynäote ei ole ihan täysin "oikea", mutta mainitsin itse pitäväni kynästä kiinni samalla tavalla ja hyvin on kirjoittaminen onnistunut. Että jos se täydellinen kynäote ei löydy, on syy osin perimässä. ;)
Luulen lapsen tänä vuonna vielä oppivan kellon kunnolla ja tajuavan enemmän rahan arvon päälle. Nämä helpottaisivat toimimista kouluikäisenä ja vaikka näitäkään ei mitenkään varsinaisesti eskarissa opetella, olivat lapset itse eräänä päivänä alkaneet miettiä kelloa ja kellonaikoja. Ja silloin tietysti opettajat pitävät asian esillä, kun lapsilla kiinnostusta löytyy. Olin myös iloinen kuullessani, että yhteistyö tulevan koulun kanssa on aktiivista ja kuukausittaista, nyt eskarin tiloissa ja keväällä sitten koulun puoleen tutustumista.
Että kaikki hyvin. Seuraavaksi edessä on kuopuksen iso nelivuotiskeskustelu ja -tarkastus loppuvuodesta. Odotan mielenkiinnolla millaisena meidän vikkelä väläys nähdään, tyyppi jolla on persoona isolla alkukirjaimella. Taitoja hänella on vaikka millä mitalla, mutta tyyppi saattaa esimerkiksi olla puhumatta koko sen ajan, minkä terveydenhoitajan kanssa tehtäviä tehden viettää. Jos ei juuri sillä hetkellä katsokaas huvita puhua. Enkä ihmettelisi yhtään, vaikka paperit lentäisivät nurkkaan, kun viivasta ei tullut täydellistä. Puheterapiaan pyydän lähetteen samoin kuin isoveljelleen samanikäisenä. Saadaan sitten pikkuhiljaa ärrä ja ässä kohdilleen ja myös tavujen paikanvaihdoksista ja vääristä taivutuksista aion sanoa. Mutta tämä sitten aikanaan, marras-joulukuussa. Hitsin taitava pikkutirppa on tämä nuorempanikin, pakko kehua. Luonnetta vaan kun löytyy vaikka muille jakaa, pitää varautua kaikkeen!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti