Kaksplus.fi

torstai 17. heinäkuuta 2014

Pieni kuvaussessio

Huomasin valokuvia läpikäydessäni, että miehestä ei ole paljonkaan yhteiskuvia molempien poikien kanssa. Päivänä eräänä olimme lähdössä kaupungille, kaikki puts plank ja kivoissa vaatteissa. Niinpä pyysin miestä ja poikia istahtamaan parvekkeen sohvalle ja aloin räpsiä. Tuli tosi kivoja, tässä teillekin nähtäväksi. Ensimmäisen kohdalla totesin vain, että yksi kuva todellakin kertoo enemmän kuin tuhat sanaa. <3






Sitten oli vielä poikien vuoro. Tässä ensimmäisessä esikoinen yrittää nostaa veljeään päästä ylös ja kuopuksesta se on hauskaa.




Lopuksi kuopus halusi kokeilla kuvaamista isolla kameralla ja minä pääsin malliksi. Vähän piti kurkkia, että pääsin kuvaan ja kahden otoksen jälkeen tyyppi totesi kuvaamisen tylsäksi ja häipyi.



Mies hioo parhaillaan parvekkeella vanhaa pinnatuolia, josta tulee esikoisen työtuoli ja elämäni Äly sekä Väläys kokeilevat kuinka kovaa voi lyödä päitä yhteen ennen kuin koskee. Lienee siis sopiva aika napata viimeksi mainitut mukaan ja lähteä kirjaston kautta kauppaan. Säästytään suuremmilta vahingoilta.

2 kommenttia:

  1. Ihania kuvia!
    Minulla on myös tapana ottaa porukasta yhteiskuvia, kun olemme lähdössä jonnekin ja vähän siistimmin pukineissa. Välillä tuntuu, että kuvista ei ole yksikään onnistunut, kun jollain on aina joku vekkuli ilme naamalla tai jotain muuta tapahtuu kesken kaiken, mutta olen tullut siihen tulokseen, että nämä on oikeasti niitä parhaita kuvia, juuri sellaisia elämänmakuisia. Niitä parhaita muistoja;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä on aina kamera tuossa "valmiudessa" työpöydällä ja helppo napata käteen . Ja niitä kuvia tosiaan saa ottaa kymmeniä, että yksi on vähän sinnepäin onnistunut!

      Poista