Kaksplus.fi

keskiviikko 2. heinäkuuta 2014

Mökö

Aina välillä on niitä päiviä, kun yhdellä ei mene ihan putkeen ja se paitsi näkyy että kuuluu. Kuopus.

Ensin se otti ensin sellaiset kierrokset hampaiden pesemisestä, etteivät kyynelten jättämät raidat kuivuneet pitkään aikaan. Ilmoitin, että ennen kuin harja on käynyt suussa oman yrityksen tuloksena, en tule pesemään. Ja lähdin vielä eteisessä valmiina odottavan esikoisen kanssa roskikselle kiristelemään hampaitani samalla kun pidemmän pinnan omistava mies jäi odottamaan huutamisen loppumista. Loppuihan se viimein, vain alkaakseen alusta viiden sekunnin kuluttua. Tennari ei mene jalkaan byääh!

Kun treffasin tämän kaverin ensimmäistä kertaa, se karjui. Se karjui koko sen ajan minkä isänsä sylissä leikkaussalissa vietti, karjui läpi pesujen ja mittausten, läpi pukemisten ja siirtymisten. Vauvana se oli kuin ihmisen mieli ja täyttä hymyä, jos hommat kulki. Jos ei kulkeneet, me kuultiin se kyllä. 

Se ei vielä osannut oikein puhua muutamaa sanaa enempää, kun se osasi jo ilmaista mielipiteensä. Laittoi kädet puuskaan, laski leuan ja suupielet alas, tuijotti äkäisenä kulmien alta ja lausui painokkaasti "ei haluu". Toinen bravuuri oli laskeutua hallitun hitaasti lattialle makaamaan niin, että kaikki varmassti ymmärtävät. Kohta mennään, pian kolisee otsa lattiaan. Vielä ehditte tehdä mieleni mukaan. 

Niin pieni ja niin äkäinen. Mökö. 



Ja nyt se soittelee äänikirjastaan erilaisia eläinten mölinöitä esittäen itse mukana jokaista elikkoa. Eikä kun eläinkirja onkin vaihtunut numeroiden opetteluun. Ja juuri nyt en jaksa kuin istua tässä vieressä ja odottaa sen nukahtamista pakkasessa odottava jäätelö mielessäni siinnellen. Koska koko päivä on taas vähän ollut mallia Mökö. 




Tässä välissä, kun latasin kuvia ja ihastelin tuota vienoa hymyä viimeisessä, se on taas painunut mököttämään huoneensa nurkkaan. Että tosiaan näitä päiviä.

10 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Se olisi selkeästi tarvinnut sun ymmärtämystä taas äsken, kun minä en ymmärtänyt hänen pyytäneen tasan viittä viinirypälettä ja laitoin lautaselle enemmän. Huutohan siitä tuli, kun äiti ei ymmärtänyt ja saattoi vielä sanoa päälle, että jätä syömättä ellei kelpaa. :D

      Poista
    2. Hei tarkkana nyt mutsi!!! :)

      Mun on jotenkin helpompi sietää kuopuksen huonoja hetkiä kuin esikoisen. Kuopus on niin samanlainen temperamentiltaan kuin minä, tuli ja leimaus. Leimahdus käy hetkessä ja maailma on sen jälkeen taas järjestyksessä eli voi esimerkiksi syödä sen seitsemän viinirypälettä ja nauraa päälle. Esikoinen jää helposti jumiin huonoon fiilikseen ja sen karistamiseksi on tehtävä paljon töitä. Monesti hän kääntää huonon fiiliksen tai epäonnen henkilökohtaiseksi. Jos esikoisen juomalasi kaatuu vahingossa ruokapöydässä, hän kääntää asian niin, että on huono eikä osaa kauniita pöytätapoja ja harmitus kestää todella kauan ja asiaan palataan kerta toisensa jälkeen. Kuopus tokaisee "Tyhmä lasi!" Tai jos esikoisen hupparin vetoketju jumittaa, hän on huono pukemisessa ja muut osaa paljon paremmin. Samaisessa tilanteessa kuopus rimpuilisi takista eroon ja lähtisi ilman. Mä olen kovasti miettinyt tätä esikoisen käyttäytymistä ja hän vaatii aika paljon toisinaan tsemppausta sekä rohkaisua. Tämäntyyppisestä käyttäytymisestä tulee kierre kun ei uskalla edes yrittää kun pelkää epäonnistumista ja kuinka sitten osaisi hallita tunteita epäonnistumisen hetkellä. Ennen kaikkea, miten nämä seikat vaikuttavat itsetuntoon. Oliko niin, että teidänkin esikoisella olisi ollut tällaisia itsekriittisyyteen liittyviä juttuja?

      f

      Poista
    3. No tämä. Kun minä olen luonteeltani aivan kuin esikoinen, tai teidän esikoinen, ja välillä olen aivan ymmälläni tuon kuopuksen kanssa. Että miten se ottaakaan kierroksia sellaisista asioista ja mitä silloin pitäisi tehdä. Ihan sama muuten tuon lasin kaatumisen kanssa. Esikoinen juoksee huoneeseensa pahoilla mielin ja tarvitsee paljon vakuuttelua siitä että ei yhden lasin kaatuminen maata kaada. Kuopus sanoo, että "oi ei, lasi kaatui" ja se siitä. Sanoisin omalla ja esikoisen luonteen kokemuksella, että loppumattomasti vain kehuja ja kiitoksia epävarmalle tyypille, vakuuttelua siihen että hän on hyvä ja osaa ja ei haittaa ellei heti joku homma luonnistu. Kyllä se siitä, vaikka välillä onkin turhauttavaa, kun toinen on niin kriittinen oman toimintansa suhteen. Mutta onnistuminen onkin sitten tuplasti palkitsevampaa!

      Poista
    4. Tuon positiivisen kierteen olenkin jo huomannut esikoisen kanssa. Mitä enemmän kehuu ja kannustaa, sitä paremmin asiat sujuuu ja tuntuu, että hän on ihan silminnähden tyytyväinen kun kehaisee jostakin pienestä, ohimenevästä jutusta. Joku aamu esikoinen auttoi kuopusta paidan kääntämisessä ja tokaisin "Olitpas kiltti pikkuveljelle." Hän ihan hämmästyi ja vastasi "Ai, kiitos. Se olis kohta räjähtänyt. Olipas äiti muuten kauniisti sanottu." Hoidossa tästä esikoisen tavasta käsitellä asioita on tullut paljon negatiivista palautetta. Oikein ärsyttää hakea poikia kun hoitotädillä on tapana aloittaa päivän kertaaminen sillä, kuinka esikoinen on ollut niin vaativa, rutiseva, raskas, negatiivisuuteen taipuva... Kerroin hoitotädille edm. asioista ja positiivisesta kierteestä. Hän vain kohautti olkäpäitään ja tuhahti ettei jaksaisi sellaista ja että kehuminen ei tule häneltä luontevasti. Hoidossa on ollut muutenkin paljon tekemistä tämän asian kanssa ja esikoinen on aika onneton kun ei saa minkäänlaista vastakaikua onnistumisilleen. Lähes itku pääsi itseltänikin kun eräs ilta esikoinen lausahtaa ennen nukkumaanmenoa "Äiti, en osaa tehdä mitään oikein hoidossa." Tästä mainitsin taas hoitotädille ja se sai hänet myöntämään, että suhtautuu esikoiseen melko negatiivisella asenteella. Onneksi hoitopaikka vaihtuu pian ja olenkin ollut yhteydessä jo uuteen paikkaan josko sieltä saataisiin vähän positiivisempi alku pitkäaikaiselle hoitosuhteelle.

      Kyllähän minäkin olin aluksi aivan ihmeissäni esikoisen tavasta suhtautua epäonnistumisiin enkä olisi jaksanut kerrata asioita moneen otteeseen tai toistella ei haittaa-mantraa. Tunnustan, että onhan se tuntunut turhauttavalle ja kun ajattelutapa on niin vieras itselle. Lopulta kun tajuaa toisen todella pohtivan ja syyttelevän itseään tapahtuneesta niin parempi, että asia puhutaan selväksi ja kannustetaan jatkamaan.

      Tuli ja leimahdus-tyyppi saattaa ottaa kierroksia asiasta kuin asiasta, mutta sitten vain katsotaan hetki sivusta kun salamoi ja räiskyy. Sivullisen ei pidä ottaa tunteenpurkausta itseensä vaan yleensä hermo menee asianomaisen omaan toimintaan tai sen puutteeseen. :) Ja kuten jo mainitsin, kohtauksen jälkeen kaikki on paremmin kuin hyvin ja koko asiaa ei enää muisteta. Jälkeenpäin kohtauksesta ei kannata mainita T&L-tyypille, koska nolotus on ihan hirveä.

      Näin sitä mennään, kukin tyylillään!

      f

      Poista
    5. Päivähoito kuulostaa todella negatiiviselta, onneksi hoitaja on myöntänyt vikaa omassa asenteessaan. Toivon todella, että uudessa paikassa saatte koko perhe positiivisemman alun!

      Poista
  2. Ihanaa kun jaksat kirjoitella usein ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tästä jää kiva muisto näistä pikkulapsiajoista. :)

      Poista
  3. Tsemppiä! Meilläkin asuu mökö, joten tiedän tasan tarkkaan miltä susta tuntuu... Valitettavan usein itseltäni palaa pinna moisen otuksen kanssa, vaikkei siitä ole kuin haittaa. Yritetään jaksaa :) Ja mukavaa lomaa teille mököilystä huolimatta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä esikoinen ja kuopus on kuin yö ja päivä temperamentiltaan ja olen välillä niin hukassa tämän räiskähtelevän kuopukseni kanssa. Ja kyllä, pinna palaa säännöllisen usein täälläkin. Hyvää lomaa sinnekin!

      Poista