Muistoja Mallorcalta

Lähdimme matkaan aikaisin aamulla viime viikon tiistaina. Menemme aina omalla autolla kentälle, se tulee samanhintaiseksi taksimatkojen kanssa ja ovatpahan pojille turvaistuimet valmiina. Kentällä kaikki sujui nopeasti ja pääsimme lapsiperheille tarkoitettujen linjojen kautta toiselle puolelle aamiaiselle. Ihan putkeen ei kuitenkaan homma mennyt, sillä huomasin siinä syödessäni unohtaneeni kameran muistikortin kotiin. Siinä sitä oltiin, kentän elektroniikkamyymälä lopettanut ja huonolta näytti. Lopulta R-Kioski pelasti ja heidän hyllystään löytyi varakortteja kaksin kappalein.

Lentokoneessa hajosi sitten puhelin. Miehen vanha Lumia on oikutellut ennenkin ja nyt se toimii enää silloin tällöin, vähän tuulesta riippuen. Ajattelin, että nyt lähti matka hyvin käyntiin, mitähän seuraavaksi. No, vastauksen löydätte myöhemmin.

Pyrimme istumaan koneessa aina niin, että kolme meistä istuu yhdellä rivillä ja yksi käytävän toisella puolella reunapaikalla, tämä on huomattavasti kätevämpää meidän kokemuksemme mukaan kuin istua kaksi ja kaksi esimerkiksi peräkkäisillä riveillä. Mies istui mennessä lasten välissä, minä tullessa. Pojilla oli omat käsimatkatavaransa, eli reput mukana ja minulla oma laukkuni. Muutenkin matkustimme hyvin pienellä tavaramäärällä, meillä oli yksi iso laukku ja toinen trolley ruumaan laitettavaksi. 

Lentomatkat sujuivat molempiin suuntiin jälleen kerran moitteettomasti. Vaikka tuntuu, että toistan itseäni, en voi olla kehumatta lapsiani. He piirtelivät, värittivät tehtäväkirjoja, katselivat iPadilta ohjelmia ja olivat vain. Minä luin menomatkalla ja torkuin tullessa. Omat eväät meillä oli mukana ja koneesta ostimme vain kahvia. Pojat söivät lennon aikana banaanit, rusinoita ja keksejä. Niillä he jaksoivat hyvin hotellille ja lounaalle saakka.

Olimme varanneet taksikuljetuksen kentältä hotellille jo etukäteen ja matka hoitui näppärästi. Kuljettaja kertoi hotellimme tulleen juuri valituksi parhaaksi perhehotelliksi saarella ja siinä vaiheessa aloin aavistella takapenkillä pahaa. Mehän buukkasimme juuri tämän hotellin sen vuoksi, että se olisi ihan hyvätasoinen ja jotain muuta kuin lapsiperheiden kansoittama. Tiesimme hotellissa olevan lastenkerhon, joten se olisi lapsiystävällinen, mutta ei liiaksi. Tällä kertaa Tripadvisorin lukeminen ei olisi voinut mennä enempää pieleen. Odotimme rauhallista lomailua kivoissa puitteissa ilman järjestettyä ohjelmaa ja saimme ihan kaikkea muuta.

Puitteet sinällään olivat kunnossa, mutta ei tuo hotelli kyllä neljää tähteä ja plussaa päälle ollut nähnytkään. Puhuimme molemmat miehen kanssa matkan aikana, että ehkä ongelma ei ole hotellissa, ehkä se on meissä ja siinä mihin olemme viime matkoilla tottuneet. Dubaissa ja Dubrovnikissa huippuluokkaa oleva siisteys loisti täällä poissaolollaan, siivous oli jotain sinne päin. Myös pikkuasiat ärsyttivät, tallelokeron maksullisuus yhtenä esimerkkinä. Kaikki oli vähän sinnepäin.

Meillä oli perustason huone, joka siivottiin päivittäin. En tiedä mitä siivoojat huoneessa tekivät, mutta ainakin altaat olisivat vaatineet jonkinlaisen tehopesun, niin pinttyneessä rasvassa ne olivat. Me nukuimme kuopuksen kanssa parisängyssä, joka osoittautuikin kahdeksi erilliseksi sängyksi ja jotka joka yö liukuivat useaan kertaan irti toisistaan. Laitoin tuoleja esteeksi, mutta turhaan ja päädyin noukkimaan kuopusta sieltä raosta jatkuvasti.

Lisäksi meillä oli "vuodesohva", jonka näette tässä. Esikoinen ja isänsä nukkuivat sitten tässä, esikoinen sohvaosalla ja mies divaanilla. Huoneen vaihtaminen ei onnistunut, sillä hotelli oli täyteen varattu. Lisäksi oli pieni keittiösyvennys sekä iso kylpyhuone, josta pisteet. Suihkukoppi oli valtava, sinne olisi mahtunut varmaan kuusi ihmistä yhtä aikaa.

Alue itsessään oli kaunis. Uima-altaita oli useita eri syvyyksillä, joten molemmille lapsille sopiva uimapaikka löytyi aina. Lisäksi yhdessä altaassa oli poreita, mikä oli lapsista superhauskaa. Lepotuoleja oli reilusti, mutta vain murto-osa oli varjon alla ja Espanjan kuuma aurinko todella vaati varjon alla oleskelemista. Nämä varjopaikat oli omilla pyyhkeillä suurimmalta osin varattu jo aikaisin aamulla, vaikka toisin pyydettiin. Vähän sellainen viidakon laki -meininki oli allasalueella päällä toisinaan. Ja kun varjoja ei ollut, piti päivän aikana etsiä uusia paikkoja aina sen mukaan miten aurinko liikkui ja mistä päin porotti.

Mikään näistä huomioista ei vaikuttanut lasten loman onnistumiseen. Hei uivat keskimäärin seitsemän tuntia päivässä, välillä syötiin lounasta ja jäätelöä ja otettiin pienet päiväunet ennen palaamista taas altaalle. Lapset rakastivat vedessä puljaamista, esikoinen harjoitteli liukuja ja kuopus eteni vakaasti kellukkeiden varassa. Myös pommihypyt olivat molempien repertuaarissa mukana.

Hotellin vieressä, yhden tienylityksen päässä oli Platja de Muron ranta. Kaunista vaaleaa hiekkaa, mutta melkoiset kookkaat aallot. 

Hotellialueella voi myös pelata minigolfia tai shakkia, johon esikoinen ihastui täysin. Mies oli meistä ainoa, joka tunsi säännöt, ja yritti sitten auttaa molempia puolia jonkinlaiseen lopputulokseen.

Söimme joka päivä aamiaisen hotellin buffassa ja lounaan allasbaarissa. Näistä ei ole valittamista, hyvää ja kohtuuhintaista ruokaa. Illallisbuffa sen sijaan oli suorastaan huono, ei missään nimessä hintansa väärti kokemus. Mautonta ruokaa, joka ei maistunut meille kenellekään ja niinpä kävimme syömässä myös rantakadun ravintoloissa tai tässä lounasbaarissa, joka iltaisin tarjoili a'la cartea.

Pojilla oli jatkuvasti uv-puvut päällään ja loput kropasta rasvattuna viidenkympin kertoimella. Samaten minä käytin tuota korkeakertoimista aurinkovoidetta ja siitä huolimatta olemme kaikki ruskettuneita. Kuopus ja mies ovat eniten papuja, me esikoisen kanssa hieman hillitymmin. Kaksi uimavaatekertaa per lapsi on kokemukseni mukaan hyvä ja riittävä määrä. Kuin toiset uikkarit kuivuvat, ovat toiset käytössä. Lisäksi oli lierihatut molemmille allaskäyttöön, uimalasit sekä aurinkolasit ja tietysti kuopuksen kellukkeet. Ja crocsit, mitäs muutakaan.

Noin muuten pukeuduimme tosi rennosti koko viikon. Minä lähinnä mekkoihin ja pojat shortseihin ja t-paitoihin. Iltaisin laittoivat sitten miehen kanssa pikeet päälle ja valittivat, kun en antanut lähteä crocseissa ravintolaan.

Kolmena iltana esikoinen katsoi vierestä, mutta sitten into voitti ujouden ja minidisco kutsui. Pienempi oli ajoittain mukana tai seurasi sylistä tanssijoita. 

Tämä kuva tiivistänee sen, miksi me miehen kanssa emme hotellissa viihtyneet. Paikan viihdytystiimi oli suorastaan hyperaktiivinen, jatkuvasti oli vesijumppaa ja zumbaa ja ties mitä palloilua meneillään tai sitten ihmisiä houkuteltiin mukaan erilaisiin kisailuihin. Meteli allasalueella ja hotellissa muutenkin oli hirmuinen, taustamusiikki soi jatkuvasti ja rauhallinen lomailu ei onnistunut ollenkaan. Esikoinen kävi katsomassa jotain ohjelmanumeroa ja tuli kertomaan, että siellä vanhemmat ja lapset hyppii roskiksissa. Kyseessä taisi olla siis jonkinlainen pussihyppely, lapsi oli hyvin ihmeissään!

Minusta on ihan ok, että hotellissa järjestetään minidiscoa tai jonkinlaista iltaohjelmaa, tuollakin pääsimme kuuntelemaan muun muassa wannabe-Elvistä ja Disneyn Peter Pan -elokuvan ääniraidan päälle näyteltyä esitystä. Eihän minun tarvitse sinne mennä. Mutta siitä en tykkää yhtään, että koko lomasta tehdään ohjelmallista, kisailut ja visailut seuraavat toisiaan jatkuvalla syötöllä ja sellainen rauhallinen omaehtoinen lomailu ei onnistu. Minä haluan hienovaraisuutta, mutta sain joukkoaktiviteetteja. Minidisco onnistuu, koska lapseni siitä nauttii. Sen sijaan kuutta euroa per hevosratsastuskierros en maksanut.

Tiedättekö miksi tämä loma ei kuitenkaan ollut epäonnistunut? Siksi, että sillä olimme me neljä. Meillä oli yhdessä mukavaa, kun onnistuimme unohtamaan ympärillä tapahtuneen säätämisen ja härdellin. Uimme, nukuimme vierekkäin päiväunia, kävimme tutkimassa ympäristöä ja olimme vain rennosti perheen kesken. 

Otettakoon tämä siis oppimiskokemuksena. Kun seuraavan kerran lähdemme uimalomalle, suuntaamme Dubaihin, josta ne viiden tähden hienovaraiset majapaikat löytyvät. Ja oppimiskokemuksena otettakoon myös se, että vaikka kuopuksesta tällä kertaa näkyisi perhekuvassa muutakin kuin hampaat, ei se silti välttämättä ole ihan onnistuneimmasta päästä. Tai ehkä se on, vaikka siinä onkin pieni ihminen välissä. Ainakin se on aito!