Pomp de Lux AW17

Syksyn tulon tietää siitä, että Pomp de Luxin syyskausi käynnistyy. Tavalliseen tapaan minäkin kävin kutsuilla katsastamassa malliston ja tekemässä hankintoja pojille. Mallistossa onkin tällä kaudella todella kauniita sinisen ja vihreän sävyjä. Harmikseni totesin kuitenkin, että erilaiset tekstit ja printit ovat yhä hallitsevammassa osassa. Ne täydelliset klassiset poikalapsen vaatekappaleet tuntuvat olevan muisto vain. Ostoslista olikin melkoisen lyhyt, kun nuo printtivaatteet jätettiin pois laskuista. 

Kuopus sai tämän ihanan vihreän neulepaidan, tähän ihastuin heti sen nähtyäni.

Sen lisäksi hankintalistalle päätyi kolme paitaa, sillä pitkähihoisista trikoopaidoista koulukäyttöön oli selkeä pula. Nämä kolme olivat simppelimpiä löytämiäni, kun erilaiset vaarinpaidatkaan eivät tätä mutsia miellytä.

Esikoinen sai saman neulepaidan kuin kuopus, mutta sinisessä värissä. Se sopii esikoiselle todella hyvin ja syventää silmiensä sinisyyttä. 

Raidat ovat aina hip ja pop, joten yksi raitapaitakin löysi tiensä esikoisen kaappiin. 

Eikä sitten muuta. Mietin kutsuilla ollessani noinkohan pian tulee hetki, jolloin en enää näitä vaatteita osta. Tähän saakka olemme olleet kundien kanssa hyvässä yhteisymmärryksessä sen suhteen mitä päälle puetaan, mutta saattavathan he jossain vaiheessa haluta käyttää vaikka pelkkiä verkkareita koulussa. Toisaalta, mikäli merkki jatkaa nykyistä tyyliään, ei se minulle enää kolahda. Eli saa nähdä, jään odottavalle kannalle.

Kaikki kuvat www.pompdelux.fi

Konkariäidin vinkit uusille äideille

Synnytyssairaalan huoneessa on hiljaista. On yö, huonekaverit vauvoineen nukkuvat. Puoli vuorokautta sitten äidiksi tullut istuu sängyllään ja katselee lastaan mietteliäänä silmiin. Lapsi vastaa katseeseen, tapittaa vähintään yhtä vakavana takaisin. "Tässä me nyt ollaan ja meidän pitää pärjäillä yhdessä", sanoo äiti lapselleen. Tulee vaipanvaihdon aika. "Kyllä me tästäkin selvää otetaan, eikös vaan" hän toteaa ja juttelee paitsi vauvalleen, myös samalla itselleen rauhoittavasti. "Mennään askel kerrallaan, katsopas, hyvin tämä sujuu."

Jokainen äidiksi tullut on uuden edessä. Miten usein se vaippa pitää vaihtaa, onko nukuttaminen kyljellään todella kiellettyä ja miten ihmeessä minä saan tämän ihmislapsen pidettyä edes hengissä. Tässä vaiheessa neuvoja alkaa sadella suunnasta jos toisesta. Naapurin Eila on kasvattanut seitsemän lasta aikuisiksi ja kertoo, että nälkäänsä se itkee, perunaa pöytään. On ristiriitainen olo. Yhtä aikaa tarvitsee neuvoja ja vertaistukea, samaan aikaan ohjeita on vaikea ottaa vastaan. Neuvola opastaa yhtä, vauvan isovanhemmat painottavat toista ja oma maalaisjärki kertoo kolmatta. Ketä kuunnella?

Lapsi kasvaa, syntyy kenties toinenkin. Hämärän huoneen äititulokkaasta on kasvanut se konkariäiti, joka toteaa edellisen sukupolven ja aiemmin äidiksi tulleiden ystävien tienneen monta asiaa paremmin. Tottakai he tiesivät, hehän ovat olleet itse samassa tilanteessa joskus aikoinaan. He ovat luovineet aivan samalla tavalla yrityksen ja erehdyksen kautta kuin tuore äiti, monessa asiassa kaikkitietävä ja monessa arka ja epävarma. Jälkeenpäin on helppo todeta, että olisinpa kuunnellut silloin. Jälkiviisaus on kuitenkin turhaa, elämäähän tämä kaikki vain on.

Vaikka niitä neuvoja voi olla vaikea ottaa vastaan, otan riskin ja kerron muutaman takanani kaksi lasta, pian kymmenen vuotta äitiyttä, lukuisia yrityksiä ja vielä useampia erehdyksiä. Olkaa hyvä, alla konkariäidin vinkit nuoremmilleen.

1. Ole lapsesi kanssa ja kohtaa hänet. Voi hyvin olla, että elämäsi työtilaisuus tulee eteen lapsesi vauvavuonna, mutta usko minua. Niitä tulee lisää. Työ on vain työtä, lapsen vauva-aikaa ei takaisin saa ja sen menettäminen kaduttaa myöhemmin. Lehdissä kerrotaan, että nainen voi saada molemmat, uran ja perheen. Tottakai voi, sitä ei kukaan kiellä. Olennaisempaa olisi kuitenkin kysyä tarvitseeko niitä molempia saada samaan aikaan. Sinun ei tarvitse kirjoittaa väitöskirjaa tai käynnistää start up -yritystä äitiysloman aikana ollaksesi tämän yhteiskunnan tehokas jäsen. Elämä ei nimittäin lopu lapsen saamiseen, vaikka siltä joskus voi tuntuakin. 

2. Uskalla hullaantua lapsesi maailmaan. Joskus kuulee odottavan äidin sanovan kuinka vauvan syntyessä minä en muutu ja elämäni jatkuu ennallaan vauva kainalossa. Todelisuudessa vauva muuttaa aina vanhempiensa elämän ja näin hänen tuleekin tehdä, hänellä on siihen oikeus. Hän ansaitsee paikan vanhempiensa elämän keskiössä, äidin joka hullaantuu paitsi hänestä, myös hänen maailmastaan. Lapsen kasvaessa hurahtaminen luonnollisesti vähenee. Kun kaikki ei ole enää uutta ja ihmeellistä ja jälkeläinenkin pyörinyt porukoissa useamman vuoden ajan, huomaa hypänneensä vauvakuplasta pois jo kauan sitten. Mutta siellä käyminen, se on vain tervettä. 

3. Luota itseesi. Joiltakin homma tulee luonnostaan, toiset joutuvat tekemään enemmän töitä sen eteen. Sitten tulee päivä, jolloin huomaat osaavasi lukea lastasi ja hänen tarpeitaan. Se ei silti tarkoita etteikö kokeneempien neuvoja kannattaisi kuunnella ja ottaa vastaan. Niistä vain kannattaa suodattaa itselle sopimattomat ja kokeilla ennakkoluulottomasti niitä, joiden ajattelee kenties olevan omalle lapselleen ja koko perheelle passeleita. Minä en tätä ensimmäisenä vauvavuotena osannut. Sen jälkeen olen luottanut vahvasti siihen, että tiedän mikä on parasta juuri minun lapsilleni.

4. Älä hötkyile. Vauva ei tarvitse leutona plussatalvena villahaalaria ja toppapukua untuvapussinsa alle eikä hän mene rikki ellet pääse nostamaan häntä syliisi ensimmäisestä äännähdyksestä. Mikäli olet juuri suihkussa shampoo päässä ipanan herätessä, pese se shampoo rauhassa pois. Sinun rauhallisuutesi nimittäin tarttuu vauvaan. Olen monesti miettinyt ettei esikoinen ehkä olisi ollut vauvana niin kireä, ellen minä olisi ollut ihan paniikissa. Hassua on, että se paniikki harvemmin näkyy ulospäin. Saatat saada kehuja luontevuudestasi ja varmuudestasi vauvan käsittelyssä, vaikka hyperventiloit sisäisesti hien valuessa pitkin selkää koko ajan.

5. Älä syyllisty. On aivan se ja sama haluaako esimerkiksi koko suku molemmilta puolilta teidät jouluksi luokseen, jos te haluatte olla kotona. Oma perhe on sinun elämäsi ja lapsesi tärkein yksikkö ja sen hyvinvoinnin tulee olla ykkössijalla. Jos haluatte jouluna syödä pitsaa villasukissa kotisohvalla, tehkää niin. Uskalla olla aikuinen ja sanoa ei. Jatkossa sinä olet se, joka pitää lapsesi puolia eikä se onnistu mikäli et uskalla pitää omiasi. 

6. Hyväksy se, että äidiksi tuleminen muuttaa ihmistä. Lapsen saamisesta alkaa ainutkertainen matka enkä tunne yhtäkään ennen lapsetonta, nykyistä vanhempaa, joka ei olisi jollain tavalla korjannut käsitystään asioista. Jos olit ennen lapsia varma tietyistä jutuista, anna itsellesi lupa muuttaa mieltäsi. Se ei ole noloa. Se on ihmisenä kasvamista. 

Huomasitte ehkä etten ole kirjoituksessani puuttunut millään tavalla perheen nukkumisjärjestelyihin, ruokailuun, imetykseen tai muuhun vastaavaan. Minun mielestäni äitiydestä puhuttaessa takerrutaan yhä epäolennaisuuksiin turhan paljon. Kuka imettää ja kuinka kauan, tehdäänkö vauvalle soseet itse vai ei ja kuinka kauan puistoilua kuuluu hyvän äidin päivään. Nämä ovat asioita, joilla ei lopulta ole mitään väliä. Ne ovat asioita, joiden pitäisi olla jokaisen perheen itsensä päätettävissä. Ja jos lapsi kasvaa ja voi hyvin, sen pitäisi riittää.

Eilen illalla kysyin mieheltä mitä me teemme sitten, kun pojat ovat joskus muuttaneet pois kotoa. Mies vastasi, että elämme elämäämme. Ajatus tuntuu yhtä aikaa hienolta ja pelottavalta. Miten kauan siitä onkaan, kun olimme vain me kaksi ja teimme päätökset meitä ajatellen. Lähes kymmenen vuoden ajan olemme olleet lapsiperhe ja menneet pienten ihmisten tarpeet edellä. Yhtäkkiä ollaan tilanteessa, jossa kotonamme asuu kaksi koululaista ja minusta tuntuu, että olemme ottaneet askeleen kohti jotain vähintään yhtä hienoa kuin tähänastiset vuodet ovat olleet. Näen joskus mielessäni meidän perheemme tulevaisuudessa, kenties poikien kumppaneilla täydennettynä viettämässä aikaa yhdessä. En malta odottaa. Samaan aikaan haluaisin pysäyttää ajan ihan viimeistään tähän.

Kysyin myös mieheltä tuleeko minulla sitten joskus olemaan koko ajan ikävä lapsiani? Miehen mielestä todennäköisesti kyllä, mutta totun siihen. En usko, mutta olen todennäköisesti väärässä. Kertokaahan konkariäidit miten asia on? Samalla voitte antaa parhaat vinkkinne esiteinien kanssa elämiseen, olen pelkkänä korvana.

Muistathan osallistua kosmetiikka-arvontaan täällä!

Kaikki studiokuvat Nina Dodd.

Vastakohtien viikonloppu

Nyt jo iltaa kohti kääntyvä viikonloppumme on pitänyt sisällään paljon. Työtä ja vapaata, rentoutumista ja aikatauluja, sadetta ja vielä vähän lisää sadetta. 

Lauantai oli koulupäivä. Poikien koulussa on perinteenä järjestää urheilupäivä läheisellä kentällä aina syyskuun alun lauantaina ja eri lajien lisäksi hommaan kuuluu hyväntekeväisyyskävely. Ykkös- ja kakkosluokkalaisten päivä puolestaan koostuu kävelyn lisäksi oppitunnista yhdessä vanhempien kanssa, heille järjestetään urheilulajeihin tutustuminen aina edellisenä päivänä. 

Me jakauduimme tasaisesti, mies lähetti esikoisen matkaan ja meni itse kuopuksen kaveriksi tunnille askartelemaan. Minä olin tässä vaiheessa jo kentän laidalla kahviota pystyttämässä yhdessä muiden vanhempainyhdistyksen aktiivien kanssa. Tällaiset päivät jakavat mielipiteitä, niin minunkin kohdallani. Lauantain voisimme viettää myös muulla tavalla kuin koulussa, oli ohjelmassa sitten vaikka mitä hauskaa urheilupäivän hengessä. Samaan aikaan kannatan lämpimästi kaikenlaisia kodin ja koulun yhdistäviä tapahtumia. Siispä kello soimaan seitsemältä ja auto täynnä kahvinkeittimiä ja pillimehuja matkaan. 

Meitä tuli paikalle ilahduttavan monta vapaaehtoista ja vanhemmat olivat leiponeet myytäviä herkkuja kahviota varten. Päivän pääosan varasti kuitenkin kutsumaton vieras. Sade oli alkanut jo yöllä ja aamulla sateli mukavasti, välillä reippaammin ja välillä tasaisemmin. Ja kun siinä kolmatta tuntia myimme mokkapaloja ja karkkipusseja huulet sinisinä värjötteleville koululaisille, mietin onko tässä mitään järkeä. Omalla kolmasluokkalaisellani katosi tunto sormista, sillä valmiiksi laittamieni vaatteiden sijaan hän ilmestyi paikalle aivan liian vähäisessä varustuksessa. Kuopuksella sujui paremmin, hänet oli vuorattu sadevarusteilla huolella. 

Tässä vaiheessa sade oli vielä siedettävä, vaikka läpi takin olikin jo mennyt. 

Tässä vaiheessa vettä tuli kuin saavista kaataen, olimme aloittelemassa kaiken purkamista ja siivoamista. Onneksi oppilaat ehtivät melko hyvin kaatosateen alta pois!

Tulin kotiin alusvaatteita myöten märkänä ja loppuilta kuluikin sitten tiukasti viltin alla töitä tehden ja välillä saunassa lämmitellen. Pitänee harkita sadetakin tai ulkoiluhousujen lisäämistä ostoslistalle, kumisaappaat sentään omistan. Illan kruunasi tietokoneen tippuminen lattialle ja näytön hajoaminen. Tällä hetkellä kirjoitan käyttäen televisiota näyttönä. Hirveän kätevää, mutta minkäs teet. Oma vika.

Tänään saimme isoäidin poikien kaveriksi ja suuntasimme miehen kanssa muutamaksi tunniksi kaupungille. Aloitimme brunssilla Kämpissä ja kaksi tuntia kului hujauksessa.

Kotiin palattiin vaatekaupan kautta muutama syysvaate ostoskassissa. Nyt istun tässä televisio näyttönäni ja loppuilta kulunee töiden parissa, artikkeli odottaa kirjoittamistaan. Muu perhe aivastelee ja niistää, mies on flunssainen ja pojat oletettavasti matkalla samaan. Saa siis nähdä millainen ensi viikosta vielä muodostuukaan!

Huikea kosmetiikka-arvonta alkaa!

Oletteko valmiina, täältä pesee! Koska minulla ei ole tarvetta kaikille yhteistyökumppanien lähettämille tuotteille, haluan laittaa niitä eteenpäin. Mikä sen parempi kohde kuin te, jotka täällä kuulumisiamme käytte lukemassa. Nyt laitetaan jakoon koko tämä alla olevassa kuvassa näkyvä setti.

Lahjakassista löytyy Lumenen uutuustuotteista seerumi, kasvovoide sekä kasvosuihke. Kaikki tuotteet kuuluvat Lähde-sarjaan, joka yhdistää puhdasta lähdevettä mineraalipitoiseen koivun mahlaan. Lopputuloksena on virkistynyt ja kosteutettu iho. 

Lisäksi laitan mukaan Konjac Sponge -kasvojenpesusienen, kuvasta poiketen kaksi kappaletta Happy Mask -kangasnaamioita, kaksi kynsilakkaa sekä ekstrana lasten Invisibobble-ponnareita. 

Sinful Colours -kynsilakkojen sävyt ovat oranssiin taittuva punainen sekä tuollainen metallinhohtoinen violetinruskea. 

Yksi onnekas voittaa siis kaiken tämän ja laitan mukaan vielä tuollaisen Muumi-kestokassin. Postikulut menevät minun piikkiini.

Arvonta alkaa nyt ja päättyy viikon kuluttua perjantaina 15.9.2017 klo 23.59. Ilmoitan voittajan seuraavana viikonloppuna. Onnea arvontaan!

Kaksplus-verkostobloggaajien juhlatunnelmia

Viime lauantaina kokoonnuimme verkostobloggaajien kanssa yhteiseen illanviettoon Radisson Blu Royal -hotellille Helsingin ydinkeskustaan. Itselleni tuli pienimuotoinen kiirus sen jälkeen, kun olin ollut päivän kirpputorihommissa esikoisen luokan leirikoulurahastoa kartuttaen, mutta pikaisen suihkun ja vaatteiden vaihdon jälkeen pääsin lähtemään. Hyvä niin, sillä oli mukava nähdä tuttuja ja viettää aikaa yhdessä. 

Olimme saaneet hotellilla kokoushuoneen käyttöömme, siellä saimme istuskella rauhassa. Ohjelmaakin oli, ensimmäistä kertaa pääsin oluttastingin kautta maistelemaan erilaisia oluita. 

Laitilan Wirvoitujuomatehdas oli lähettänyt meille testimateriaalia ja sen lisäksi opimme erilaisista oluttyypeistä, valmistusprosessista, yhtäläisyyksistä ja eroista eri laatujen kesken. En ole koskaan ollut innostunut oluesta, mutta ilahduin huomattuani Kukko-oluiden olevan gluteenittomia. Näin keliaakikkokin pääsi mukaan sokkomaisteluun. 

Kevyttä, vahvempaa ja keskellä täyteläisintä. Näistä tuo Kukko Schwartz oli yllättäen eniten makuuni. Ehkä siksi, että se ei maistunut niin paljon siltä tutulta vaalealta oluelta, jonka mausta en ole välittänyt. 

Oluen lisäksi tarjolla oli viiniä, viime aikoina olen ostanut Alkosta usein tutun chardonnayn sijaan rieslingiä. Tätä Most Wanted -merkkistä valkoviiniä voin suositella. Kaikin puolin maukas ja helppo seurusteluviini.

Sen verran nopea oli lähtö, että yhtään kuvaa ei tullut otettua. Siispä selfiet kehiin ja oman kuvan ikuistus sitä kautta. 

Blogijuhlille tyypilliseen tapaan kannoin kotiin ison kassillisen erilaisia tuotteita. Tällä kertaa suurin osa liittyi kauneudenhoitoon, mutta oli mukana muutakin. 

Medisoftin käsi- ja vartalovoide sekä pesuneste ovat kotimaisia ja myös atoopikkoperheeseen sopivia. Mitä vähemmän tuoksuja tai muita ylimääräistä, sen parempi. Batisten kuivasampoo taas pitää kutrit kuosissa.

En ole koskaan käyttänyt käsikuorintaa, mutta nyt pääsen kokeilemaan Käsivoide puolestaan on jokailtainen rituaali ennen yöpöydän lampun sammuttamista.

Entäpä sitten nämä! Body Boom -kahvikuorinta lähti jo käyttöön, vartalon kuoriminen on asia, joka unohtuu ainakin minulta arjessa helposti. Kangasnaamioita en puolestaan ole koskaan kokeillut, sen verran urautunut olen tietyille tuotteille omassa ihonhoidossani. Idea vaikuttaa kuitenkin hauskalta.

Pikkukundit nappasivat jo Tangle Teezerin käyttöönsä, Star Wars -aihe oli hitti. Ponnareita puolestaan tarvitsee aina, samaten meikinlevityssientä. 

Lumenen uudistunut tuotesarja vaikuttaa todella hyvältä ja olen kuullut tuotteista paljon positiivisia kommentteja. Me saimme testiin kosteusvoiteen, seerumin sekä kasvoveden. 

Minime.fi-verkkokauppa on melkoinen aarreaitta, sieltä saa muun muassa näitä Bloomingvillen laseja ja muita ihastuttavia tuotteita. Juomalasit pidän itse, mutta samasta paikasta saatu rapiseva pöllöhelistin menee eräälle tietylle pienelle miehelle elämässäni. 

Kannattaa olla kuulolla, huomenna nimittäin startataan huikean hieno arvonta. Onnelliselle voittajalle on tarjolla vaikka ja mitä kosmetiikan ihanuuksia, siitä lisää seuraavalla kerralla.

Läksytehdas

Koulun alkamisen myötä arkeen ovat olennaisena osana tulleet myös läksyt. Kaksi koululaista, kahdet kotitehtävät ja kaksi jo alkumetreiltä melkoisen erilaiselta vaikuttavaa oppijaa.

Tältä meillä näyttää joka iltapäivä siinä kello kolmen maissa. Esikoinen halusi jo kaksi vuotta sitten tehdä läksyt aina kotona iltapäiväkerhon sijaan ja kuopus on samaa mieltä. Minulle tämä sopii, sillä ehdimme hyvin hoitaa kotitehtävät ennen esikoisen harrastuksia. Kirjoitin tarkoituksella ehdimme, sillä läksyt ovat oleellinen osa minunkin arkirutiinejani. En minä läksyjä poikieni puolesta tee, vaikka esikoinen sitäkin on jo ehtinyt ehdottaa. Minä tuen, tsemppaan, autan pyydettäessä, kehotan tekemään valittamisen sijaan, kuulustelen ja tarkistan. Joka ainoa päivä. Ja tiedättekö mitä? En ymmärrä miksi joku ei tekisi niin varsinkaan tilanteissa, joissa läksyjen teko on haastavaa tai takkuaa muutoin. 

Esikoiselle läksyrutiinin opettelu oli haastavaa ja ensimmäisenä koulusyksynä vaadittiin paljon paitsi lapselta itseltään myös meiltä vanhemmilta. Siitä se sitten lähti sujumaan, vaikka eivät nuo kotitehtävät mitää herkkua hänelle vieläkään ole. Näen esikoisessa potentiaalisen alisuorittajan, joka mielellään menisi siitä mistä aita on matalin. Nyt on kuitenkin se aika, jolloin rutiinit ja muut on opeteltava ettei myöhemmin tule ongelmia opiskelun kanssa. Välillä ottaa koville, kun ne espanjan sanat pitäisi myös osata kirjoittaa. 

Noin yleisesti ottaen ensimmäisen syksyn läksykieltäytyjästä on kuitenkin kasvanut oikein hyvä tekijä. Olen kysynyt haluaako hän minun tarkistavan ja olevan yhä tiiviisti mukana, vai joko opeteltaisiin siihen, että hän kuittaa tehneensä ja me emme sen kummemmin asiaan puutu. Vanhempien apu on kuitenkin yhtä tervetullutta ja hän toivoo minun olevan siellä taustatukena. Hän kyllä tekisi itsenäisesti, minä luotan siihen täysin, mutta olen ilolla mukana, kun hän niin toivoo. Ja koskaan eivät läksyt ole olleet tekemättä, siitä hän pitää itsekin huolen. 

Kuopus on lähtenyt liikkeelle vähän eri linjoilla. Läksyjä on hänen mielestään liian vähän ja ne ovat aivan liian helppoja. Hän ei mennyt kouluun värittämään kuvia tai piirtämään palloja, hän haluaa opiskella! Silti huomaan hänestä saman väsymyksen mikä sai esikoisen kiukuttelemaan läksyistä ensimmäisenä syksynään. Ei huvita, en halua, en jaksa. Olen kehottanut nauttimaan tästä vaiheesta, kun saa vielä väritellä tai piirtää, kyllä hän ehtii niitä odottamiaan "kunnon" läksyjäkin tehdä. 

Kuopus on superhuolellinen tekijä. A- ja I-kirjaimet piirtyvät kauniisti ja lapsi lukee aapisestaan kaikki kirjainharjoitukset, tavuttamiset sun muutkin sen varsinaisen lukuläksynsä lisäksi. Ne ovatkin tärkeitä, vaikka kuinka osaisi lukea. Kuopuksen etuna on myös tottumus. Hän on jo kaksi vuotta katsellut veljensä läksyhommia ja tietää miten ne meidän huushollissamme hoidetaan. 

Kolmasluokkalaisella on tästä syksystä lähtien ihan eri tavalla läksyjä. Niitä tulee useammasta aineesta ja eri tehtävät tehdään eri päiville. Olen kannustanut tekemään läksyt heti, kun tulee kotiin. Näin ne on hoidettu ja koko loppupäivä on vapaata. En kuitenkaan ole ehdoton ja mikäli esikoinen haluaa katsoa jotain juttua isänsä kanssa illalla, hän toki voi niin tehdä. Myös se on huomattu näiden viikkojen aikana, että läksyjä kannattaa tehdä myös viikonloppuisin.

En tiedä onko se uusi opetussuunnitelma vai  mikä, mutta me vanhemmatkin olemme päässeet osallisiksi kotiläksyistä. Viime viikolla pelasimme lukusuorapeliä ja noppapeliä. Kuopuksen läksyt myös kuitataan joka päivä tehdyiksi aikuisen toimesta.  

En sano etteikö välillä väsyttäisi tarkistaa läksyvihkoja, kun omiakin hommia olisi tehtävänä. Silti ajattelen tässä, kuten niin monessa muussakin asiassa lapsen parasta. Mikäli hän haluaa minun tarkistavan, minä teen niin. Sillä aivan varmasti tulee aika, kun minun ei tarvitse, enkä enää saa sitä tehdä.

Silkkihäät

Kahdestoista hääpäivä on eri nettisivuistoilla vähän vaihdellen joko kuparihääpäivä tai silkkihääpäivä. Näistä valitsin silkin tuohon otsikkoon, kun kerran valitsemaan pääsin. Itse päivää olemme viettäneet melkoisen proosallisissa tunnelmissa. Minä tein töitä, kävin kaupassa ja jatkan ihan kohta töiden tekoa. Mies imuroi, katsoi lasten kanssa loput ensi viikon läksyistä ja teki ruokaa. 

Eilen illalla tulin Kaksplussan blogiverkoston juhlista kotiin myöhään ja nukkuvan asunnon keittiössä odotti ihana yllätys. Mies oli käynyt ostamassa ruusuja tätä päivää ajatellen, arvostan elettään kovasti. Meillä oli itse asiassa varaus Kämpin brunssille odottamassa, mutta työkiireideni vuoksi päädyimme perumaan sen. Kun takaraivossa kolkuttelee koko ajan ja pää surraa ajatuksia luetusta, päätimme suosiolla siirtää yhteisen juhlahetken paremmalle ajalle.

Ja jos jotain tässä yli kahdenkymmenen yhteisen vuoden aikana on oppinut, niin sen, että niitä juhlahetkiä voi viettää ihan koska tahansa. Ei sen tarvitse olla juuri tietty päivä, vaikka viidestoista kihlapäiväkin tuossa tuli täyteen ja nyt yhteistä avioliittoa on takana kaksitoista vuotta. Se voi aivan yhtä hyvin olla jokin tavallinen torstai, käydään syömässä, mennään teatteriin tai suunnataan leffaan. Avainsana on yhdessä. Ja vaikka sen kummempaan emme tänään taipuneet, istuimme vierekkäin ja nappasimme hääpäiväotoksen. Koska arkirakkaus on parasta.