lauantai 19. marraskuuta 2016

Mitä kirjahylly kertoo ihmisestä

Joskus männävuosina Facebookissa kiersi "shelfie"-haaste, eli kehotus kääntää kamera oman itsen sijaan kirjahyllyyn. Hauska juttu, mutta muistaakseni ei kovinkaan suosittu. Minä olen kuitenkin aina ollut kiinnostunut aiheesta ja kyläpaikassa silmäillyt hyllyjen sisältöä mielenkiinnolla. Sillä kirjahylly ja sen sisältö tai vaihtoehtoisesti hyllyttömyys kertoo ihmisestä paljon.

Otetaan nyt vaikkapa tapa järjestää kirjat. Yksi käyttää värikoodausta ja minä taas en voi käsittää sellaista tapaa, sillä miten silloin voi löytää ikinä etsimänsä. Helposti, sanoo visuaalisesti kehittyneellä muistilla siunattu, joka tietää miltä mikäkin kirja näyttää. Toinen aakkostaa kirjailijan mukaan, joku kolmas taas jaottelee ensisijaisesti genren perusteella. Jokainen tapa yhtä toimiva hyllyn omistajalle.


Minä myönnän pitäväni värijärjestettyä hyllyä enemmän sisustuksellisena elementtinä kuin minään muuna. Eikä siinä mitään, toki kirjahyllystä saa sisustuselementin luoda, onhan se iso kokonaisuus sijaitsi sitten olohuoneessa, työhuoneessa tai vaikkapa aulassa kuten meillä kesäpaikalla. Minulle aakkosjärjestys on avain siihen, että löydän kirjojemme joukosta ikinä etsimäni. Ja koska tilaa on aina hieman liian vähän, näyttää meidänkin kerran kauniissa järjestyksessä ollut hyllymme tällä hetkellä enemmänkin tältä:


Ennen lapsia meillä oli kirjasto ja työhuone erikseen, makuuhuoneen ja olohuoneen ohella. Nyt meillä on työpöytä käytävällä ja kirjahylly olohuoneessa ja vaikka olisi ihanaa saada viideskin huone, en halua käyttää elämääni maksaen vain asuntolainaa saadakseni kirjoilleni oman huoneen. Unelmieni kirjastohuoneessa olisi Boknäsin hyllyjä joka seinustalla, työpöytä ikkunan alla ja keskellä iso sohva tai laiskanlinna lukemista varten. Näiden aika on taas sitten, kun lapset kasvavat. Siihen saakka mennään näin, töitä keittiönpöydän äärellä tai siinä käytävän työpöydällä tehden ja kirjat olohuonetta koristamassa. 


En kuollaksenikaan muista mistä lehdestä minä tämän sitaatin löysin, mutta se on valtavan osuva. Minulla on paljon kirjoja, jotka haluan omistaa. Paljon sellaisia teoksia, joita luen kerta toisensa jälkeen uudelleen ja joiden fyysinen olomuoto tuottaa minulle valtavasti iloa (menipä konmariksi). Ja silti, eivät kirjat mitään taikakaluja tai museoesineisiin rinnastettavia ole. Minulla ei ole mitään tarvetta omistaa kaikkea lukemaani ja laitan kirjoja ahkerasti kiertoon lähipiirille. Minä saan niin paljon luettavaa, että ei tästä muuten tulisi yhtään mitään säilytysmielessä. Lisäksi ahkera kirjaston käyttäminen on avain siihen, että mahdumme vielä ovesta sisälle. Heitän myös kirjoja surutta pois kierrätykseen, jos kukaan ei niitä halua. 


Mitä minun hyllyni siis kertoo minusta? Ainakin sen, että pidän järjestyksestä, mutta tilanpuutteen vuoksi en pysty sitä ylläpitämään. Ja sen, että kirjat ovat tässä talossa muutakin kuin harratus, ne tuovat elannon sen harrastuksen lisäksi. Ja ehkä vielä senkin, että sisältö ratkaisee, näytti kokonaisuus miten sekavalta ja kirjavalta tahansa.

P.S. Aiheeseen liittyen, kirjallisuuden Finlandia-palkintoehdokkaat ovat taas selvillä ja voittaja julkistetaan ensi viikon perjantaina. Arvaatteko te kirjajuttujani seuraanneet kenelle minä palkinnon antaisin?

5 kommenttia:

  1. Mielenkiintoinen kirjoitus. Olen jiskus taannoin kuullut erään ihmisen sanovan, että hylly ilman kirjoja kertoo ihmisestä sen, että tämä ei ole lukenut. Toisinsanoen ei tiedä mistään mitään. Voi olla, että en tiedä mistään mitään, mutta kirjoja luen ja kirjahyllyni on tyhjä. Kun olen kirjan lukenut, niin myyn/annan sen eteenpäin. Olen säästänyt vain kourallisen kirjoja. En koe tarvetta säilytellä niitä ja esitellä vierailleni. Jos koen, että en tule lukemaan kirjaa uudestaan seuraavaan 2 vuoteen, niin hankkiudun siitä eroon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samoin. Vuosia raahasin kirjoja maasta ja kodista toiseen. Pikku hiljaa päästin irti ja siirryimme elektronisiin ja kierrätykseen. Jos pitäisi jokaisesta ammatti- ja vapaa-aikakirjasta kiinni, ei tänne muuta mahtuisikaan.

      Poista
    2. Onneksi nykyään ei enää suuremmin ajatella, että täysi kirjahylly on jonkinlainen sivistuksen mittari, toivottavasti ainakaan. Minä hankkiudun myös eroon kirjoista, joita tiedän etten tule enää lukemaan Annan pois tai laitan paikalliselle Fbook-kirppikselle nimelliseen yhden euron hintaan. Se on harmillista ettei oikein mikään divari tai vastaava enää ota kirjoja. Lastenkirjoja vien päiväkodille, mutta aikuisten kirjoja on pitänyt lykätä ihan Kierrätyskeskukseen vain kierrätettäväksi.

      Poista
  2. Minä luen jatkuvasti ja rakastan kirjoja. Nuorempana kuuluin kirjakerhoihin ja kirjahyllyt pursusivat. Nyt muuttojen ja minimalistisen elämän tavan myötä olen karsinut kirjat olemattomiin. Olen kirjaston suurkuluttaja ja olen niin kiitollinen sen suomista palveluista. Kaikki uutuudet helposti varattavissa ja lainattavissa. Ja kun seuraan uusien kirjojen ilmestymistä tarkkaan helmet-sivuilla ei jonotusajatkaan ole pitkiä. Olen iloinen veronmaksaja tämänkin takia.
    Kesällä luovuin olohuonetta koristavasta kirjahyllystä kokonaan. Vain muutama minulle rakas kirja jäi. Monen kohdalla mietin, että jos vielä haluan tämän lukea. No saahan sen kirjastosta!
    Jouluna annan itselleni lahjaksi kirjan. Se tuo minulle joulufiiliksen. Luettuani kirjan, lahjoitan sen kirjastoon. Kaksi viimeistä vuotta on mennyt näin: yksi ostettu kirja mutta yli sata luettua kirjaa/vuosi.
    Mutta minunkin unelmahuoneessani olisi ihana seinät täyttävä puusepän tekemä kirjahylly täynnä kirjoja ,tikapuut ja kulunut nahkanojatuoli.
    Tiina

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirjasto on minunkin mielestäni ihan parhaita palveluita, voisin hyvin maksaakin varauksista. Nyt se on taas ainakin täällä ilmaista. Minä olen vähän huono seuraamaan noita ilmestymisiä ja kirjan tuloa kokoelmiin, sitten olen joku seitsemässadas varausjonossa. Joululahjakäytäntösi kuulostaa aivan loistavalta!

      Poista