keskiviikko 27. heinäkuuta 2016

Äidin oma loma

Miehen viimeisellä lomaviikolla, tällä kuluvalla nimittäin, vietin kolme päivää ja kaksi yötä yksin kotona. Meidän oli alkujaan tarkoitus lähteä tekemään kesäpaikan pihalle terassia yhdessä, mutta suunnitelmat muuttuivat. Minä totesin tarvitsevani pari päivää ihan omaa aikaa ja halusin nimenomaan viettää sitä omassa kodissamme. Mies puolestaan halusi lähteä rakennushommiin ja sai appiukkonsa mukaan avuksi. Pojat otettiin mukaan auton takapenkille ja koko konkkaronkka suuntasi toissapäivänä maalaismaisemaa kohti.

Minä puolestani hyppäsin bussiin ja lähdin tapaamaan ystävääni kaupungille. Oli hyvä aloittaa tämä miniloma Kiilan terassilta yhdessä parsa-halloumirisoton, kylmän valkoviinin ja hyvän seuran kanssa. Tie vei vielä ostosten kautta Teatterin terassille ja lopuksi ruokakaupan kautta kotiin. Oli ihan epätodellinen olo olla yksin kotona illalla. 




Tämä oli nimittäin vasta toinen kerta esikoisen syntymän jälkeen, kun olin yksin kotona yön yli. Esikoinen täyttää seuraavaksi yhdeksän, eli oli todella jo aikakin. Valitettavasti mahdollisuuksia yksinoloon on ollut hyvin vähän tähän saakka ja yleensä ainakin yksi lapsi on ollut seuralaisenani. Mitä minä sitten näinä päivinä tein ylhäisessä yksinäisyydessäni? 

Luin kirjaa parvekkeella ja peiton alla sängyssä. Söin etupäässä herneitä, mansikoita ja juustoja ja katsoin monta jaksoa Hercule Poirotin tutkimuksia boksilta. Vuokrasin leffan. Nukuin pitkään aamuisin ja otin vielä iltapäivällä päiväunet päälle.
Eniten nautin hiljaisuudesta ja siitä, että kukaan ei hetkeen tarvinnut minua. 




Eilen lähdin siskoni seuraksi kaupungille, ohjelmassa oli jälleen ensin lounas ja sen jälkeen aletankojen lomassa kiertelyä. Tällä kertaa palasin kotiin ilman mainittavampia ostoksia ja illalla katselin televisiosta Sinkkuelämää-leffaa.



Ja sitten siinä leffassa tuli kohta, jossa Charlotte kertoo olevansa onnellinen joka ainoa päivä. "Well, not all day every day but yes, every day." Ja minä tiesin, että tämä parin yön miniloma on ollut paitsi tarpeen myös riittävän pituinen, sillä samalla aloin odottaa miehiäni takaisin kotiin. 

Tänään, ennen miehen ja poikien tuloa, söin vielä ison annoksen mansikoita ja vaniljajäätelöä ihan itsekseni. Ihan vaan, koska voin. Sen jälkeen olin taas onnellinen saadessani jakaa herkkuni.
  


2 kommenttia:

  1. Hah. Hymyilytti tuo herkkujen jakaminen. Oma kokemus samasta tunteesta, kun ostin ihan ikioman karkkipussin yksinolohetkenä. Hämmästelin, kuinka itsellinen olo tuli siitä, että sai herkutella ihan itse. Jotain samaa, kuin nuorena saikin jotain uutta ikiomaa, eikä tarvinut jakaa sisarusten kanssa. Meillä äiteillä ihanan pienet asiat tuottaa ison ilon. Voi, kun sen kokisi niin, vielä sittenkin, kun lapset kasvaa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mikä onni on istua ihan rauhassa ja hiljaisuudessa syömässä niitä omia herkkuja. Vaikka on sekin aika ihanaa, kun pienet tahmasormet tulevat osingoille. Molempia tarvitaan. :)

      Poista