Esikoinen ja kuopus olivat parisen viikkoa takaperin aivan myrtyneitä. Olin kuulemma ollut joka päivä viimeisten kuukausien ajan liian kiireinen, illat poissa ja turhan vähän heidän kanssaan. Katsoin kalenteriani ja totesin, että oikeassa ovat. Olen ollut normaalia enemmän erityisesti iltamenoissa ja toukokuu oli melkoista matalalentoa. Ja vaikka joka ikinen arkipäivä olemmekin olleet yhdessä monta tuntia töiden jälkeen, olivat iltaiset poissaolot jääneet lapsille mieleen. Lisäksi iltaisin on tullut tehtyä paljon vapaaehtoishommiin liittyviä juttuja juurikin loppukeväästä. Mitä siis tehdä asialle?
Ehdotin heti, että nyt pidetään yhteistä äiti-poika -aikaa molempien kanssa erikseen. Ehdotus otettiin ilolla vastaan ja viimeisellä työviikolla oli heti esikoisen oman ajan vuoro. Kävin hakemassa hänet jo lounaalta kesäkerhosta siirrettyäni loput työt iltaan, ja kysyin mitä lapsi haluaa tehdä. Hän halusi mennä Stockmannin leluosastolle, ostaa vaatteita ja käydä kirjakaupassa. Myös herkuttelu sopisi hyvin. Näillä lähdettiin liikkeelle, parissa tunnissa ehtisi hyvin.
Esikoinen oli vauvana varsinainen reissubeibi. Me emme montaa päivää kotona kuluttaneet, sillä siinä järjettömässä väsymyksessä kotona koomaaminen oli huonoin idea ikinä. Kun lapsi ei nukkunut päiväuniakaan, oli kotona pyöriminen yhtä kellon viisareiden tuijottamista ja aika kulki hitaasti. Kaupungilla tai ystävillä päivät sujuivat vauhdikkaasti eikä omaa väsymystä muistanut samalla tavalla.
Ja Stockan liepeiltähän meidät hyvin usein löysi, siellä oli näppärä lounastaa ja hoitaa asioita. Niin näppärä, että kuopuksen kummitädin tytär kerran ihmetteli missä minä olen, kun heidän perheensä oli tavaratalossa käymässä. Lastenvaateosaston myyjä taas kerran sanoi kassalla, että ei tarvitse näyttää henkkareita pankkikorttitositetta allekirjoittaessani, hän kyllä tuntee jo meidät. Ja kuinka monta kuvaa meillä onkaan tämän kala-altaan luona taaperosta alkaen. Otettiin yksi ihan nostalgian vuoksi vielä kerran.
Kun oltiin tutkittu leluosastoa ja alevaatteita sekä käyty kirjakaupassa ostamassa yksi uusi kirja lapselle, tultiin vielä hampurilaisille ennen kuin lähdettiin hakemaan kuopus kotiin. Oli tosi kiva viettää aikaa yhdessä, silloin ehtii aivan eri tavalla jutella ja kuulla mitä lapsella on meneillään.
Ja ne tärkeimmät, esikoisen tuliaiset veljelleen. Ei ollut mitään mahdollisuutta ettäkö hän vain olisi saanut jotain, veljen piti saada täsmälleen samat. Kuopus saa olla niin onnellinen veljestään, kaikin tavoin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti