Ensimmäinen viikko nielurisaleikkauksen jälkeen

Kuopuksen leikkauksesta tulee tänään kuluneeksi viikko ja puolet sairauslomasta on takana. Tässä vaiheessa toipilasaikaa vaikuttaa oikein hyvältä. 

Leikkaus meni aivan valtavan hyvin, kuten jo aiemmin kerroin. Menimme Mehiläiseen puoli tuntia ennen operaation alkua, lapsi sai kipulääkettä esilääkitykseksi ja vartti siitä olimme jo salissa hengittelemässä nukutuskaasua ja lukemassa kirjaa sylikkäin. Nostettuani nukkuvan lapsen pupunsa kera leikkauspöydälle lähdin itse syömään sushia läheiseen ravintolaan ja se lounas tuli tarpeeseen. Tulin takaisin reilut puoli tuntia lähtöni jälkeen ja hyvin pian lapsonen vietiin jo heräämöön. Leikkaus kesti itsessään 40 minuuttia ja toisen samanlaisen pätkän hän veteli vielä unta siihen päälle. Vähän vähän vajaa puolitoista tuntia leikkauksen alkamisen jälkeen pieni poikanen availi silmiään heräämössä ja minä pääsin hänen luokseen. Operaatiossa ei ollut tullut eteen mitään ongelmia, se oli sujunut helposti. Risat itsessään olivat hyvin arpiset monien tulehdusten seurauksena. 

Ipana itse oli hieman ihmeissään heräämisensä jälkeen, mutta saatuaan lisää sekä kipu- että pahoinvointilääkettä otti vielä vartin jatkounet. Herättyään uudelleen lapsi kysyi saako jo mennä leikkimään. Sitä ei ihan vielä tehty, vaan kirjoitettiin reippaustodistusta, valittiin lelupalkintoja ja siirryttiin yksityishuoneen puolelle. Siellä maistui niin jäätelö kuin mehujää, luimme kirjaa ja odottelimme lääkäriä tulevaksi. Tasan neljä tuntia leikkauksesta soitin taksin ja lähdimme kotiin kohti siellä odottavaa esikoista ja isovanhempia. Mieskin oli ehtinyt töistä kotiin juuri ennen kotiutumistamme ja lähti samantien apteekkiin hakemaan lapselle lääkettä.

Olin varautunut toipilasaikaan kaikin keksimäni keinoin. Meillä oli uusia dvd-leffoja ja voin kertoa osaavani Hotel Transylvania ykkösen ja kakkosen ihan pian ulkoa. Esikoinen oli halunnut ostaa veljelleen lahjaksi pienen legopaketin ja kuopus sai sen heti kotiuduttuamme. Jääkaappi ja pakastin oli täytetty kaikella mahdollisella ja mahdottomalla ja minulla oli muovikassin pohja täynnä erilaisia pieniä reippauslahjoja. Olin nimittäin varautunut siihen, että lapsen kurkku on niin kipeä, että lääkkeen ottaminen on yhtä tuskaa ja itkua. Olin väärässä.

Ensimmäisen illan ipana vietti sohvalla peiton alla katsellen piirrettyjä. Seuraavana päivänä hän alkoi leikkiä legoilla ja piirrellä, mutta lepäsi myös aina niin pyytäessäni. Ainoastaan yhtenä päivänä ovat päiväunet maistuneet, muuten hän on nukkunut yöt läpeensä kymmenen tuntia putkeen, ollut hyvällä tuulella ja hieman väsähtänyttä ja kalpeaa olemusta lukuun ottamatta aivan oma itsensä. Hän on ollut niin hyvävointinen, että olen jatkuvasti pelännyt pahinta alkavaksi hetkellä millä hyvänsä ja ihmetellyt miten hän voi olla niin ok. Olen taipuvainen toteamaan, että kaiken salaisuus on paitsi kipulääkitys, myös leikkaukselle ja siitä toipumiselle sopiva ikä, onhan toipuminen huomattavasti helpompaa lapsena kuin vaikkapa kouluikäisenä aikuisesta puhumattakaan. 

Kipulääkityksenä hänelle on mennyt alusta saakka yhdistelmänä Panadol ja Tramal, kellontarkasti ja riittävin annoksin. Uusi satsi on annettu jo ennen edellisen loppumista niin ettei kipu pääsisi koskaan päälle. Olin varautunut herättämään lapsen ottamaan lääkkeen myös yöllä, mutta ei ole ollut tarvetta. Hän on nukkunut yönsä ja vasta aamulla kertonut kurkun ja korvien olevan kipeät. Aamun ensimmäinen lääkeannos on vienyt kivun nopeasti pois. Viisi ensimmäistä päivää käytössä ollut Tramal on myös jätetty pois ja yhdistelmä Panadolia ja Buranaa riittää. 

Mitä hän sitten on syönyt? Kymmeniä mehujäitä, pakettikaupalla jäätelöä, muutamia jogurtteja ja mehua. Siinä ensimmäisten päivien ruokavalio. Parin päivän kuluttua pillimehut vaihdettiin kannuun tehtävään sekamehuun ihan kustannus- ja jätesyistä ja myös vettä lapsi on pyytänyt juotavaksi. Hän on koko ajan juonut reilusti eikä ongelmaa ole sen kanssa tullut. Myös jäämurskaa on ollut hauska imeskellä. Sen sijaan hedelmäsoseet, vanukkaat ja kasvissosekeitto ovat jääneet täysin koskematta.

Maanantaina, kolmantena päivänä leikkauksen jälkeen lapsi söi ensimmäisen kerran kunnollista ruokaa, eli keitettyä spaghettia ja kinkkusuikaleita. Kaksi lautasellista myöhemmin oli kuulemma yhä kova nälkä, se kirjaimellisesti kasvoi syödessä. Tiistain ruokavalio oli samanlainen lisättynä pienillä pehmeillä paahtoleivän palasilla ja voilla. Keskiviikkona upposi ensin lounaaksi pastaa, myöhemmin päivälliseksi löysäksi jätettyä perunamuusia ja nakkeja ilman kuoria. Eilen nakkeja ei enää kuorittu. Kaikki syötiin haaleina tai viileinä, mitään kuumaa ei kurkkuun ole laitettu. 

Tiistaina, neljäntenä päivänä leikkauksen jälkeen lähdimme ensimmäistä kertaa ulos kotoa, kun kävimme apteekissa ostamassa lisää särkylääkettä ja kaupassa hakemassa mehujäitä ja jäätelöpuikkoja. Suunnitelmissa on tehdä pieni kävelylenkki vaikkapa korttelin ympäri joka päivä tästä eteenpäin, toki lapsen voinnista riippuen. Mutta vähäinenkin ulkoilu tekee varmasti hyvää ja lapsi saa happea ja raitista ilmaa sohvalla makoilun vastapainoksi. Ja vaikka päiväunia ei olekaan nukuttu, on lapsi päivälevolla maannut rauhassa peiton alla ja kuunnellut, kun olen lukenut kirjan toisensa jälkeen ja alusta uudelleen. Piirtäminen on ollut myös hyvää ja lapsen paikoillaan pitävää ajanvietettä.

Nyt, toisen toipilasviikon käynnistyessä, olen alkanut odotella peitteiden lähtemistä ja lapsen tuloa mahdollisesti kipeämmäksi. Päivä kerrallaan mennään ja tarvittaessa otetaan taas vahvemmat kipulääkkeet käyttöön. Kaiken kaikkiaan olen aivan ällikällä lyöty siitä miten helppo kulunut ensimmäinen viikko on ollut. Kuopus on ollut esimerkillinen pieni potilas, joka kyllä ottaa rauhallisesti heti, kun häntä siitä muistuttaa. Pala- ja lautapelit ovat olleet ahkerassa teossa ja istualtaan on leikitty Hulkin ja Venomin hurjia taisteluita. Nyt alkaa tosin jo olla tekeminen siinä, että saan lapsen pidettyä poissa hyppimis- tai juoksemisleikeistä. Hän olisi omasta mielestään jo aivan valmis miekkailutaisteluihin tai pieniin juoksupyrähdyksiin.

 Pelkäsin siis paljon paljon pahempaa. Ja urhea reippausmestarini on ollut superpotilas. Toivottavasti toinenkin viikko kuluu yhtä hyvin ja toivottavasti tämä kaikki tuottaa meille paljon aikaisempaa terveemmän lapsen.