Synttäripolemiikki

Taas kuohuu lastensynttäreiden ympärillä. Ovatko nykylapset ahneita ja statustietoisia, keulitaanko lasten syntymäpäiväjuhlilla ja kilpailevatko vanhemmat kuka järjestää parhaat juhlat? Ja millainen sen lahjan nyt sitten oikein pitäisi olla?

MTV:n artikkelissa opettaja, jonka oikeaa nimeä ei mainita, väittää syntymäpäivien olevan tänä päivänä statusasia. Mitä hienommassa paikassa syntymäpäivät vietetään, sen enemmän kaverit juhlien sankarista tykkäävät. Tämä opettaja ehdottaa, että vanhemmat voisivat sopia juhlien pelisäännöistä yhdessä, joko kutsutaan kaikki tai ei ketään luokalta. Samaten vanhempien kannattaisi haastatellun mukaan sopia yhdessä lahjan budjetista. Halvasta lahjasta kiusataan ja lapset eivät kuulemma halua kutsua juhliinsa sellaisia kavereita, jotka ovat edellisenä vuonna tuoneen liian edullisen lahjan.

Toisessa, aiemmin julkaistussa jutussa perataan tämän hetken ilmiötä syntymäpäivien ulkoistamisesta. MLL:n asiantuntija peräänkuuluttaa vanhemmilta huomaavaisuutta toisia vanhempia kohtaan, malttia ja harkintaa, kaikkea kun ei tarvitse järjestää yksissä juhlissa. Lisäksi hän pitää vieraslahjojen antamista vanhempien kilpavarusteluna.

Minä väitän, että tässä ei ole kyse mistään yleisestä ilmiöstä vaan yksinkertaisesti huonoista käytöstavoista. Omat lapseni ovat juhlineet lukuisia kaverisynttäreitä sankarin tai vieraan roolissa ja yhtä ainoaa kertaa en ole törmännyt ensimmäisessä artikkelissa kuvattuun tilanteeseen lahjojen kelpaamattomuudesta. Se paljastuuko paketista kenties legopaketti, tehtäväkirja, karkkipussi tai vaikkapa reppu, juomapullo, pikkuauto tai mikä tahansa, ei merkitse mitään. Lapset iloitsevat, kun heitä muistetaan ja kaikki tietävät, että kaverilahjan ei todellakaan tarvitse olla mitään kallista. Olen tosin huomannut, että lahjat yleensä kasvavat niin kooltaan kuin arvoltaan lapsen iän karttuessa, mikä lienee aika tavallista. Siinä missä 4-vuotiaalle sopiva lahja on pieni alle kymmenen euroa maksava legopaketti, tuntuu koululaiselle sopivalta ostaa tuplakokoinen ja -hintainen.

Ei kai koulun tai opettajan tehtävä ole kertoa aikuisille ihmisille miten toimia tällaisessa asiassa. Pidän ajatusta yhteisen lahjabudjetin sopimisesta aivan naurettavana, jokainen ostaa sitä mitä haluaa ja sitä mihin on varaa. En tiedä onko nykyvanhempi niin tolkuttoman uusavuton niin monessa asiassa, että näihinkin kaivattaisiin yhteisiä ohjenuoria. Sitä paitsi lapsilla on monesti aivan selvät sävelet sen osalta mitä kaverille hankitaan. He tietävät ja tuntevat toisensa, lempileikit ja kiinnostuksen kohteet, ja haluavat ostaa mieluista ja ilahduttavaa. Se on minusta vain hienoa. Toisaalta, syntymäpäivillä kiristäminenhän alkaa jo päiväkodista ja on aivan tuttua varmasti jokaiselle vanhemmalle. Mutta ei vastuuta tämän ikävän ilmiön kitkemisestä voi sysätä taas kerran pois itseltä jollekin toiselle taholle. Kyllä se minun on asia otettava esille, puhuttava ja varmistettava ettei homma toistu, jos lapseni tuota kiristyskeinoa käyttää tai muuten käyttäytyy idioottimaisesti synttäriasiassa. Päiväkodissa ja koulussa käytetäänkin sähköpostia vanhempien välillä kutsujen välittämiseen. Tämä on huomaavainen tapa ja toimii erinomaisesti. 

Entäpä sitten toinen artikkeli ja syntymäpäivien ulkoistamisen kyseenalaistaminen? Minä rakastan juhlia (meidän juhlistamme voit lukea täältä) ja esimerkiksi kuopukselle järjestämme ihan perinteiset kotijuhlat parhaille päiväkotikavereille. Mutta aivan erityisesti rakastan ulkoistamista silloin, kun lapsen syntymäpäiville on tulossa viisitoista poikaa ja voin viettää juhlat jossain muualla kuin kotonani, ilman järjestämistä ennen, viihdyttämistä juhlien aikana ja siivoamista jälkeenpäin. Se on vain yksi tapa helpottaa arkea ja aivan ehdottomasti tartun siihen. En siksi, että niin pitäisi tehdä tai siksi, että haluaisin todistaa yhtään mitään. Vaan siksi, että se on niin iisi tapa järjestää juhlat, kassan kautta ulos ja homma hoidettu. Ajatus kilpavarustelusta on itselleni hyvin vieras, vaikka järjestän mielelläni lapsillen juhlia viimeisen päälle ja jokainen saa jotain kotiinvietävää ongintapussukasta. Pieni Hot Wheels -auto tai Legon minifiguuri saa kaikille iloisen mielen.

Mahtaako syntymäpäivien järjestämisessä olla alueellisia eroja? Ehkä me pääkaupunkiseutulaiset järjestämme erilaisia juhlia kuin vaikkapa Pohjanmaalla asuvat, en tiedä. Joka tapauksessa minua ihmetyttää tässä keskustelussa eniten kaksi asiaa. Miten vanhemmat eivät osaa katsoa, että yksittäinen lapsi ei jää ilman kutsua tai ryhmästä kutsutaan kaikki paitsi kaksi? Sillä tottakai on hirvittävän surullista, jos joku lapsi jää vuodesta toiseen ilman kutsua, ei sellaista saisi tapahtua. Ja toisekseen, miten juhliin panostettu aika ja vaiva olisi joltain toiselta pois? Jos minä haluan tilata lapselleni hienon kakun, ostaa ilmapallot, hankkia ongintaan lahjapussit kivoine sisältöineen tai viedä juhlat museoon, niin eikö siinä voita ihan jokainen? Yhdessä valitaan juhlien teema ja mietitään mitä kivaa kavereille keksittäisiin. Lapsi saa hauskat syntymäpäivät ja saa juhlia yhdessä hänelle tärkeiden ihmisten kanssa tarjoten heille kaikille jotain hauskaa. Minusta tämä on ihan vain win-win -tilanne eikä tulisi mieleenkään arvostella ihmistä sillä perusteella millaiset syntymäpäivät hänen lapsellaan on. Valitettavasti vain sitä, joka tällaisiin järjestelyihin tykkää panostaa, saa helpommin arvostella kuin sitä, joka ei koe asiaa niin tärkeänä. Ja loppujen lopuksi yhtä ainoaa oikeaa tapaa ei ole.

Asiallista kritiikkiä vai tyypillistä suomalaista mielensäpahoittamista ja tasapäistämistä? Kaikki kuvat ovat kuopuksen juhlien järjestelyistä.