maanantai 16. helmikuuta 2015

Tulevia remppatarpeita

Me ostimme tämän asunnon siinä vaiheessa, kun väliseinät olivat jo pystyssä, suurin osa asunnoista myyty ja kaikki mahdolliset muutokset kalustukseen tai pohjapiirrokseen pitänyt jo ilmoittaa. Mitään valintoja ei siinä vaiheessa ollut mahdollista enää tehdä, mutta onneksemme tähän esittelyasuntona toimineeseen kotiimme oli yhtiön puolesta valittu monia normaalisti lisähintaisia materiaaleja. Näin saimme esimerkiksi toivomani mustan kivitason keittiöön ja kauniit hanat kaikkialle.

Muutamia asioita kuitenkin jäi, joihin ajattelimme paneutua sitten joskus. Sitten, kun asunto olisi muotoutunut toiminnoiltaan kodiksemme ja tietäisimme mitä puutteita elämisen myötä sisustuksesta ja kiintokalusteista ilmenee. Mikään kiire ei olisi, sillä kaikki oli kuitenkin toimivaa, siistiä ja simppeliä ja monet asiat sellaisia, jotka olisimme itsekin valinneet.

Nyt olemme asuneet kodissamme pian kolme vuotta ja muutamia remonttitarpeita on tullut selväksi. Ei mitään akuuttia yhäkään, mutta sellaisia, jotka jossain vaiheessa tulemme tekemään tai teettämään. Tätä kautta koti muotoutuu jälleen asteen verran toimivammaksi juuri meille ja juuri tähän elämäntilanteeseen eikä kauniin sisustuksen merkitystä voi myöskään vähätellä viihtyisyyden kannalta katsottuna. 

Kaikki seinät on maalattu valkoisiksi, mikä sinällään on ihan hyvä valinta. Minä pidän valkoisista seinistä, pidän siitä puhtaasta tilantunnusta ja valosta, jonka värillä saa aikaan. Mutta valkoisiakin on monia, eikä tämä meidän seinä- ja kattomaalimme ole sieltä parhaasta päästä. Se on voimakkaasti harmaaseen taittava, helposti tunkkaisen ja likaisen sävyn saava. Sellainen, joka on periaatteessa ihan ok, mutta joka käytännössä voisi olla myös paljon parempi. Niinpä ensimmäinen muutettava asia on seinien ja kattojen maalaus. 



Pysyttelemme yhä valkoisessa, mutta valitsemme puhtaamman ja raikkaamman sävyn. Poikien huoneiden yhdet maalatut seinät ja meidän makuuhuoneemme yhden seinän tapetti saavat riittää, kaikki muu pysyy jatkossakin valkoisena. Yksi hyvä vaihtoehto on Tikkurilan "Paperi", jota olemme käyttäneet monissa huonekaluissa. Edellisessä kodissamme vanhassa talossa seinämaali oli selkeästi lämmin, kermaan taittava valkoinen. Tänne haluan puhtaampaa ja raikkaampaa valkoista, uuteen modernimpaan taloon ja suoriin linjoihin sopivaa.

Lattiavaihtoehtoja asuntoomme oli kolme, tämän valkomattalakatun saarnilaudan ohella tammiparketti sekä tumma lattia. Tämän olisimme itsekin valinneet, mutta valitettavasti se ei ole osoittautunut kovinkaan hyvin kulutusta kestäväksi. Siinä missä vanhan talon lautalattian kuluneisuus tuo oman pikantin lisänsä asunnon henkeen, on tällaisen uuden parketin kuluminen vain tylsä homma. Onneksi jossain vaiheessa lattia voidaan hioa, mutta ihan ykkösjuttuja se ei ole. Sitten vasta, kun pojat ovat vähän kasvaneet. 


Seinämaalin jälkeen seuraavana listalla tulevat kaikkien kaappien ovet. Tällä hetkellä meillä on tuollaiset normaalit valkoiset kaapinovet metallisilla vetimillä. Sinällään ihan siistit ja periaatteessa toimivatkin, mutta haluaisin tilalle liukuovet. Ne säästäisivät tilaa jokaisessa makuuhuoneessa ja eteinen muuttuisi toimivammaksi, kun ei tarvitsisi varoa aukeavia ovia siinä neljän henkilön pukiessa yhtä aikaa. Hirvittää vaan, miten tyyris tämä muutos olisi. Se kuitenkin olisi pitkällä tähtäimellä kannattava tehdä, sillä nyt kolmen vuoden asumisen jälkeen ovet ovat jo aivan hirveän näköiset. Niihin tulee kolhuja aivan pienestä, ne ovat naarmuilla ja viiruilla. Huomaa hyvin että laadusta on tingitty rankalla kädellä näitä ovia valitessa. Eteiseen ottaisin peili-ovet, mutta makuuhuoneisiin muunlaiset. 


Sitten päästään kylpyhuoneeseen. Yhä vielä fiilistelen sitä miten ihanan tilava kylppäri meillä kerrostaloasunnossa on, vaikka tällä hetkellä muodissa oleva spa-henki onkin siitä hyvin kaukana. Muistissa on hyvin se edellisen kodin metri kertaa metri -koppero. Isot valkoiset seinälaatat, tummanharmaat lattiat ja yleisilme on ok ja paikka on helppo pitää puhtaana. On tilaa hoitaa pyykkihuolto ja peseytyminen ongelmitta, se on tärkeintä. Silti, kun joskus aikanaan kylpyhuonetta remontoidaan, tullaan moni seikka muuttamaan. Näin kallista remonttia kun ei viitsi noin vain tehdä, on meillä tässä kevyesti kymmenen vuotta aikaa miettiä mitä oikein kylpyhuoneeltamme tahtoisimme. Tärkein asia on selvä, tuon alla olevassa kuvassa näkyvän tyhjän nurkan muuttaminen hyötykäyttöön hukkatilan suhteen. 

Siitä näkee hyvin, että tässä tehdään kerrostaloasuntoon standardikylpyhuonetta, kunhan on lätkäisty peilikaappi ja allas paikoilleen miettimättä lainkaan tuleeko tila parhaaseen mahdolliseen käyttöön sillä tavalla. No ei tule ja tälläkin hetkellä tuolla tyhjässä nurkassa säilytetään lähinnä mopinvartta, pyykinkuivaustelinettä ja imuria. Samaten en pidä lainkaan tuosta taso-altaasta, mutta ainakin säilytystilaa allaskalusteesta ja peilikaapista löytyy. Kuva on vanha, ei meillä ole ollut pottaakaan kylpyhuoneen koristuksena enää vuoteen. 


Suihkun ja saunan sijoittelu toimii, siihen ei mielestäni ole syytä puuttua, samaten pyykkihuollon sijoittaminen vastapäiselle seinälle on hyvä juttu. Sadesuihkun haluaisin tuonne ylös, mutta vallan hyvin pärjään tavallisellakin. Tärkein muutos olisi se, että vaihtaisimme allaskalusteen selvästi pienempään niin, että siinä olisi vain pieni käsienpesuallas, jonka alapuolella esimerkiksi kaksi laatikkoa. Näin saisimme tilaa tuonne nurkkaan niin, että pyykkikone sekä kuivaaja voitaisiin laittaa vierekkäin ja niiden päälle taso pyykinkäsittelyä, viikkaamista yms. varten. Tason yläpuolelle jäisi paljon tilaa esimerkiksi seinään kiinnitettävälle kaapille, jos säilytystilaa tarvitaan. Tällä hetkellä sitä on vallan tarpeeksi, meillä on yhä muutamia tyhjiä hyllyjä ja laatikoita asunnossa. En ole myöskään peilikaappien fani, joten vaihtaisin sen isoon peiliin. Tämä kaikki vaatii kuitenkin myös laattojen vaihtamista, joten ihan heti siihen ei olla ryhtymässä. Sitten joskus ehtii. 


Mitään sen suurempia kalustehankintoja meillä ei ole tehtävänä. Kuopuksen kirjoituspöytä odottaa varastossa kevättä, jolloin mies pääsee ottamaan vanhan maalin pois ja maalaamaan uudelleen parvekkeella. Ehkä seuraava isompi sijoituskohde olisi keittiön ruokapöytä. Nykyisen ostimme muuttaessamme edelliseen kotiimme kymmenen vuotta takaperin, se on tummaa wengen sävyä ja aivan tolkuttoman painava. Se on palvellut meitä hyvin, mutta alkaa olla jo sen näköinen naarmuineen ja kolhuineen, että aikaa on kulunut. Tässä vaiheessa emme ole vielä tosissamme miettineet sen korvaamista, sillä se kestää hyvin niin kauan, kun joku saattaa kokeilla millaista jälkeä saa raaputtamalla haarukalla pöydän pintaan. Kun uuden hankimme, olemme pohtineet neliönmuotoista pöytää, jotta keittiöön tulisi lisää tilaa toimia. Minä haluaisin myös umpipuisen pöydän, joka olisi ikuinen, sitä voisi aina hieman hioa tarpeen mukaan. Sävy sen sijaan on täysin hakusessa, kun ajatellaan että lattia on hyvin vaalea, mutta kirjahyllyt olohuoneessa puolestaan pähkinää. Mitä tuoleihin tulee, olen todennut olevani vanhojen kunnon pinnatuolien fani, vaikka mitä kauniita ja moderneja tuoleja olisikin tarjolla. Mies pitää eniten Domus-tuoleista, mutta minun mielestäni me voimme hyvin jatkaa näillä ja varastosta löytyy kaksi lisää. Kirpputoreilta löytyy pinnatuoleja myös helposti, jos vielä enemmälle on tarvis. 


Ruokapöydän jälkeen toinen pohdinnan arvoinen asia on meidän sänkymme. Se on nyt lähes viisitoista vuotta vanha Sotkan halvin jenkkisänky, jota olemme tuunanneet Ikean Tempur-kopio -petauspatjalla. Se ei ole kovin hyvä eika mukava nukkua, sillä saa selkänsä kipeäksi, mutta niin kauan kuin joku saattaa oksentaa sänkyymme, en millään viitsisi ostaa kallista Hästensiä tai vastaavaa. Epäilenkin, että tällä mennään niin kauan, kun yksi nelivuotias välissämme vielä nukkuu. Mutta pöydän ohella sänky on tosiaan toinen tärkeä uudistuskohde huonekaluosastolta eikä niitä muita oikeastaan olekaan. 


Noin yleisesti ottaen olen yhä sitä mieltä, että tämä asunto on meidän paras sijoituksemme ikinä. Oli aivan oikea päätös ostaa tämä silloin aikanaan, vaikka talo oli vasta rakenteilla ja iso osa ostopäätöksestä oli mielikuvilla pelaamista. Heti muuton jälkeen olen sanonut, että en aio muuttaa tästä enää ikinä, mutta vähän olen lieventänyt kantaani. Kun pojat parinkymmenen vuoden kuluttua ovat muuttaneet pois, saatetaan me miehen kanssa laittaa tämä lihoiksi, ostaa pienempi asunto kantakaupungista ja elää herroiksi välirahalla. Tai vaihtoehtoisesti avustaa poikia, joista toinen etsii itseään pyöräilemällä Etelä-Amerikassa ja toinen on saanut neljä lasta jo opiskeluaikanaan ja tarvitsee säännöllisen ruokakassiavutuksen lisättynä vaipoilla. Tai jotain. 

11 kommenttia:

  1. Me valittiin seinien väriksi juurikin tuo paperi, tykkään :) Ainoa vaan, että se loppui kesken ja muutama seinä on edelleen pohjamaalilla / entisten omistajien valitsemalla valkoisella...huoh, kukahan sais aikaiseksi?

    Teillä on kyllä kiva koti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, me tykätään kovasti tästä myös. Ja Paperi on hyvä sävy Tikkurilalta, koskakohan sitä saisi aikaiseksi edistää seinien maalaamista ihan tosissaan.

      Poista
  2. Viimeiset lauseet on ihan parhaat :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä kun niin mielelläni näkisin lapseni tuossa vaiheessa tiukasti opiskelujen ja opiskelijaelämän pyörteissä, saa nähdä kuinka käy. ;)

      Poista
  3. Kivoja pohdintoja. Sisustaminen ja oman kodin laittaminen on niin palkitsevaa. Parhaan lopputuloksen saa juuri noin kuten olette tehneetkin, eli asuneet ensin jonkin aikaa nähdäksenne ne pulmakohdat. Kylpyhuoneen kohdalla tämä tuli hyvin esiin. Oikein jäin katsomaan valokuvaa siitä ja jo näin siinä turhan kulmauksen hyötykäytössä ja tarpeellisen tason paikoillaan. Olet hyvä visioimaan ja osaat sanoittaa selkeästi toiveesi.
    Sänkyhaavetta ei kannata siirtää kovin pitkälle tulevaisuuteen, sillä hyvä sänky on tärkeä ihmisen kokonaisvaltaiselle hyvinvoinnille. Ikeasta saa todella hyviä patjoja ja ostakaa joku edullinen sängynrunko. Sellainen joka sopii jo olemassa olevaan päätyyn. Sängyllähän ei ole niin väliä, patjat ovat ne pääasia. Ikean patjat ovat pärjänneet hyvin testivertailuissa.
    Tsemppiä jalan paranteluun, Tiina

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo kylpyhuoneen nurkka on kyllä älyttömyyden huippu. Harmi että kylppäriä ei ihan muuten vaan viitsisi repiä auki, kun se muuten toimii hyvin. Mutta kyllä mä olen onnellinen sitten joskus, kun nurkka on hyötykäytössä!

      Poista
    2. Niin ja piti vielä sänkyasiasta sanoa, että me ollaan tuunattu tuo meidän Sotkan halpis Ikean petarilla, mutta se ei ehkä ole omalle selälleni optimaalisin. Totta kyllä, sänkyasioista ei kannattaisi pihistellä. Täytyy miettiä asiaa. Kiitos paranemistoivotuksista!

      Poista
  4. Mä voin suositella myös lämpimästi Ikean sänkyä. Me ostettiin uusi silloin kun muutettiin nykyiseen kotiin ja se on viidessä vuodessa pysynyt todella hyvänä.

    Mä näkisin valkoisen pöydän mustan tuolien kaverina, mutta en sitten tiedä meneekö se liian graafiseksi. Neliön muotoinen pöytä olisi kyllä tosi kiva ja olen pyöritellys sellaisesta ajatusta meillekin. Nythän meillä itseasiassa on ruokapöytä koottu kahdesta pöydästä kun tein myös päätöksen, että ennen kuin lapsi on kasvattanut itselleen järjen meille ei hintavaa pöytää tule.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mun täytyy siis käydä kurkkaamassa millaisia sänkyjä ja patjoja Ikealta oikein löytyykään. Valkoinen korkeakiiltoinen neliöpöytä olisi varmasti tosi hyvin meidän keittiöön sopiva, ollaan itsekin mietitty esim. Valannin Ruutu-pöytää. Jostain keksin sitten haluamani umpipuisen pöydän, joten täytyy haudutella asiaa. Ihan pariin vuoteen en vielä uskalla uutta ostaa. Sen verran kauniit haarukanjäljet koristavat nykyistäkin...

      Poista
  5. Tätä kannattaa harkita liukuovien osalta: http://www.keittiovalinta.fi/index.php?option=com_content&task=view&id=42&Itemid=52

    Ostettiin yhdet ovet edelliseen kotiin tuolta ja hinta oli noin puolet Inariasta (joka nyt on sikakallis). Oikein oli toimivat ja hyvännäköiset.

    VastaaPoista