keskiviikko 20. marraskuuta 2013

Nespresso Lattissima+

Kahvikoneesta oli mies puhunut jo jonkun aikaa. Olin ensin vastahankaan ja ajattelin hifistelyvälineen joutuvan kuitenkin hetken käytön jälkeen kellariin pölyttymään. Mies jatkoi puhumista ja viimeksi sanoi koneen olevan hänen joululahjatoiveissaan. Tuolloin vehje odotti jo piilossa paketoituna isänpäivää.



Päädyin Nespressoon oikeastaan sattumalta. Huomasin tarjouksen Hullujen päivien aikaan ja tutkittuani hetken internetin ihmeellisen maailman tarjoamia arvosteluja vakuutuin koneen olevan ihan kelpo hankinta. Mies ei lähde aamulla käyntiin ilman kahvia, mutta kokee aamun härdellissä tavallisen kahvin keittämisen ja juomisen ehkä hieman aikaavieväksi. Nyt on helppo painaa nappia ja huitaista silmät avaava espresso hetkessä!


Kyseessä on siis DeLonghin valmistama Nespresso Lattissima+. Koneella saa valmistettua cappuccinon, latten ja espresson lisäksi tuollaisen "normaalin" kahvin, lungon. Mies on maitokahvien ystävä ja häntä ajatellen ajattelin tämän kyseisen kahvikoneen olevan hyvä valinta. Irrotettavan maitosäiliön voin laittaa jääkaappiin ja napata taas sieltä, kun haluaa tehdä maitokahvia. Automaattinen virrankatkaisu on hyvä varmuuden varalle ja koneen sisältä löytyy pieni säiliö käytetyille kahvikapseleille.


Vihdoin ja viimein saivat espressokuppimmekin käyttöä! Ja vaikka ajattelin etukäteen jatkavani sinnikkäästi Moccamasterin ja Parisien-kahvin ystävänä, olen itsekin pyytänyt miestä tekemään jo muutaman kerran itselleni kahvia Nespresson koneella.



Paketin mukana tuli maistiaisia jokaisesta Nespresson kahvimausta ja viikonloppuna teimme tilauksen Nespresson sivuilta, piti saada lisää suosikkimakuja. Mies käyttää tummista tumminta Ristrettoa espresson lisäksi maitokahviensa pohjana ja minä totesin tummanruskeakuorisen Roman olevan omaan makuuni sopivaa. Lopuksi otettiin vielä muutama kausimaku lähetykseen mukaan ja vanilja maistuukin kahvissa selvästi. Osto on todella helppoa tuolta Nespresson omasta nettikaupasta ja lähetys tuli kahdessa päivässä postiin. Kun kerrostalomme jätehuoneesta löytyy vielä metallinkeräys on kapselit helppo kierrättää eteenpäin ihan samalla tavalla kuin kierrätämme kaiken muunkin metallin. Kahvinjäämät noista alumiinikapseleista palavat sulamisprosessissa pois.

Punaiset kapselit ovat kofeiinittomia ja ainoita näytepakkauksesta jäljelle jääneitä...


Tässä keittimellä valmistettu latte. Ja seuraavaksi joululahjalistalle sitten kunnolliset lattelasit.





2 kommenttia:

  1. Nespresso on kyllä ihan ykkönen! Mun jokaiseen aamuun kuuluu kaksi lattea Nespresson keittimellä... Tuo Lattissima olisi ihana, mutta ehkä vielä tyydyn omaan peruskoneeseen ja erilliseen maidonvaahdottimeeni (joka sekin kyllä on oikeen kätevä). Oma suosikki on cosi...

    VastaaPoista
  2. Kyllä tuo laite on jo nyt ollut kovassa käytössä. Mies juo joka aamu kahvin ja minä olen tykästynyt vaniljamakuun.

    VastaaPoista