Lomalaisten arkea

Kotona jälleen! Pesukone on pyörinyt ahkerasti samalla kun olen muun muassa siivonnut sähköpostiani, ruokkinut nälkäisiä suita ja hoivannut kipeää kuopusta. Hän oli jo viikon alussa hieman nuhainen eikä kylpyläelo tietysti tuonut asiaan parannusta. Nyt lämpöä on ihan reilusti ja lapsi räkäinen kuin mikä, ihan puolikuntoinen ja vähän reppana. Huomenna olisi tietysti se kovasti odotettu ja kauan sitten buukattu ravintolaan ja leffaan meno miehen kanssa. No, elämä on. Hoitoavut tulevat siksi aikaa, että pääsemme Farangin patojen äärelle. Leffa jääköön odottamaan aikaa parempaa.

Pikkureissu Naantalin kylpylään oli tosi mukava. Oli kiva olla porukalla matkassa ja uida niin paljon kuin sielu sieti. Silti totesimme kahden yön riittävän hyvin ja vähän enemmänkin, emme kyllä viikkoa saisi millään kulumaan. Emme me nytkään vain kylpylätiloissa oleskelleet, vaan teimme muutakin.

Näiden kahden kundin kanssa on kyllä niin helppoa mennä ja tulla. Välillä on ihan ehta Kiljusen herrasväki -fiilis, sen verran meistä kolmesta ääntä ja meteliä lähtee. En edes halua laskea kuinka monta kertaa sanoin "älä juokse", ehkä miljoona. Mutta iisiä ja mukavaa, ovathan nämä omat tyypit. Meillä oli yksi huone, isoäiti ja täti majoittuivat toisessa. Siinä välillä sitten suhattiin sujuvasti.

Tässä ollaan Turussa pienellä shoppailureissulla uimisen lomassa. Stockalta sai lapsen pään kokoiset jätskiannokset lounaaksi sen jälkeen, kun oli isoäidin kanssa käyty leluosastolla.

Minä kävin balilaisessa hieronnassa, oli rentouttava vajaa tunti. Näistähän sitä säästää arjessa ensimmäisenä, ei käy hieronnassa koskaan ja venyttää kampaajaväliä.

Ja kun pallopäät olivat unten mailla toinen vuodesohvalla ja toinen tiukasti kyljessä kiinni, luin dekkaria ja söin karkkia. Rentoa.

Tässä taittuu kotimatka. Mutsinsa kaltainen lukutoukka tämä ekaluokkalainen. 

Kun eka remppakierros on ohi

Viime sunnuntaina mies lähti poikien kanssa laittamaan kesäpaikkaa talviteloille samalla kun minä jäin siivoamaan kotiin. Tässä vaiheessa tarkoituksena oli sulkea talo odottamaan uutta kevättä, pihan osalta ajattelimme ehkä käydä vielä myöhemmin haravoimassa ja laittelemassa sitä kuntoon. Yöpakkaset ovat kuitenkin jo käsillä ja todettava on, että ensimmäinen kesä talolla on pistettävä pakettiin.

Näin uusina kesäpaikkalaisina piti oikein googlata, että mitä sitä nyt onkaan tehtävä talvea varten. Niinpä vesijohdot laskettiin tyhjiksi, jääkaappi ja pakastin sulatettiin ja ruokakaappi tyhjennettiin. Sähköt laitettiin pois päältä ja ikkunat tarkistettiin. Kaikki ovet suljettiin ja lukittiin ja todettiin ikkunoiden falskaavan sen verran hyvin että ilma kyllä pääsisi vaihtumaan talossa. Sohva ja sängyt peitettiin ja kaikkialle ripoteltiin valkosipulinkynsiä hiiriä karkottamaan (minun keinoni). Myös hiiriansoja käytettiin (miehen keino). Saunasta tyhjennettiin tuhkat uuninpesästä ja pata tyhjennettiin myös. Kaikki jäi siistiksi odottamaan kevättä, mitään arvotavaroitahan meillä ei tuolla ole, joita olisi pitänyt kotiin kantaa. Jos joku ikivanhan kuvaputkitelevision haluaa, niin on varmaan sitten sen tarpeessa. Mies kävi myös naapuritilalla kertomassa, että talo on laitettu talviteloille ja me tulemme korkeintaan enää pihaa haravoimaan tai rännejä puhdistamaan. Pieni silmälläpito on naapuriapuna hieno juttu.

Niin että mitä sitten seuraavaksi? Kun kevät koittaa on aika taas tarttua toimeen jostain päästä ja jatkaa samoja perusparannuksia kuin mitä kuluneena kesänä aloiteltiin. Olin suunnitellut ja toivonut, että olisimme saaneet yläkerran pintojen purkutyöt tehtyä jo tänä syksynä. Näin ei kuitenkaan käynyt, emme ole kerta kaikkiaan ehtineet muun elämän ohessa talolle tapetteja repimään. Samaten se yksi vintti jäi tyhjentämättä. Sinällään tämä tuskin mitään haittaa, ovathan samat roinat olleet paikoillaan jo kymmeniä vuosia eikä yksi talvi lisää tuo eroa asiaan. Mutta minua se häiritsee. Olisin niin mielelläni aloittanut keväällä puhtaalta pöydältä niin, että kaikki entisten asukkaiden rojut olisivat poissa ja me pääsisimme suoraan siivoamaan ja kunnostamaan mieleiseksemme. Että sinällään tämä on nyt oikein hyvä kärsivällisyysharjoitus, hiljaa hyvä tulee ja sitä rataa. Miehen kanssa puhuimme, että keväällä otamme samanlaisen parin päivän rypistyksen kuin mitä viime keväänä teimme ja aloitamme mökkikauden tyhjentämällä sen vintin ja purkamalla ne pinnat. Ei siihen kauaa mene, mutta olisipa vaan ollut kiva, jos sekin olisi jo tehty.

Ensi keväänä akuutein työmiestä vaativa homma on molempien kuistien kunnostus. Ne pitää paitsi nostaa ulkoa ja katsoa toisen kuistin mahdollinen laho yhdestä kohtaa kuntoon, myös maalata sisältä. Tämän saa ulkopuolinen remppamies tulla tekemään. Yläkerran pintaremontti sen sijaan hoituu omin voimin. Tarkoitus on laittaa muovimaton sijalle yläkerran aulaan ja kahteen makuuhuoneeseen lautalattia sekä maalata tai paneloida seinä ja katto. Epäilen, että paneloinniksi menee, kun katsoo tuota yllä olevaa kuvaa. Tila on kuitenkin sen verran kompakti että hoitunee meidän taidoillamme ja lähipiirin osaavilla apureilla kuntoon. Lisäksi haaveilemme terassin tekemisestä pihalle ja pojille on luvattu trampoliini yhteen kulmaan. Nämä kaikki olisivat agendalla ensi kesän aikana, riippuen tietysti ihan siitä miten rahaa ja aikaa on. Yläkerta saisi näyttää vähän tältä:

Tosin ainakin poikien puolellee tekisi mieli tuoda väriä ainakin seiniin. Vaikkapa harmaata. Tai vihertävää. Hurjaa.  

Pidemmän ajan korjaus/uudistuskohteisiin kuuluvat ehdottomasti ikkunat. Ne ovat todella kunnostusta vailla, mutta myös kohtuullisen kallis panostus. Sen lisäksi olemme pohtineet suhkun rakentamista joko taloon sisälle tai saunalle, vaihtoehtona on vesien vetäminen saunarakennukseen. Myös yläkerran sähköt jäivät tässä vaiheessa uusimatta ja ne ehkä kannattaisi uusia mieluummin ensi vuoden pintaremontin yhteydessä kuin myöhemmin.

Tekemistä riittää. Mutta yksi asia kerrallaan ja kärsivällisyysharjoituksia siinä ohessa.

Maailman parhaat bileet

Kuluneiden kahden viikon ajan olen fiilistellyt syyskuun viimeistä lauantaita. Kun radiosta on tullut vaikkapa Antti Tuiskun Keinutaan tai Roope Salmisen ja Koirien Madafakin darra on hymy noussut huulille aivan itsestään. On ollut haastavaa avata tämä sivu ja kirjoittaa juhlista, sillä teksti ei tunnu millään saavuttavan sitä, mitä me koimme. Onnistuimme nimittäin mieheni kanssa yksinkertaisesti järjestämään maailman parhaat bileet. Sellaiset, joita muistellaan vielä pitkään ja olo on vain aivan älyttömän kiitollinen kaikesta. Menikö kaikki putkeen? Ei sinnepäinkään, mutta mikään ei haitannut. On aika yrittää koota juhlakertomusta kirjoihin ja kansiin.

Olimme valmistelleet juhlia viimeisen puolen vuoden ajan. Ei joka päivä, mutta kyllä näihinkin aikaa sai kulumaan. Olimme päättäneet, että kun kerran tehdään, niin sitten tehdään kunnolla eikä vain sinnepäin. Monia aivoriihiä pidettiin kahdestaan, vanhempieni ja siskoni kanssa ja lopulta kaikki oli kunnossa, niin tilajärjestelyt, esiiintyjä, dj, ruoat, juomat ja vaatteet. Olimme valmiita juhlapäivään.

Lauantaina olin varannut valmistautumiseen parisen tuntia ja se oli kaikki tarpeen. Olin kuumeessa ja flunssassa yhä, mutta kunnolliset lääketropit kehiin ja juhlimaan, sillä mentiin. Buukkaamamme lastenhoitaja saapui hieman ennen viittä ja me lähdimme nopeasti sen jälkeen kohti keskustaa. Saimme auton ihan Kappelin viereen Kasarmikadulle ja kävelimme Kellarin ovelle. Juhlapaikkavalinta oli aivan nappi niin sijainniltaan kuin erityisesti palvelultaan.

Tässä vaiheessa selvisi nimittäin ensimmäinen ongelma, ruokaa oli tuotu paikalle aivan liian vähän. Olin monta kertaa puhunut myyntipalvelun kanssa ja kertonut, että halusimme tarjota vieraille ihan kunnollista syötävää. Meille oli toimitettu alkusalaatit. Ei muuta kuin soitto ylös keittiöön ja homma haltuun, tällaisissa tilanteissa todelliset ammattilaiset ja asiakaspalvelijat punnitaan. Kymmenen pistettä vuoropäällikölle. Ennen juhlien alkua ehdimme vielä käydä miehen kanssa ottamassa pari kuvaa Esplanadilla. Kyllä Helsinki on sitten kaunis.

Vieraat saapuivat kuuden ja seitsemän välillä ja oli niin kiva nähdä kaikkia, halata ja todeta vieraiden panostaneen iltaan vähintään yhtä paljon kuin me miehen kanssa. Baari oli auki jo tässä vaiheessa ja me odottelimme kunnes kaikki olivat tulleet paikalle ja löytäneet paikkansa salista. Olimme kutsuneet kaikkiaan 75 vierasta ja heistä ilahduttavasti paikalle pääsi 60 henkeä. Muutama ikävä poisjäänti tapahtui ilman, että meille oli ilmoitettu mitään esteestä. Ikävä siinä mielessä, että me tietysti maksoimme myös heistä ravintolalle. Kun vieraat olivat kaikki tulleet ja päässeet istumaan sekä saaneet kuohuviinilasit käsiinsä, oli mieheni aika pitää pieni puhe ja toivottaa kaikki tervetulleiksi. Hän puhui kauniisti, kertoi illan kulusta nosti viimeiseksi maljan vaimolleen.

Saimme alkuun nauttia musiikista, kun jo ensimmäisen tunnin taustalla soittanut nuori artisti esitti Anna Puun kappaleen Linnuton Puu ja Emma Salokosken Veden alla. Mieletöntä mikä nuori nainen ja millainen ääni! Juhlat lähtivät hienosti käyntiin ja erityisesti ensin mainitusta kappaleesta tuli meille miehen kanssa tärkeä. Sitten olikin aika syödä caesar-salaattia maalaiskananpojan, krutonkien sekä kastikkeen kera, lisäksi tarjolla oli leipää ja levitettä. Ruokajuomat saivat kaikki ostaa itse baarista, kuohuviiniä tosin kaadettiin niin kauan, että varatut pullot saatiin tyhjiksi. Viihdyimme pitkään pöytien ääressä, juttelimme, nauroimme ja kaikki tuntuivat olevan niin hyvällä tuulella. Sen olemmekin kuulleet monesta suusta juhlien jälkeen, miten lämmintä ja mukavaa meillä oli. Rentoa, mutkatonta yhdessäoloa, sehän sitä parasta onkin. Yritimme jutella kaikkien kanssa, vaihdoimme miehen kanssa istumapaikkoja useaan kertaan. 

Ruoan jälkeen oli pienen ohjelman aika, kun siskoni piti tietovisan. Kysymyksiä oli parikymmentä ja ne kaikki koskivat kymmenen vuoden takaisia häitämme. Tässä vaiheessa saatiin niin monet hyvät naurut hauskoista muistoista, kun kysyttiin vaikkapa mihin sulhanen tarvitsi saksia häävastaanotolla tai moneltako kaaso tuli kotiin jatkojen jälkeen. Voiton hoiti kotiin takanurkan ryhmä rämä, eli vanhimmat ystävämme, koko iso porukka tärkeitä tyyppejä. Voi kun olisitte kuulleet sen kaiken naurun! Palkinnoksi takanurkan sikaosasto (kaikella rakkaudella!) lunasti vapaavalintaiset juomat baarista ja fiksut tyypit ottivat tietysti ne, missä on paras hintalaatusuhde, eli eniten viinaa. Mitäs muutakaan! 

Kun visailu oli saatu visailtua, oli aika siirtyä syömään kakkua. Kakkugallerian vadelma-mansikka-valkosuklaakakut maistuivat kahvin kanssa kuulemma erinomaiselle, minä olin käynyt ostamassa gluteenittomille niinikään maistuvat mustikkaleivokset. Minä olin päättänyt olla ajattelematta oloani illan aikana ja niin tein, ei siinä juhlahumussa tullut mietittyä onko sitä kuumetta paljon vai vähän. Kuvista toki näen, että olen kipeänä. Kuitista katsoin myöhemmin, että olen koko illan aikana juonut vain neljä lasillista kuoharia, vettä kului sitäkin enemmän. 

Meille oli tärkeää, että juhlat eivät olisi liian ohjelmoidut, vaan vieraille jäisi tilaa olla rauhassa ja viihtyä jutellen sekä yhdessäolon merkeissä. Niinpä loppuillalle oli kaavailtu vain dj:n soittoa ja meidän oli tarkoitus aloittaa tanssi miehen kanssa yhden lempikappaleemme, eli Fly me to the moonin merkeissä. No näin ei ihan päässyt tapahtumaan, sillä dj ei koskaan ilmestynyt paikalle. Soiton oli tarkoitus alkaa klo 23 ja lopulta kaksi tuntia ja kuusitoista minuuttia myöhemmin jostain kiven kolosta kaivettu tuuraaja pääsi paikalle. Onneksi jo tätä ennen saatiin kännykän kautta musiikki tilaan soimaan ja homma pelastettua, odotteluaikana toimitimme vieraille vielä viinipullot pöytiin ja lopulta saatiin valoshowkin alkamaan tanssilattialla. 

Sitten olikin aika heittää korkkarit kattoon kirjaimellisesti. Tuuraamaan tulleella tiskijukalla ei tosin ollut mitään tietoa yhdestäkään biisitoiveestamme saatika musiikkilinjasta, jota olimme pyytäneet. Lopulta siskoni päätyi kirjoittamaan paperille listan kappaleista, joita dj voisi soittaa ja minäkään en kuumetta tullut ajatelleeksikaan. Bandana, Sata Salamaa by Antti Tuisku, Äidin pikkupoika, Leidit lavalla -hittiputki, kaikki tulivat ja me tanssimme. Ja tanssimme ja tanssimme vähän lisää. Puoli neljältä tuli pilkku, mutta äänekäs yleisö sai vielä vaadittua viimeisen hitaan. Bed of Roses toimikin kirsikkana kakun päällä, sen jälkeen oli aika taputella ne juhlat juhlituiksi. Lähdimme yhtä matkaa kuka taksille, kuka hotelliin ja kuka hampurilaiselle. Me miehen kanssa pursuimme hikeä, onnea ja hyvää mieltä ja lopulta viideltä olimme valmiit käymään nukkumaan. Juuri silloin päätti esikoinen aloittaa uuden päivän ja se onkin sitten toinen tarina se. 

Nämä ovat viimeiset jotakuinkin kunnolliset kuvat juhlaillalta, myöhempi materiaali on enää joko julkaisukelvotonta tai heilahtanutta!

Summa summarum. Luulin että häät olivat ne ykkösjuhlat ikinä, mutta hyvin me vedettiin nytkin. Pienistä vastoinkäymisistä ei edes kannata pitää lukua, kun kokonaisuutena saatiin huippumeininki, huipputyypit ja juhlat, jotka muistetaan pitkään. Olen yhä niin otettu siitä, että näihin bileisiin lennettiin toiselta puolelta Suomea, vietiin vauva ensi kerran yökyläilemään ja ylipäänsä tultiin juhlimaan meitä. Yhtä otettu olen kaikista lahjoista, joita saimme. Samppanjasta ei tule vähään aikaan pulaa ja lahjakorteilla pääsemme niin kuumakivihierontaan kuin saamme ostaa sisustusesineitä. Terassilaudat Bauhausista lupasin nimetä lahjoittajien mukaan. Kiitollinen, siunattu, onnellinen, sitä me miehen kanssa ollaan. Ja kymmenen vuoden kuluttua uusiksi!

Nyt on lokakuu

Syyslomalaiset täällä moi! Koululaisen myötä myös minä sekä pikkuveljensä lomailemme koko ensi viikon, työni mahdollistaa sen ettei lapselle ole tarvinnut etsiä muuta hoitopaikkaa loman ajaksi. Aika kiva, vaikka itse sanonkin. Eilen rentouduttiin punkun ja pitsan avustuksella, tänään meillä taas on ollut puuhapäivä.

Katsoin kaikki välikausi- ja talvikamat kuntoon molemmille pojille. Vähän olin aikaisemmin viikolla jo asiaa aloitellut, mutta nyt pengoin kuopukselle varaston kätköistä esikoisen vanhoja toppavaatteita ja löytyipä sieltä juuri sopivat välikausikengätkin. Ostoslistalle ei mennyt kuin villavuoriset nahkasaappaat kovia pakkasia varten molemmille ja villakerrasto kuopukselle. Aika monta kenkälaatikkoa olin syystä tai toisesta säilönyt, nyt saivat lähteä pahviroskikseen koko kasa.

Kuopukselta pieneksi jääneitä kenkiä laitettiin myyntiin paikalliselle FB-kirppikselle. Esikoinen toimi kuvausassarina.

Nämäkin koon 27 juhlakengät mahtuivat joskus nykyään kokoa 34 käyttävälle.

Välillä vähän piirrettiin, tunnetteko nämä veljekset?

Pikku piipahdus Plantagenissa ja parveketta syyskuosiin. Kanervat, kurpitsat ja lyhdyt tuovat syksyn mukanaan. Kynttilät vielä ja saadaan pimeneviin iltoihin vähän valoa. Kaikki pehmusteet ja tyynyt odottavat nyt varastossa ensi kesää, se on kyllä aina sellainen tetris, että saadaan kaikki kama sisään ja ulos.

Kuopuksen huone normaalikuosissaan. Siivouksen jälkeen räjähdys tapahtuu arviolta kymmenen minuutin sisällä. 

Loppuillan ohjelmassa ainakin sauna ja vähän lisää sitä eilistä punkkua. Huomenna jatkuu, kun mies lähtee laittamaan kesäpaikan talviteloille. Vakaana aikomuksenani on tuupata kaksi pikkupoikaa matkaan raitista maalaisilmaa hengittämään ja tehdä sillä aikaa kotona syyssiivous lattiasta kattoon -meiningillä. Katsotaan miten käy. 

Ensi viikolla onkin sitten alkuun parin yön verran kylpemistä tiedossa kera poikien, äidin ja siskoni, harmi että mies on normaalisti töissä koko ajan. Loppuviikosta puoletaan koittaa pitkään odotettu date night kahdestaan, kun mennään ensin syömään ja sen jälkeen vähän houkuttelisi käydä katsomassa Kätilö ihan leffateatterissa. Todennäköisestihän me tullaan kotiin katsomaan verkkarit jalassa joku Hercule Poirot -jännäri, mutta ainahan sitä saa haaveilla!

Mitä kuuluu kuopukselle

Viime perjantaina olimme miehen kanssa heti aamulla kahdeksalta päiväkodilla mukanamme monisivuinen lomake omia merkintöjä täynnä. Oli kuopuksen varhaiskasvatuskeskustelun aika, ipanainen täyttää joulukuussa viisi, ja me juttelimme hänen omahoitajansa kanssa siitä missä mennään. Oli mukava tunnin ja kymmenen minuutin jälkeen todeta, että ihan samoilla linjoilla ollaan ja sama lapsi siellä päivähoidossa on kuin minkä me kotona tunnemme.

Kaikkihan on kuopuksella paremmin kuin hyvin. Lapsi on ottanut aivan valtavan kasvuharppauksen isoksi pojaksi kesän aikana ja tuntuu, että keväinen kuopus on aivan eri tyyppi kuin tämä nykyinen. Kaikenlainen ylimääräinen säätö ja kiukuttelu on jäänyt pitkälti pois, aamut sujuvat heittämällä ja lapsi on huomattavasti yhteistyökykyisempi kuin vaikkapa viime huhtikuussa. Toki hänella on yhä oma päämäärätietoinen luonteensa, kyky kiihtyä nollasta sataan nanosekunnissa ja tiukka tahto toteuttaa asiat sillä tavalla kuin itse parhaaksi näkee. Hän on tulinen tyyppi, siitä olimme yhtä mieltä. Kun asiat ovat hyvin, ne ovat todella hyvin. Päiväkodissa käy aurinkoinen, iloinen, hymyä pursuava ja hurmaava lapsi, jonka ilo tarttuu muihin. Hän nauttii tekemisestä ja olemisesta, on kaikkien kaveri ja sovitteleva luonne. Hän ei luo konflikteja, ei haasta riitaa eikä ole tyyppinä haastava. Mutta tunneihminen kun on, se näkyy. Pettymykset ovat suuria, harmi ja suuttumus saattaa ryöpsähtää ja sitten tarvitaan ennen kaikkea aikuisen rauhoittavaa läsnäoloa. Rikas tunnemaailma on yhtä aikaa rikkaus ja haaste niin lapselle itselleen kuin hänen kasvattajilleenkin. 

Kaikki arkitoiminnot sujuvat ongelmitta ja keväällä vielä vaikeat siirtymätilanteetkin on herra ottanut haltuun. Niin hieno- kuin karkeamotoriikka on hallussa, lapsi on aina ollut liikunnallinen ja ketterä. Hän on myös osoittautunut samalla tavoin itsekriittiseksi kuin isoveljensä ja harjoitteli niin kauan värittämistä, ettei enää mennyt viivojen ulkopuolelle. Jos jotain en heti osaa, sen opettelen sinnikkäästi, tuntuu olevan hänen mottonsa. 

Kerroimme että emme toivo kuopuksen enää nukkuvan hoidossa ja itse asiassa lapsi on yhä enemmän vain levännyt, uni tulee yleensä vain retkipäivinä. Tämä sopii meille, ei tarvitse pitää väkisin hereillä ja satunnaiset nukkumiset eivät kaada iltarytmiämme samalla tavalla kuin mitä jokapäiväiset unet tekevät. Sosiaaliset suhteet ovat kokeneet myös uudistumisen tänä syksynä, kun kuopus siirtyi ryhmässään uuteen pienryhmään, niihin "isoihin". Tämä on ollut erityisesti henkisesti todella iso juttu, sillä kuuluminen isojen joukkoon tuo mukanaan myös vastuuta. Pitää osata olla ja jättää turhat kotkotukset pois. Minä itse toivoin keväällä, että tämän vuoden kuopus saisi olla pienryhmässä yhdessä ensi vuonna eskariin menevien kanssa ja näin ryhmäytyisi jo valmiiksi heidän kanssaan, sillä tähän saakka hänen parhaat kaverinsa ovat olleet seuraavana vuonna syntyneitä. Erittäin hyvä ja ehdottomasti oikea ratkaisu etenkin, kun kavereiden merkitys on selvästi kasvanut. 

Kuopus on malliesimerkki leikki-ikäisestä. Kun hän pääsee aamulla päiväkotiin, hän alkaa leikkiä. Kun tulemme kotiin, hän alkaa leikkiä. Mielikuvitus on erittäin rikas, harva se päivä lattiat kotonamme ovat laavaa ja supersankarin pitää hyppiä sohvalta toiselle niitä väistellen. Ulkoilemaan hän on aina valmis ja viikko sitten lapsi ilmoitti aikovansa alkaa ajaa ilman apupyöriä. Tuumasta toimeen, isänsä otti apupyörät pois ja lapsi kielsi auttamasta, hän osaa kyllä. Ja niin hän ajoi, varmasti kuin olisi ikänsä ajellut. Kuopus rakastaa musiikkia, tanssimista, kirjoja ja teatteria. Hän on koko olemuksellaan mukana eläytyessään sadun maailmaan ja on aina valmis tutkimaan ympäröivää maailmaa. 

Lapsi pohtii paljon ja kertoo pohtimansa ääneen. Hän puhuu taukoamatta, äitinsä etelä-karjalainen perimä se siellä jyllää. Puheessa on kuitenkin vielä epäselvyyttä, r puuttuu äänteistä kokonaan ja s tulee väärällä tavalla kieli hampaiden välistä. Sovimme puheterapiakäynnillä viime keväänä, että jollei edistystä viisivuotispäivään mennessä tule, soitamme sinne ja pääsemme taas näytille. Tämä on erittäin hyvä asia, toivon suurimman osan äännevirheistä korjautuvan ennen koulun alkua. 

Juuri nyt kuopuksella on selvästi herkkyyskausi kirjainten ja numeroiden osalta. Hän harjoittelee ahkerasti ja kirjoittaa numerot yhdestä kahteenkymmeneen lonkalta, vain viitonen menee väärinpäin. Lapsi on erittäin kiinnostunut kirjaimista, kirjainten ja äänteiden vastaavuudesta ja siitä miten oikein kirjoitetaan ja luetaan. Mielenkiinnolla odotan mikä tilanne on esimerkiksi vuosi tästä eteenpäin. Piirtämisestä lapsi ei ole kovin kiinnostunut, tämä kuva esittää isoäitiä.

Jos lapsen hoitajien kommentit kiteytetään, on lapsellamme hämmästyttävän rikas sanavarasto. Hän käyttää esimerkiksi kuvailevia termejä ja kieltä kokonaisuudessaan monipuolisesti ja lahjakkaasti. Hän on aktiivinen ja iloinen kaikkien kaveri, jolla ei ole mitään huolta mistään. Totesimmekin yhdessä, että ei lähdetä keksimällä keksimään huolenaiheita, kun tuen tarvetta ei missään yksittäisessä asiassa ole. Sen sijaan tuetaan lasta kasvamaan omaksi itsekseen ja juuri sellaiseksi kuin hän on. Positiivisena palautteena meille vanhemmille taas kerrottiin kuinka mukava on, että olemme kiinnostuneita lapsestamme ja tämän asioista ja kuinka helppoa yhteistyö kanssamme on. Saimme myös pisteet kotiin siitä kuinka olemme saaneet kasvatettua niin silminnähden hyvinvoivan lapsen. Totesin, että sama pätee myös toiseen suuntaan ja millainen onni on tuoda hoitoon lapsi, joka jää sinne mielellään ja jolle hoitajat ovat rakkaita ja tärkeitä ihmisiä elämässä. Olemme hyvin tyytyväisiä kuopuksen hoitoon ja varhaiskasvatukseen, yhteistyö tosiaan toimii.

Sillä onhan hän aivan täydellisen ihana tyyppi, päästä pieniin varpaisiin!

Tänä lauantaina

Mikä ihana syyspäivä! Olemme esikoisen kanssa kotona, mies ja kuopus lähtivät pyöräilemään ja mitä suurimmalla todennäköisyydellä päätyvät kahvilaan mehulle ja pullalle. Me olemme siivonneet esikoisen kanssa hänen huonettaan, kirjoittaneet yllätyspostia ilahduttamaan läheisiä ensi viikolla ja suunnitelleet parvekkeen syyskuntoa. Ajattelin mennä tänään vielä ostamaan kanervat, mutta toisaalta pitäisi ottaa vielä iisisti. Syyslomallakin ehtisi kyllä ja se on enää yhden työ- ja kouluviikon päässä.

Kymmenen päivää siinä sitten meni ennen kuin eilen tuntui, että saatan joskus parantuakin. Nyt kuume on ollut kaksi päivää poissa ja olo jollain lailla normaalihko. Olen silti ollut todella rauhassa, tiukasti kotona, ja lepovaihde päällä. Eilen illalla join taas monta kupillista inkivääri-hunaja-sitruunajuomaa ja samalla tuli keltainen kuvasto selailtua lävitse. Kirjastosta haettu pino luettavaa odottaa, että jatkan vaakatasossa tai ainakin istuen sohvalla. 

Tärkein syy parantumiselle on huominen perhekuvaus. Siellä olisi kiva näyttää itseltään sen sijaan, että nenä punoittaa ja silmät vuotavat olon ollessa ihan nuutunut. Nyt onneksi vaikuttaa jo hyvältä ja pääsemme toivottavasti kuvattavaksi suunnitellusti. Kuvat otetaan ulkona ja laitoin vaatteet jo valmiiksi odottamaan. Farkkua, valkoista pikeetä, harmaata neulosta ja minulle sinisävyinen mekko. Eiköhän näillä pärjäillä. Ensin oli tarkoituksena ottaa kaikenlaisia ilmapallorekvisiittoja mukaan, mutta siitä ajatuksesta on jo luovuttu. Omat itsemme saavat nyt luvan riittää ja kun sadettakaan ei ole luvattu, niin vielä parempi. Ei sillä, kumpparit jalassa ja isot sateenvarjot mukana olisi varmasti tullut kivoja otoksia myös. 

Nyt esikoinen lähti postilaatikolle ja minä tekaisin minestronekeiton hautumaan. Se on näitä maailman helpoimpia arkiruokia niihin hetkiin, kun haluaa päästä aidan matalammasta päästä. Ainekset kattilaan ja siinäpä se itsekseen tekeytyy. Kaverina raejuusto maistuu todella hyvältä. Loppupäivälle ohjelmassa on enää yhden tiedotteen teko koulun vanhempainyhdistykselle, leffaa ja lepäämistä. Juuri sitä me nimittäin oikeasti nyt tarvitaan syksyistä parveketta enemmän.