Kirjavinkkejä kevään uutuusromaaneista osa I

Tiedättekö mikä lukemisessa on yleissivistyksen karttumisen kannnalta erityisen hyvää? Toki se kirjan lävitse kahlaaminen itsessään, mutta nyt tarkoitan jotain muuta. En toki tiedä teistä, mutta minun mielessäni lukemani herättää herkästi lisäkysymyksiä ja päädyn usein romaania lukiessani nappaamaan kännykän käteeni ja googlaamaan häiritsemään jääneitä seikkoja. Milloin Suur-Suomen rajat itse asiassa määriteltiinkään? Miten Napoleonin valtakausi saikaan alkunsa? Miltä Terijoen huvilat näyttivät? Näistä kaikista etsin tietoa lukiessani alkuvuoden ensimmäisiä uutuusteoksia, joista kuusi ensimmäistä vinkkausta seuraavaksi. 

Eeva Vuorenpään Kaksi rantaa sijoittuu sekä Suomeen että New Yorkin siirtolaisyhteiskuntaan. Hanna on 17-vuotias maalaispitäjän tyttö, jonka elämä kuljettaa meren ylitse uuteen elämään. Loistohotellin keittiöstä tie vie miljonääriperheen seuraneidiksi ja ympärillä levittäytyy loistelias 1920-luku suurkaupungissa. Viisi vuotta lähdön jälkeen Hannan on aika tehdä päätös siitä kummalla rannalla elämä jatkuu. Vuorenpään kirjassa parasta on elämänkuvaus molemmissa maissa, vaikka romaani ajoittain sortuukin olemaan hieman selittävä ja itsestäänselvyyksiä osoittava.  

Jörn Donnerin uutuusromaani Vesi on verta sakeampaa on rakkaustarina Suomen ja Venäjän rajalla vuonna 1918. Alexander pakenee Pietarin sekasortoa Rajajoeksi nimetyn uoman ylitse Terijoelle, jossa hänellä on huvila. Yllätys on suuri, kun talossa hänet ottaa vastaan tuntematon nainen, Anna, pistooli kädessä ja huvilaa asuttaen. Oman osansa soppaan tuovat alueella päivystävät sotajoukot johtajanaan erikoislaatuinen kapteeni. Keneen voi luottaa ja onko yhdelläkään yksilöllä tulevaisuutta maailmanhistorian kuohunnan puristuksessa. Donner kytkee romaaninsa kerronnalliset ainekset pätkiin aikalaiskuvausta. Näiden osalta teos on valitettavan sekava,  mutta kokonaisuutena minä pidin siitä.

Anna Ekbergin romaani Salattu nainen on lähtöasetelmaltaan hyvä. Louise elää rauhallista arkea pienellä tanskalaisella saarella yhdessä Joachimin kanssa, kunnes eräänä päivänä tuntematon mies väittää Louisen olevan hänen kadonnut vaimonsa Helene. Mitä on tapahtunut, miksi Louise on päätynyt pois kotoaan ja mikäli hän on Helene, kuka oikein onkaan Louise? 

Romaanin idea on hyvä, mutta alun jälkeen juoni saa melko mielikuvituksellisia käänteitä. Lopussa langat myös sidotaan omaan makuuni turhan nopeasti ja suoraviivaisesti yhteen. Tästä huolimatta jännityksen ystävälle pätevää luettavaa kaikkine tapahtumineen. Romaanin on suomentanut Katariina Luoma.

Milja Kauniston Purppuragiljotiini-trilogia on edennyt kolmanteen ja viimeiseen osaansa. Status jatkaa Luxuksen ja Corpuksen linjoilla keskellä Ranskan vallankumouksen huimia käänteitä. Miten käy Mariannelle ja Isidorelle? 

Minun täytyy tunnustaa, että nämä vallankumouksen pyörteet alkoivat jo uuvuttaa. Kun vanhaa valtaa on ajettu alas jo kolmatta kirjaa mitä moninaisimmin kääntein, on jossain vaiheessa hengähtämisen aika. On siis hyvä, että trilogia tulee päätökseensä. Kaunisto punoo historialliset tapahtumat sujuvasti viihdekirjallisuuden lajityyppiin, mutta ei lukija tässä helpolla pääse. Minäkin googlasin jatkuvasti, että mitä ne sanskulotit tai jakobiinit olivatkaan ja mille aukiolle se giljotiini pystytettiin. Mikäli olet lukenut kaksi edellistä, lue myös tämä. Muutoin ei kannata tarttua trilogian päätösosaan, joka nojaa vahvasti edellisiin teoksiin.

Clare Mackintoshin Annoin sinun mennä oli maailmanmenestys, jonka viitoittamalla tiellä Minä näen sinut jatkaa. Zoe Walker on lontoolainen perheenäiti, joka matkustaa päivittäin julkisilla kulkuvälineillä työmatkat edestakaisin. Eräänä päivänä Zoe törmää omaan kuvaansa paikallislehden sivuilla, seuranhakuilmoitusten joukossa. Miksi hänen kuvansa on lehdessä ja kuka se on sinne laittanut? Pahempaa on kuitenkin luvassa, sillä toinen samalla sivulla esiintynyt nainen kuolee. Onko myös Zoe vaarassa? 

Mackintoshin romaanissa kysytään millaista olisi, jos joku tietäisi kaiken sinun liikkeistäsi, mutta sinä itse et aavistaisi mitään. Jännittävän teoksen on suomentanut Päivi Pouttu-Delière.

The Lying Game on Ruth Waren kolmas jännäri sitten ensimmäisen maailmanmenestyksen Synkän metsän siimeksessä. Toinen dekkari Nainen hytissä 10 ilmestyi juuri suomeksi ja tämä kolmas puolestaan elokuussa nimellä Valhepeli (suomentanut Terhi Kuusisto). Isa Wilde ja hänen kolme parasta ystäväänsä pelasivat sisäoppilaitosaikoinaan valhepeliä. Kun Isa vastaanottaa eräänä yönä viestin, jossa on kolme sanaa, hän tietää että salaisuus on vaarassa paljastua. Nelikon on aika kokoontua syrjäiselle suoseudulle ottamaan selvää siitä missä mennään ja onko joku kenties valehdellut kaiken aikaa. Ruth Waren kirjat paranevat mielestäni jatkuvasti ja tätä en malttanut laskea kädestäni lainkaan.