Joulukuu vetelee viimeisiään, mutta palataan vielä hetkeksi kahteen tässä kuussa vietettyyn juhlaan. Ensimmäinen on tietysti kotimaamme satavuotiskekkerit, joita juhlittiin kouluissa ja kodeissa antaumuksella. Niin meilläkin, tosin vain ensin mainitussa. Kovasti valmistellut kotijuhlat jäivät väliin sairastumiseni vuoksi, mutta onneksi ehdimme osallistua koulun juhlallisuuksiin.
Joulukuun ensimmäisenä maanantaina me laitoimme ykköset ylle ja suuntasimme jo hyvissä ajoin iltapäivällä poikien koululle pystyttämään vanhempainyhdistyksen kahviota. Juhlinta alkoi neljän jälkeen ja päättyi vasta iltahämärissä, kun viimeisenkin juhlan osallistujat olivat päässeet ostamaan herkkunsa buffetista. Itse juhla käsitti katsauksen satavuotiaan kotimaamme historiaan näytelmän ja musiikin keinoin ja oli valtavan hieno kokonaisuus. Hivenen melankolinen kyllä Evakon ja Nälkämaan lauluineen, mutta sitähän se on ollut. Ei täällä ole yltäkylläisyydessä paistateltu.
Rusetit suoraan ja menoksi! Pojat olivat luokkineen eri juhlissa, me kävimme miehen kanssa katsomassa kuopuksen juhlaa ja sen jälkeen piipahdimme hänen luokassaan. Tällä aikaa esikoinen tuurasi kahviossa ja kun hän oli omassa juhlassaan, laittelimme miehen kanssa pommacit ja kuoharilasit valmiiksi odottamaan vanhempia ja oppilaita. Pieni maljannosto luokassa juhlan jälkeen oli kiva lisä juhlatunnelmaan.
Ja kun vaimo säätää vanhempainyhdistyksessä, saattaa aviomieskin joutua tuuraajaksi myymään mokkapaloja. Hyvin suoriutui, toivotin tervetulleeksi mukaan joukkoihin. Ei suostunut.
Samalla viikolla kuopuksemme täytti seitsemän vuotta, numero jonka täyttymistä lapsi on hartaasti ja pitkään odottanut. Olin kovasti harmissani sairastamisestani, sillä en ollut lainkaan juhlakunnossa. Juhlat sukulaisille, kummeille ja ystäväperheille peruttiin, mutta kaverijuhlat pidettiin ohjelmassa. Yritimme myös miehen kanssa keksiä aamuun mahdollisimman paljon kivaa, että lapsi tuntisi olevansa juhlittu.
Mies kävi ostamassa kuopuksen herkkuja aamiaiseksi ja pöytä katettiin donitseilla, croissanteilla, pretzeleillä ja korvapuusteilla. Katoimme pöydän fiinisti ja skoolasimme samppanjalaseista omenamehulla. Kuopus sai puhaltaa kynttilän donitsin päältä ja avata kaikki meidän antamamme lahjat.
Ja kuten ilmeestä näkyy, lahjat olivat mieluisia. Puolenpäivän aikaan alkoivat kaverisynttärit keilahallilla, jossa keilattiin tunti ja herkuteltiin päälle. Olin kovin helpottunut kuultuani kuopuksen todenneen seitsenvuotissynttäreidensä olleen parhaat ikinä. Sillä kyllä minulla on ollut todella huono omatunto siitä, ettei tätä isoa etappia juhlittu asiaankuuluvasti. Vähän sellainen mitäs menit sairastumaan -fiilis, jonka tiedän olevan täysin pöljä.
Iltapäivällä pyysin kuopusta tulemaan vielä kuvattavaksi, napattaisiin 7-vuotispotretit sankarista. Maailman ihanin ekaluokkalaisemme, hän joka tullessaan teki perheestämme seitsemän vuotta sitten täyden. Hän, jota rakastamme ihan sinne kuuhun, takaisin ja äärettömyyksiin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti