Ei tullut juhlia, tuli keuhkokuume

Parantolasta päivää. Kuten otsikko jo kertoo, täällä on vähän vaisummat tunnelmat kaiken joulunodotuksen ja jouluvalmisteluiden keskellä. Siihen on myös selkeä syy, että blogi ei ole viikkoon päivittynyt ja instakin viettää hiljaiseloa.

Viikko takaperin, maanantai oli sekin, kun juhlimme poikien koulussa itsenäisyyttä. Nappasin tapani mukaan pari särkylääkettä ja lähdin roudaamaan kahviokalusteita paikoilleen. Seuraavana yönä kamelin selkä ilmeisesti katkesi ja kroppa sanoi, että nyt nainen. Kaksi kuukautta olet sairastanut vähän koko ajan, tehnyt ja mennyt puolikuntoisena. Nyt riittää. Tiistaiaamuna herätessäni kunto oli täysin romahtanut, tavalliset askeleet olivat ponnistuksia ja nukahtelin istualleni. Mies vei minut lääkäriin. Diagnoosi oli keuhkokuume, hoitokeino antibiootit vuodelepoon yhdistettynä.

Ei siis juhlittu itsenäisyyttä ystävien kanssa, ei isäni pyöreitä vuosia. Ei juhlittu edes seitsemän vuotta viikonloppuna täyttänyttä kuopusta muuta kuin ulkoistetuilla kaverisynttäreillä ja nekin hoiti mies siskoni avustuksella. Minä olen nukkunut. Herännyt syömään esimerkiksi banaanin tai kylmiä nakkeja ja nukkunut jälleen, en ole edes pysynyt hereillä sen kauempaa. Pari päivää diagnoosista kuume laski, pari päivää eteenpäin yskiminen ei enää koskenut kamalasti. Tänään olen jo ollut sohvalla pidempiä pätkiä, katsonut Netflixistä The Crownin toista tuotantokautta tai lukenut tenttikirjaa sängyssä makoillen. Tähän saakka mikään muu kuin uni ei ole kiinnostanut.

Elämä voittaa, mutta hitaasti. Olen varmaan vielä joulun ylitse toipilas ja siivosin varuilta kalenterini kaikesta ylimääräisestä. Ei sinne jäänyt tälle viikolle muuta kuin yksi kotoa tehtävä tentti, ensi viikolle joululounas ja rehtorin joulukahvit. Ja jos en jaksa, en mene. 

En tiedä mitä olisin voinut tehdä toisin. Kyllähän minä pari antibioottikuuria syksyn mittaan söin ja pahimmat sairauspäivät yritin levätä, mutta paha se on kahta kuukautta pienen lämmönnousun, nuhan tai yskän takia pysyä kotona. Onneksi molemmat pojat ovat tällä hetkellä terveitä. 

Mutta täällä siis ollaan, vaikka vähän toipilaana. Ja tämän kirjoitettuani siirryn takaisin lepoasentoon ja napsautan seuraavan jakson Netflixistä pyörimään. Ja niitä kaikkia jouluvalmisteluja mietin vaikka sitten ensi viikolla.

Edit. Tiedättekö mitä huomasin juuri? Tämä on blogini tuhannes kirjoitus. Olisihan sen voinut jotenkin juhlallisemminkin käyttää, mutta onpahan realismia.