tiistai 8. maaliskuuta 2016

"He ovat jatkuvassa liikkeessä, meluavat ja haisevat."

Otsikon teksti on suora lainaus artikkelista, joka julkaistiin Mtv:n nettisivuilla eilen. Juttu esittelee kahdeksan kohtaa, jotka kirjoittajan mukaan vain poikien vanhemmat ymmärtävät. Olen pitkään ollut jo sitä mieltä, että poikien asema yhteiskunnassamme tyttöihin ja poikalasten äitien asema tyttöjen vanhempiin nähden on melko lailla sama kuin paarian. Nyt meni kuitenkin kuppi nurin.

Ystäväni sanoja lainatakseni, jos joku olisi kirjoittanut tyttöjen olevan turhamaisia, kilttejä ja kykenemättömiä kiipeämään puuhun, hänet olisi sosiaalisessa mediassa lynkattu jo iltaan mennessä. Olen suoraan sanottuna kurkkuani myöten täynnä näitä mukahauskoja lehtijuttuja, joissa kerrotaan mitä vain tietyn sukupuolen vanhemmat tietävät. Oletteko lukeneet yhtä ainoata listausta, jossa tyttöihin liitetyt adjektiivit olisivat yhtä lailla negatiivisia kuin poikiin yhdistetyt? En minäkään. Se on paitsi surullista, myös hämmentävää. Mikä saa kuvittelemaan, että toista sukupuolta voi kirjoitetussa tekstissä kohdella millä tavalla tahansa, etenkin kun kyseessä ovat pienet, viattomat pojat. Mikä saa kuvittelemaan, että on ihan ok sanoa toisen sukupuolen lasten haisevan?

Artikkeli aloittaa lupaavasti: "Raskausaikana saatoit kuvitella, että vietätte perheenne kesken iltaisin rauhallisia lukuhetkiä ja kikattelette yhdessä sohvalla." Kaikkihan me tiedämme, että pojat eivät lue, poikien kanssa ei voi istua rauhassa sohvalla ja kikatella yhdessä. Aivan samoin me myös tiedämme, että vain äidit ja tyttäret perheessä shoppailevat samalla, kun isä käy poikansa kanssa katsomassa Monster Truck Showta. Onko kirjoittaja koskaan kuullut sosiaalisen sukupuolen merkityksestä yksilön kasvulle? Siitä, että lapset ovat erilaisia? Siitä, että stereotyyppisistä sukupuolta koskevista luonnehdinnoista on jo kauan yritetty päästä eroon? 

Artikkelin mainitsemat kahdeksan kohtaa ovat seuraavat. Perässä omat kommenttini aiheeseen.

- "Vaatteet eivät merkitse mitään, sillä pojat eivät välitä vaatteistaan ja joka tapauksessa sotkevat ne heti." Oikeasti?
- "Poikien halaukset ovat parhaita, sillä niissä ei ole motiiveja tai taka-ajatuksia, ne ovat aitoja." (Mistä jokainen normaalilla järjellä varustettu ihminen jatkaa ajattelemalla, että tyttöjenkö sitten eivät ole?)
- "Pierut ovat hauskoja." Ne nyt tuntuvat olevan hauskoja lapsista yleisemminkin.
- "Vessasi on aina tahmea, sillä pojat eivät kykene osumaan pönttöön." Voin kertoa, että ei ole ja kyllä kykenevät, kun opetetaan.
- "Kaikki esineet käyvät aseesta." Kyllä, tämä on totta. Ja jokainen Sinkkosensa lukenut tietää miten oleellinen osa poikien kehitystä tämä vaihe on ja ettei sillä ole mitään tekemistä väkivaltaisuuden kanssa. Sama pätee prinsessavaiheeseen tytöillä. Eikä niitä kaikille tule. 
- "Pojat ovat villejä." Kuka on, kuka ei ole. Ihan samalla tavalla kuin jokainen tyttö ei ole rauhallinen.
- "Pojat eivät kuuntele." Artikkelin mukaan poikien aivojen kuuloalue ei kehity yhtä nopeasti kuin tytöillä, mistä syystä pojat eivät tosiaan kuule mitä heille sanotaan. Mikäli tämä tieteellinen fakta pitää paikkansa, huomaan sen ilmentyvän meillä. Keskittymisen ollessa jossain muualla, on mahdotonta kuunnella mitä minä sanon.
- "He syövät - paljon." Noup, eivät syö. Saa nähdä mikä tilanne on murrosiän kasvuvaiheessa.

Toki minä ymmärrän, että tässä on kyseessä jälleen kerran humoristinen ja hauska juttu. Ha-haa. Silläkin uhalla, että minulla on nuttura turhan tiukalla, penään jonkinlaista tasoa julkaistuilta teksteiltä. Minua hävettäisi julkaista omalla nimelläni ja kuvallani moista soopaa, olkoon kuinka ulkomaisista lähteistä otettua tahansa.  




10 kommenttia:

  1. Siis ihan uskomatonta sontaa nuo väitteet. Ai, että mua sapettaa se, ettei herkkyys ilmeisesti kuulu poikien hyväksyttyyn käyttäytymismalliin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No näinpä. Seuraavaksi voisikin tarttua tapaukseen Axl Smith ja naisten itsemääräämisoikeus. Just nyt ei vaan jaksa.

      Poista
  2. Tällä kahden pojan äidillä nousi verenpaineet tappiin tuota Maikkarin juttua lukiessa nousi tällä kahden pojan äidillä verenpaineet pilviin! Varsinkin kuopukseni on äärimmäisen herkkävaistoinen ja tunteellinen 8-vuotias, eikä mikään noista kohdista istunut häneen. Myöskään esikoisen kohdalla en voinut allekirjoittaa juuri mitään noista jutuista. Täyttä sontaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä en oikein ymmärrä miten tällainen juttu on ylipäätään tullut tehtyä. Onko kirjoittajan mielestä oikeasti kaikki mennyt ihan kuin pitikin. Alusta loppuun iso facepalm.

      Poista
  3. Mä voin allekirjoittaa nuo kaikki kohdat - tosin meidän tyttöduon kohdalla :P

    VastaaPoista
  4. Monsteriautokisaan ei saisi miestänikään... :)
    Ei taida meistä sitten olla pojan kasvattajiksi ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei teistä varmaan ole, hyvä tiedostaa jo nyt. Sama nimittäin täällä, pieleen on mennyt alusta saakka. :D

      Poista
  5. Tuollainen leimaaminen ja stereotypioiden luominen tuo hien ja kiukun pintaan.
    "Oletteko lukeneet yhtä ainoata listausta, jossa tyttöihin liitetyt adjektiivit olisivat yhtä lailla negatiivisia kuin poikiin yhdistetyt?" Niinpä!! Kahden pojan äitinä en kiukultani pysty tämän analyyttisempaan kommenttiin, mutta olen erittäin paljon samaa mieltä kanssasi.

    Poletti

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Poikia saa nyky-yhteiskunnassa mollata ihan niin paljon kuin haluaa. Tyttöjen osalta en edes pysty kuvittelemaan samanlaisen artikkelin julkaisemista, ei se ikinä saisi julkaisulupaa. On myös ihan ok sanoa ääneen, että olisi kamalaa saada poikalapsia, kun kaksi poikalastani leikkivät siinä vieressä.

      Poista