Leikkausta ennen ja pari sanaa pääsiäisestä

Pääsiäispyhät alkavat olla tältä vuodelta takana. En ole vielä tehnyt mitään päätöstä blogin tulevaisuudesta suuntaan tai toiseen, mutta huomasin haluavani kirjoittaa. Turha tehdä asiasta ongelmaa, ajattelin. Mennään fiiliksen mukaan.

Pitkäperjantaina aamuna heräsimme koko sakki yhdeksältä. Pojat olivat yhtä mieltä siitä, että vapaapäivät tulevat tarpeeseen ja ne pyhitettäisiin vain oleilulle. Koti oli poikien toimesta koristeltu ja aloitimme pyhien vieton leffasta, kun vihdoin pääsimme katsomaan Risto Räppääjä ja Yöhaukka -rainan. Lapset tykkäsivät, minun ja mieheni mielestä elokuva oli käsittämättömän huono. 

Lauantaina esikoinen lähti kaverinsa luokse ja me muut suuntasimme auton kohti Mustikkamaata. Korkeasaaressa pääsi osallistumaan "Miljoona linnunpönttöä" -projektiin, jolla haetaan kolopesijöille miljoonaa uutta pesäpaikkaa ensi vuodelle. Perheemme nikkaripenat mies ja kuopus olivat heti juonessa mukana ja naputtelivat pöntön kasaan näppärästi. Minun roolikseni jäi valokuvata toimintaa ja ihastella eläimiä, karhutkin olivat heränneet sopivasti talviuniltaan. Kunhan päästään kesäpaikkaa laittamaan, viritetään pönttö sopivaan pihapuuhun. Sitä ennen se kuulemma vielä maalataan raidalliseksi, ilmoitti pikkunikkari.

Pääsiäissunnuntain aamu valkeni perinteisellä suklaamunien etsinnällä, tällä kertaa mies oli piirtänyt pojille vihjekuvat mistä etsiä. 

Myöhemmin olimme vanhempieni luona syömässä ja esikoinen jäi isovanhemmilleen vielä yökylään. Ruokana oli muun muassa sitä lammasta ja jälkkäriksi herkuteltiin appelsiinisiirapilla kostutetulla kakulla. 

Tämä päivä on kulunut pikkuherraa hakiessa ja muutenkin arkisemmissa puuhissa. Kävimme täydentämässä molempien poikien collegehousuvarastot edellisten jäädessä juuri pieniksi ja laittelimme kaikkea valmiiksi huomista varten. Ohimennen ostin esikoiselle uudet golfkengät ja mailasetin paikallisesta kirppisryhmästä ja iltaruoaksi tein pari pellillistä pitsaa. Ja mietin, pitäisikö mennä golfin alkeiskurssille jo tänä kesänä. Nyt vielä laitetaan tavarat kotoa järjestykseen siivoojaa varten ja arki saa tulla.

Niin tosiaan, meillä alkaa käydä siivooja. Myin poikien vanhat pieniksi jääneet fillarit ja yksi hakijoista kertoi samalla sisarensa siivousfirmasta, mainitsi vielä käyneensä meillä siivoamassa poikien ollessa pieniä. Että jos olisi kiinnostusta, niin mielellään tultaisiin. Kuinka osuikin juuri siihen hetkeen, kun olin katsonut kotia sillä silmällä ja miettinyt mistä saada energia kahteen inhokkityöhöni, pesuhuoneen kuuraamiseen ja lattioiden pesemiseen. Siltä seisomalta sovittiin, että tästä lähtien siivoojat tulevat hoitamaan kodin puunauksen kahden viikon välein ja siinä välissä normaalit siivoukset riittävät. 

Ja vielä siitä leikkauksesta. Kuopukselta poistetaan tällä viikolla kita- ja nielurisat sairastelukierteen katkaisemiseksi. Vakiolääkärimme yksityiseltä puolelta leikkaa, hän on putkittanut molemmat pojat, leikannut esikoisen kitarisan ja poistanut kuopukselta putket aikanaan. Nyt on kyse kuitenkin aivan eri luokan operaatiosta. mutta käytyämme vastaanotolla läpi hyötyjä ja haittoja, voittivat leikkauksella saavutettavat hyödyt selvästi. Otamme siis vastaan nukutuksen, kivuliaan toipumisen ja muun mukana tulevan, jos sillä saamme lapsemme terveeksi. Viimeisen kymmenen kuukauden aikana koetut viisi angiinaa sekä kaikki muu sairastelu tavallisista kuumeflunssista keuhkokuumeeseen ovat selkeä indikaattori. Minä olen kuopuksen mukana operaatiossa ja jään leikkauksen jälkeen kahdeksi viikoksi kotiin hänen kanssaan niin, että lapsi on varmasti täysin toipunut palatessaan päiväkotiin. Ja jos tällä vaikka saataisiin lapsi syömäänkin paremmin, pikkutyypin paino kun on aikuisten BMI:ksi muutettuna tällä hetkellä 16. 

Jos sinulla siis on antaa meille vinkkejä, ihan minkälaisia tahansa, otan ne kiitollisena vastaan. Sen verran olen oppinut, että säännöllinen kipulääkitys ilman taukoja on kaiken a ja o ja jääkaappi täytetään mehulla ja helpolla sosemaisella syötävällä, pakkanen mehujäällä ja jäätelöllä. Mutta mitä minä syötän lapselle siinä vaiheessa, kun hän alkaa ehkä kaivata kunnollisempaa syötävää? Ja ovatko rauhalliset kävelyretket ok silloin, kun toipuminen sen verran antaa periksi? Vai iskenkö ipanan niihin täysin palvelleisiin rattaisiinsa, jotka jostain syystä olemme sitkeästi säästäneet ja kärrään hänet niillä esimerkiksi kirjastoon? Viimeksi rattaille tuli käyttöä keuhkokuumepotilaan kanssa, nyt ehkä uudelleen. Ellei lapsi, joka ei rattaita ole käyttänyt vuosiin, jää niihin jo jumiin!