Pojatkin lukee

Facebookissa ja Instagramissa on alkanut kampanja #pojatkin lukee. Erinomaista! Tälle on selkeä tilaus, sillä yleisen käsityksen mukaan pojat lukevat yhä vähemmän ja vähemmän. 

Ei lukeminen itsessään ole mikään autuaaksi tekevä asia ja jos poikasi mieluummin pelaa jääkiekkoa tai soittaa viulua, ihan hyvä niin. Kyse ei olekaan yhden harrastuksen arvottamisesta toista paremmaksi tai toivotummaksi, vaan siitä mihin kaikkeen lukemisen myötä on mahdollista päästä ja mitä sillä saavuttaa. Ei ole myöskään väliä sillä milloin oppii lukemaan. Yksi nelivuotiaana aloittanut voi olla huomattavasti hitaampi ja haluttomampi uppoutumaan sanojen maailmaan kuin toinen, jolle lukutaito avautuu koulussa. 

Yksi lempisloganeistani on "lue enemmän, luulet vähemmän". Se on harvinaisen totta. Lapsi, joka koululaisesta saakka oppii ja tottuu lukemaan, hakee todennäköisemmin tietoa painetuista lähteistä myös aikuisena ja osaa suhtautua lukemaansa tarvittavalla kriittisyydellä. Lukeminen kehittää mielikuvitusta, tavaamisella on selkeä yhteys rytmitajuun ja hyvää kirjaa lukemalla ei koskaan ole tylsää. Lukemalla saamme tietoa erilaisista ihmisistä ja elämäntyyleistä ja opimme näkemään oman napamme ulkopuolelle sekä arvostamaan erilaisuutta. Romaaneista on moneksi.

Lukemisen pitää olla ensisijaisesti kivaa. Jos tytöt ainakin ennen lukivat stereotyyppisiä tyttökirjoja, kuten Nummelan ponitallia tai Neiti Etsiviä, oli pojille jo kolmekymmentä vuotta takaperin Viisikkonsa ja muut seikkailukirjansa. Oleellista onkin löytää pojille kiinnostavaa lukemista. Osa pojista haluaa lukea mainittuja hevoskirjoja ja osaa tytöistä ei voisi jokin etsiväneitonen vähemmän kiinnostaa. Laajalla otannalla väitän kuitenkin, että tietynlaiselle, juuri poikia puhuttelevalle lukemiselle on kysyntää ainakin lukemisen alkuvaiheessa. Kyllä minun lapseni mieluummin ottaa hyllystä poikapäähenkilöstä kertovan kirjan kuin tytöstä kertovan pinkillä kannella, yritän minä kasvattaa häntä miten sukupuolisensitiivisesti tahansa. Ja vasta, kun lukemisesta tehdään mukavaa, siitä voi lapselle sellaista tulla. Ei myöskään pidä aloittaa liian vaativasta päästä ja olettaa, että lapsi jaksaa samantien kahlata satasivuisen opuksen lävitse. Ei varmasti jaksa, ihan kuin en minäkään ole koskaan voinut ostaa t-paitaa tekstillä "Olen lukenut Alastalon salissa". 

Lukemaan oppii lukemalla. Sujuvuus tulee vasta harjoituksen myötä ja tästä syystä minä pyydän esikoistani joka päivä lukemaan lukuläksyn pari kertaa ääneen, huolella ja tarkasti. Ei lapsi tätä omasta mielestään tarvitsisi, sillä hän osaa lukiessaan poimia tekstistä sen ydinajatuksen, kun kyselen häneltä luetun ymmärtämisen varmistamiseksi. Toki se, että ymmärtää lukemansa, on kaiken tavoitteena. Silti, harjoitus tekee mestarin tässäkin ja ääneen lukeminen on erinomaista harjoitusta kaikelle muulle. Esikoista myös eräänä päivänä huolestutti muistaako hän kaiken lukemansa, jos on lukenut kirjaa vaikkapa jo sata sivua eteenpäin. Pyysin kertomaan pari asiaa parhaillaan kesken olevasta kirjasta ja sain lapsen rauhoittumaan. Hän lukee nopeasti, mutta ymmärtää ja muistaa lukemansa. Jokainen varmasti myös tietää ääneen lukemisen merkityksen lapsen kehitykselle ihan kaikilla mittareilla. Vaikka lapsi osaisi itse lukea, ei ole iltasadun voittanutta äidin tai isän kainalossa.

Esikoinen aloitti lyhyillä ja helposti kirjoitetuilla kirjoilla, erityisesti Sanna Pelliccionen Onni-poika -kirjat ovat hyviä vasta lukemaan oppineelle. Tällaisten kirjojen kautta oli helppo siirtyä ensimmäisiin helppoihin romaaneihin, kuten jännittäviin Lasse-Maijan etsivätoimisto -kirjoihin. Koulun lukudiplomin suorittaminen toi mukaaan uusia tuttavuuksia, kuten Heinähatun ja Vilttitossun. Tällä hetkellä esikoinen on täysin koukuttunut ensimmäiseen Harry Potter -romaaniin ja lukee sitä aamulla ennen koulua, iltapäivällä läksyjen jälkeen ja illalla ennen nukahtamista. Kuopus, joka juuri on oppinut lukemaan, tykkää Tatuista ja Patuista yli kaiken. Myös Aku Ankat ovat helppo tapa päästä sinuiksi kirjallisuuden kanssa ja Aku Ankka Juniori -lehti taas on omiaan viisivuotiaalle. 

Suosittelen lämpimästi vierailua lähimpään kirjastoon. Me kävimme juuri hakemassa sieltä uudeksi tuttavuudeksi Roald Dahlin kirjoja ja aloitimme iltasatulukemikseksi kirjan Jaakko ja Jättipersikka. Etenkin viisivuotiaasta se on aivan hulvattoman hauska. Esikoiselle luen seuraavaksi Kuka pelkää noitia, kunhan kesken oleva Aarresaari on saatu päätökseen. Ennen loppuu meiltä aika kuin maailmasta lukeminen. Se on lohduttava tieto.