Lähdimme perjantaina iltapäivällä Helsinki-Vantaalta kohti Berliiniä, josta bussi kuljetti meidät pieneen Salzwedelin kaupunkiin. Lento meni mutkattomasti, kuten aina. Eikä lähtöä ilman ennakkojätskejä, ainakaan jos lapsilta kysytään!
Bussimatka sen sijaan tarjosi ajanvietettä vähän enemmänkin. Saimme kulutettua reissuun yli kolme tuntia, kiitos alinopeutta ajavan kuljettajan ja himppasen venähtäneiden taukojen. Onneksi linja-autossa oli jälleen kerran tunnelmaa, kuten laulussakin sanotaan. Esikoinen esimerkiksi yllätti kaikki laulamalla mikrofoniin hiirenhiljaa bravuurinsa "Pienen pieni veturi" ja kuopus antoi ahkerasti läpyjä toiselle bussimatkustajalle. Meille reissaajille oli huomaavaisesti varattu erilaisia juomia bussiin ja hyvin maistuivat! Itsekin nappasin yhden kuoharin siinä matkan tiimellyksessä. Ipanat oppivat pari juomalaulua, voivat ilahduttaa niillä vaikka päiväkodin henkilökuntaa aamupiirissä.
Tässä kuopusta harmittaa, sillä Ukki saattaisi unohtua levähdyspaikalle. Ei pelkoa, sen verran napakasti matkanjohtaja keräsi joukkonsa kasaan ja taas jatkettiin pieniä metsäisiä teitä eteenpäin.
Olimme perillä hotellilla juuri siviilivihkimistä seuranneen iltajuhlan alkamisen aikaan, joten ei muuta kuin kamat huoneeseen, nopea mekon ja paitojen vaihto, vähän puuteria nenänpäähän ja taas matkaan. Nämä ensimmäisen illan juhlat vietettiin morsiamen vanhempien puutarhassa ja ihan kasuaaleissa vaatteissa. Oli kiva tavata lisää tuttuja ja sukulaisia ja virittäytyä tunnelmaan.
Ipanat pikkuserkkuineen löysivät yllättäen oivallisen viihdyttäjän iPadista.
Illalla yritimme äidin, siskon ja tätien kanssa vielä hotellin baariin yksille, mutta oli pannahinen mennyt juuri kiinni. Siispä miehen ja poikien luo hotellihuoneeseen ja unten maille. Aamu valkeni meidän huoneessamme puoli kahdeksan aikaan ja pikkuhiljaa tuttuja kasvoja valui aamiaiselle.
Aamiainen hotellissa oli oikein kattava ja ipanat tankkasivat kananmunia, muroja ja hedelmiä. Se oli hyvä, sillä ruokailut muuten olivat luonnollisesti epäsäännöllisiä ja minä kuljetinkin mukanani banaaneja ja rusinapaketteja hätävaraeväinä.
Syötyämme lähdin siskon huoneeseen hiustenlaittoon ja sain kauniin nutturan hiuksiini. Sillä aikaa mies ja pojat olivat löhöilleet huoneessa ja palattuani päätin olla tehokas ja laittaa kaikki vaatteet valmiiksi pinoihin käyttöä odottamaan ja pakkasin loput laukkuihin. Meillä olisi nimittäin seuraavana aamuna herätys kello kuusi ja halusin ennakoida ja helpottaa aamun kaaosta. Mies lähti isäni ja poikien kanssa sillä aikaa katselemaan kaupunkia. Tässä vielä lepäilymoodissa. Tai kuten mies asian ilmaisi, kuka lepää ja kuka ei.
Seuraavat kuvat ovat miehen tai esikoisen kävelyllään ottamia.
Lopulta olimme kaikki viimeisen päälle fiineinä ja valmiina lähtemään bussilla kohti kirkkoa. Vihkiminen oli kaunis ja hääpari superonnellisen näköinen. Viisi- ja kaksivuotiaat vieraat sen sijaan eivät täysin arvostaneet saksankielistä saarnaa, joka kesti ja kesti. Esikoinen puuskahti jossain vaiheessa tämän olevan hänen elämänsä tylsin päivä! Lopulta lähdettiin ulos saattamaan hevoskärryjen kyydissä lähtenyttä hääparia matkaan. Aitaakin siinä kaatui, mutta mitä pienistä!
Kirkonmenojen hyydyttämät, luterilaisuuteen aivopestyt ipanat.
Kirkolta bussi vei meidät suoraan kaupungin keskustaan samppanjavastaanotolle, jossa oli myös ruokaa tarjolla. Esikoinen söi nakkeja ja ihasteli hevosia Ukkinsa harteilta samalla, kun kuopus kuorsasi autuaasti päiväuniaan ensin isänsä ja välillä tätinsä sylissä. Mukulakivetty ja hiekalla peitetty piha sai aikaan sen, että suutaria vain nauratti viedessäni pari päivää sitten kärsineet korkkarini hänelle. Olivat ne sellainen näky, korkolaput poissa ja nahka rullalla. Kyllä niistä kuulemma vielä ihan hyvät saadaan.
Seuraavaksi vaihdettiin taas hotellilla vaatteita ennen kuin käveltiin lyhyt matka iltajuhlapaikalle. Nappasin korkokengät kassiini ja talsin ravintolaan ballerinoissa. Hyvä päätös, etenkin yötä ja takaisintuloa ajatellen!
Juhlapaikka oli koristeltu upeaksi. Istuimme pyöreissä pöydissä, me saimme pöytäseuralaisiksemme siskoni lisäksi serkkuja puolisoineen. Ja hauskaa oli!
Lapset oli huomioitu upeasti! Alla kuopus esittelee saamaansa lahjaa, präniköitä aurinkolaseja.
Perinteinen hääkeitto, jota normaalisti vähän syövä kuopuksemme syöpötteli kaksi lautasellista.
Syömisten jälkeen, puheiden aikana sai kaivaa iPadin esiin. Esikoinen kommentoi vanhempieni puhetta sanomalla, että "Ukki ja Isoäiti puhuivat niin hienosti"!
Uni vei ensin kuopuksen ja myöhemmin myös esikoisen. Sitä ennen ehdittiin onneksi tanssia yhdessä ja esikoinen tanssahteli myös isovanhempiensa kanssa. Myös miehen kanssa ehdittiin käydä pari kertaa tanssilattialla ja lopulta mies piti nukkuvaa esikoistaan sylissä minun tanssiessani. Hyvä diili!
Voitte uskoa, että oli hivenen epätoivoinen, kun kello neljä tuntia nukkumaanmenon jälkeen herätti. Puimme väkisin kaksi velttoa puoliunista lasta, jotka onneksi aamiaisella virkistyivät sen verran, että selvisivät bussiin. Siellä uni maittoi jokaiselle, kuopuskin koisasi sylissäni ja lentokentällä oltiinkin sitten ihan pirteitä. Lento Suomeen meni nopeasti ja hyvin ja ennen kuin huomasimmekaan olimme jälleen kotona. Jos tämä reissu jotain opetti, niin sen, että aina kannattaa lähteä. Vaikka vain vähäksi aikaa ja lasten kanssa, tottakai. Se oli ikimuistoista meille kaikille. 
Lapset oli huomioitu upeasti! Alla kuopus esittelee saamaansa lahjaa, präniköitä aurinkolaseja.
Perinteinen hääkeitto, jota normaalisti vähän syövä kuopuksemme syöpötteli kaksi lautasellista.
Syömisten jälkeen, puheiden aikana sai kaivaa iPadin esiin. Esikoinen kommentoi vanhempieni puhetta sanomalla, että "Ukki ja Isoäiti puhuivat niin hienosti"!
Seuraavaksi vaatetuksesta tarkemmin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti