Kastejuhlassa

Tänään pääsimme esikoisen kanssa juhlistamaan pienen ihanan pojanpalleron kastejuhlaa. Olemme tyttöporukkamme kanssa tunteneet laskujemme mukaan sellaiset kolmetoista vuotta ja olemme osin myös toistemme lasten kummeja. Nyt olikin mukava saada lisää pieniä ihmisiä porukkaan mukaan. Kavaljeerini laittoi juhlaan parasta päälle, takki Kappahlista, housut Hennesiltä, kengät Zarasta ja paita sekä rusetti Pomp de Luxilta. Hyvä esimerkki siitä kuinka ketjuliikkeistäkin löytää tyylikästä päällepantavaa.

Ennen lähtöä napattiin parit mumfiet. Kun nyt kerran tälle vaatteiden luettelun linjalle lähdettiin, niin kerrottakoon myös oman vaatetukseni osaset. Jakku Me&I, paita Ralph Lauren, hame Banana Republic, kengät Pura Lopez ja laukku YSL.

Johanneksen kirkko on kaunis. Toimitus oli viehättävä, papin puhe henkilökohtainen ja huumorin sävyttämä. Esikoinen vieressäni lauloi sujuvasti Jumalan kämmenellä sekä Ystävä sä lapsien sekä lausui puolet Isä meidän -rukouksesta. Ei ole menneet uskontotunnit hukkaan, ajattelin siinä kuunnellessani. Vaikka olenkin lämpimästi kaikille yhteisen katsantoaineen kannalla, pidän näin kirkkoon itse kuuluvana näitä tietoja ja taitoja tärkeinä yleissivistävinä juttuina. Sitä pärjää elämässä pitkälle, kun osaa ja tietää miten olla ja toimia. Sen jälkeen voi huoletta soveltaa.

Bulevardin ja Annantalon kulmassa oleva seurakuntasali on kaukana monesti virastomaisiksi koetuista tiloista. Kyllä meidän kelpasi syödä ensin herkullinen lounas, herkutella sen jälkeen kahvilla ja kakuilla ja tietenkin kohottaa malja pienelle sankarille. Esikoisella meinasi tulla vähän tylsää, mutta sitten hyllystä sattui silmiin Lasten Raamattu. Ipana luki siinä juhlan aikana koko kirjan. 

Ja kun kerran ihan siinä ytimessä oltiin, niin mikäs parempi jatko juhlille kuin lähteä vähän ostoksille. Kengät, neulepaita ja mekko minulle syksyyn ja töihin, pojille lelukaupasta joitakin keräilykappaleita lelusarjasta. Ja kun bussimatkaan tarkoitetut kolikot tuli pudotettua Nälkäpäivä-keräykseen, tulivat mies ja kuopus noutamaan meidät kotiin.

Niin, olin kysynyt myös kuopukselta lähtisikö tämä kanssamme juhlimaan. Ei lähtenyt, sen sijaan hän korjasi isänsä kanssa pyörään renkaan ja maalasi työtuolinsa ensimmäiseen kertaan. Kukin kiinnostuksensa mukaan!

Bad mom -blogihaaste

Hanna kirjoitti blogissaan Bad Moms -leffan inspiroimana listan kaikista niistä asioista, joissa äitiys ei ehkä yleisesti ajateltujen normien mukaan mene ihan putkeen ja haastoi muutkin mukaan. Kirjoituksen luettuani päässä alkoi samantien laukata ja listalle kertyi monta kohtaa. Nyt siis hashtagilla #badmomlista muutamia tunnustuksia ei-niin-vakavasti.

- Olen hyvin laiska muistuttamaan lapsia xylitol-pastillien tai purkan syömisen tärkeydestä samalla, kun kannan itse purkkapussia jatkuvasti laukussa mukana. Ostan niitä kyllä purkki- ja pussitolkulla, mutta aina ne jemmaantuvat jonnekin kaapin perukoille. Niinpä meillä ei todellakaan ole aina syöty pastilleja päivittäin.

- Hammasasioissa pysyäkseni, saatan joskus iltaisin kysyä pojilta väsyneenä, että mitä jos oikaistaisiin ja pestäisiin hampaat vasta aamulla. 

- Ostan Saarioisten makaronilaatikoita niin paljon, että minut kannattaisi valita lapsineni merkin keulakuvaksi. En kerta kaikkiaan jaksa tapella syömisistä joka ikinen päivä, joten menen siitä mistä aita on matalin. Syökööt mitä syövät, kunhan syövät. Eines rules.

- En pidä tiukasti kiinni säännölllisestä karkkipäivästä perjantaisin, vaan saatan joskus muulloinkin kysyä tekisikö jonkun mieli vähän karkkia. Taka-ajatuksena tietysti saada herkutella itse.

- En kykene seuraamaan säätiedotuksia, saati varmistamaan säätilaa aamulla, joten meillä pukeudutaan vähän mutu-tuntumalla. Päiväkodissa asian pelastavat varavaatekerrat, kurikset ja kumisaappaat, mutta kerran jos toisenkin koululaiselle on puettu löytötavaroista kaivettua sadetakkia päälle ulkoliikuntaan.

- Inhoan puistoilua koko sydämestäni enkä todellakaan mennyt sinne hiekkalaatikon reunalle leikkimään lapseni kanssa. Puistoilusta saa mielestäni siedettävää ainoastaan menemällä toisen lapsiperheen kanssa. Jos seuraa ei ollut, luin kirjaa tai selasin nettiä lapsen leikkiessä. Rakastan koko sydämestäni tätä aikaa, kun pojat ovat itsekseen taloyhtiön pihalla ja minun ei tarvitse mennä mukaan.

- En jaksa unikouluttaa kuopusta, vaan annan hänen tulla joka yö väliimme nukkumaan. Niin se esikoinenkin nukkuu yönsä omassa sängyssään ja huoneessaan, eli eiköhän tuo pienempikin aikanaan. 

- Koska lapseni puhuvat taukoamatta, en useinkaan jaksa kuunnella heitä oikeasti. Olen omissa ajatuksissani ja nyökyttelen tai muuten esitän olevani mukana jutussa, mutta oikeasti en ole. Olen oppinut aika hyväksi huomaamaan milloin jommalla kummalla on oikeasti asiaa ja milloin voi upota miettimään jotain ihan muuta.

- Minulla on lyhyt pinna ja kova ääni. Meidän perheessämme ei todellakaan arkailla näyttää tunteita ja ylimmäisenä huutaa allekirjoittanut. Jotain herkempää ja hiljaisempaa todennäköisesti hirvittää moinen meno.

- En ole koskaan askarrellut mitään vapaaehtoisesti enkä tule askartelemaankaan. Mies ompelee meillä myös irronneet napit ja partiomerkit paikoilleen tai leikkii legoilla lasten kanssa. En muutenkaan ole koskaan varsinaisesti leikkinyt leluilla lasten kanssa, sen sijaan olen pienestä saakka ottanut heidät mukaan kaikkeen arjessa. 

- Bubbling Under, eli mitä mieltä ovat lapset. Esikoisen mielestä unohdan aina kaiken, puhun ihan mitä sattuu ja kutsun heitä jatkuvasti toistensa nimillä. Totta,samaten kuin kuopuksen huomautus siitä, että menen ostamaan omenoita ja tulen takaisin viinirypäleiden kanssa. Kerrankos sitä.

Rapujuhlat

Ystävien rapukestit taitavat jäädä tältä vuodelta hyvistä aikeista huolimatta väliin, mutta onneksi ehdimme herkutella perheen kanssa saksiniekoilla, kuten jo niin monena vuonna aikaisemminkin.

Meillä on ollut tapana pitää menu hyvin simppelinä ja tälläkin kerralla jaoimme tarjottavien hankinnan ja valmistuksen. Vanhempani hankkivat ravut ja tekivät kinkkupiirakkaa, sisko hoiti juomapuolen ja minä leivoin poikien kanssa kaksi vuoallista omenakaurapaistosta jälkkäriksi. Tässä alkukuoharissa oli kaunis väri, mutta aivan turhan makea maku. Me kaikki kun olemme rutikuivien kuohuvien ystäviä.

Päivän pääasiat valmiina odottamassa. 

Kuopus haki oikein suurennuslasin, jotta pääsi tarkastelemaan miltä lautasella oleva merenelävä näyttää. Sen jälkeen hän söin nakkeja ja kaksi jäätelöä.

Tämä kesästä asti kaikkea maistanut koululainen maistoi myös rapuja. Ihan vielä ei mennyt herkkulistan kärkeen.

Tällaiset sesongin mukaiset syömiset saavat minut hyvälle tuulelle. En ole suuri säilönnän tai pakastamisen ystävä, vaan tykkään syödä aina sitä, minkä aika kulloinkin on. Lisäksi pöydän ympärille kokoontunut porukka nyt vaan on huippuseuraa, ei voi mitään. Meillä on paras perhe.

Talvilomalla Lähi-itään

Dubai on ristiriitainen lomakohde, josta en etukäteen ajatellut pitäväni. Reilut pari vuotta takaperin vierailimme tuossa aavikolle rakennetussa pilvenpiirtäjien ja luksushotellien kirjomassa kaupungissa ensimmäisen kerran ja tiesimme heti tulevamme uudelleen. Kohtuullinen lento sekä ranta- ja kaupunkiloman yhdistelmä muodostivat lapsiperheelle vastustamattoman houkuttimen ja päätimme heti loman jälkeen palata seuraavana kevättalvena uudelleen tuohon siistiin ja puhtaaseen huippupaikkaan.

Toisin kuitenkin kävi ja murtuneen jalkani myötä matka jouduttiin perumaan. Tämän vuoden talvilomalla olimme Pariisissa, mutta jo tuolloin viime keväänä päätimme kartoittaa Dubain matkoja tulevaa talvea varten. Näin tehtiin ja nyt on suunnitelmat lyöty lukkoon, lennot ostettu ja hotelli buukattu. Ensi vuoden helmikuussa, koululaisen ja eskarilaisen talvilomalla meitä kutsuu jälleen Lähi-itä.

Norwegian lennättää meidät valtavan edullisesti Dubaihin ja ostin lennot samantien niiden tultua myyntiin. Päätimme olla perillä hieman pidempään kuin viimeksi ja tuloksena on viikon matka, seitsemän yötä lomailua. Norwegianin lentoajat ovat melkoisen kammottavat yölentoineen, mutta sillä hinnalla istun vaikka tikunnokassa päästäkseni perille. Sitten oli edessä enää hotellin valinta. Lentojen ostamisen jälkeen jäimme hyvillä mielin odottamaan syksyn aikana varmasti eteen tulevia tarjouksia.

Ensin ajattelimme, että etsimme hotellia juuri Dubaista. Muutaman kuukauden mietinnän jälkeen suuntasimme kuitenkin katseemme noin 80 kilometriä pohjoiseen ja Ras-Al-Khaimahiin. Otimme tästä emiraatista selvää ja kun Dubain "pakolliset" nähtävyydet oli jo ensimmäisellä kerralla koluttu ja toiveissa lähinnä rantaloma, päätimme huomattavasti edullisempien hintojen vuoksi suunnata tällä kertaa muualle. Hotellin kuljetuksella matka lentokentältä emiraattiin sujuu joka tapauksessa näppärästi ja nopsaan ja samaten voimme pitää loman aikana yhden ostos- ja nähtävyyspäivän Dubaissa helposti.

Hotellin osalta päädyimme suositusten perusteella Hilton-ketjun majapaikkaan. Hilton Ras-Al-Khaimah Resort and Spa vaikuttaa ihanalta paikalta viettää rentouttava loma. Hotellilla on yksityinen ranta, monta uima-allasta ja paljon ravintoloita. Uskoisin, että tuolla saamme toivomamme rauhallisen irtioton tasokkaissa ja tyylikkäissä puitteissa. Hotellin taso on meille yksi tärkeimmistä asioista lomalla ja nautimme hyvästä palvelusta ja palveluista.

Mietimme pitkään villan ja päärakennuksen välillä, mutta päädyimme varaamaan jälkimmäisestä huoneen. Kaksi parisänkyä takaa riittävän nukkumatilan koko perheelle ja lisäksi huoneesta löytyy kylpyhuone erillisellä suihkulla sekä parveke. Aamiainen sisältyi tarjouksen hintaan. Tätä Hiltonia myydään myös matkatoimistojen kautta, mutta buukkaamalla lennot ja hotellin erikseen säästimme varmasti muutaman tuhat euroa. 

Ai että, kyllä pieni ihminen on onnellinen, kun sähköpostista löytyy lentolippuja ja matka on varattu. 

Kaikki aikaisemmat kirjoitukseni Dubaista löydät tunnisteen "Dubai" ja "Matkat" alta.

Kaikki hotellin kuvat apollomatkat.fi

Kuistin lattian maalaus

Elokuun viimeisenä viikonloppuna totesin miehelle, että tuo puunvärinen lattia kuistilla pitää nyt saada valkoiseksi. Siispä tuumasta toimeen, lattian puhdistuksen jälkeen tela käteen ja maalaamaan. Mies kaatoi maalia suoraan lattialle heitettyään kaukalon edellisen maalauksen jälkeen pois ja minä telasin. Hyvä tuli!

Maali on samaa kuin seinissäkin, eli Vinhan ulkomaalia. Seinien jäljiltä purkista löytyi sopivasti lattian verran maalia kertamaalaukseen. 

Kuistista tuli niin kaunis. Valkoista ja punaista, terassin tyynyjä säilytyksessä korisohvalla ja paljon valoa. 

Tervetuloa meille taas ensi kesänä!

Lukulaskurin elokuu

Lukulaskurista päivää! Näin viikonlopun edellä on hyvä tehdä katsaus elokuun kirjoihin, jos vaikka olet lukemista vaille vapaapäiviksi. Niin se alkaa lukulaskurikin muuten kääntyä jo loppusuoralle, kun viimeisen virallisen kesäkuukauden, eli elokuun lukemiset on taputeltu kuntoon. Elokuun aikana luin yhdeksän kirjaa, jotka ovat seuraavat:

Ingar Johnsrud: Wieniläisveljeskunta
Anthony Doerr: Kaikki se valo jota emme näe
Laila Hirvisaari: Vienan punainen kuu
Tuomas Nyholm: Sinun edestäsi vuodatettu
Anthony Doerr: Davidin uni
Jo Baker: Longbournin talossa
Jo Nesbø: Isänsä poika
S.K. Tremayne: Jääkaksoset 
Minna Rytisalo: Lempi

Ingar Johnsrudin Wieniläisveljeskunta on uuden dekkarisarjan avausteos. Fredrik Beier on jälleen yksi elämän murjoma poliisikomisario, joka yrittää pitää yksityiselämänsä kasassa ja selviytyä työtehtävistään. Poliitikon tyttären katoamistapaus johtaa ensin salaperäisen lahkon jäljille ja lahkon majapaikassa tapahtuneen joukkosurman selvittelyn myötä toisen maailmansodan Eurooppaan ja rotubiologisiin tutkimuksiin. Kelvollista ajanvietettä dekkarifanille. 

Anthony Doerrin menestysteos, Pulizer-palkittu Kaikki se valo jota emme näe on ollut lukulistallani pitkään. Eräänä päivänä kävelin kirjakaupassa ja nappasin teoksen pokkariversion mukaani kassalle. Hyvä niin, sillä kirja on kertakaikkisen hieno. Ennen toista maailmansotaa tutustumme kahteen yksinäiseen lapseen, saksalaisessa orpokodissa asuvaan Werneriin ja ranskalaiseen sokeaan Marie-Laureen. Molempien elämä on rajoittunutta, mutta radioaaltojen myötä ympäröivä elämä tulee ensin tiettäväksi ja sodan myötä myös läsnäolevaksi. Askel askeleelta heidän tiensä kulkevat yhä lähemmäs toisiaan, kunnes polut lopulta sattuman ohjaamina risteävät. Kun mukaan kudotaan vielä arvokas jalokivi, on kokonainen lukuromaani valmis. 

Vienan punainen kuu on yksittäinen romaani, joka ei kuulu mihinkään Hirvisaaren maineikkaista romaanisarjoista. Se on itsenäinen teos, joka kertoo nuoresta Anna-Liisasta, Vienan Karjalasta ja rakkaudesta, josta sodan myötä tulee niin monesti mahdotonta. Olisin itse suljettujen loppujen ystävänä toivonut hieman tarkempaa tietoa siitä mitä myöhemmin tapahtui, mutta tämähän on vain minun toiveeni.

Tuomas Nyholmin esikoisteos Sinun edestäsi vuodatettu tarttui eräällä kirjastokäynnillä mukaani. Kirjan päähenkilö on nuori Samuel Worthington, joka muuttaa Kanadasta Lontooseen ja päätyy asumaan erikoisten ihmisten asuttamaan kerrostaloon. Eräänä päivänä, puoli vuotta muuttoa myöhemmin, Samuel herää sairaalasängystä käsiraudoissa. On tapahtunut auto-onnettomuus ja Jenny, yksi talon asukkaista ja Samuelin mielitietty on menehtynyt. Mitä on tapahtunut ja onko Samuel oikeasti syyllinen tapahtuneeseen?

Anthony Doerrin esikoisteos Davidin uni julkaistiin toisen romaanin maailmanmenestyksen jälkeen suomeksi. Erikoinen kirja esittelee meille tutkija David Winklerin, joka on kiinnostunut sääilmiöistä ja lumihiutaleista. David myös näkee asioita ennalta ja huomaa eräänä päivänä ennustavansa perheensä tuhon. Pelastaakseen vaimonsa ja lapsensa hän katoaa. Vietettyään käytännössä koko elämänsä toisella puolella maapalloa, tulee eräänä päivänä se hetki, kun menneisyyden kanssa on tehtävä sovinto. On selvitettävä totuus siitä mitä perheelle oikeasti on tapahtunut. Esikoisromaani on selvästi heikompi kuin Doerrin menestysteos ja olisi hyötynyt tiivistämisestä paljon. Ydinteemat kuitenkin kantavat tarinaa eteenpäin. Lopulta kaikessa on kyse rakkaudesta ja anteeksiannosta. Ja lumihiutaleista.

Luin Longbournin talossa ensimmäisen kerran alkukielellä viime vuonna ja nyt halusin lukea sen myös suomennoksena. Jo Bakerin "palvelusväen Ylpeys ja ennakkoluulo" on kertakaikkisen hieno kirja. Siinä missä Jane Austenin luomat Bennettit asuttavat Longbournin herrasväen huoneita, liikutaan Bakerin teoksessa palvelusväen asuinsijoilla, pihoilla ja keittiössä. Rajat ovat tiukat, mutta tunteet inhimillisiä ja samaistuttavia, oli sitten sattunut syntymään kamariin tai ullakolle. Koherentti romaani siitä mitä on olla nuori palvelustyttö aikana, jolloin sääty merkitsi kaikkea.

Sen jälkeen, kun Jo Nesbø jätti Harry Holen elelemään omaa elämäänsä, en ole kirjailijan dekkareita lukenut. Nyt olin kuitenkin akuutissa puutoksessa seuraavan luettavan kirjan osalta ja tartuin teokseen Isänsä poika. Sonny Lofthus on nuori narkomaani, joka istuu vankilassa sovittamassa muiden tekemiä rikoksia. Eräänä päivänä hän saa selville asian, joka kääntää kaiken päälaelleen. On tullut Sonnyn aika ottaa kohtalonsa omiin käsiinsä. Nesbølle ominaiseen tyyliin myös tämä romaani on täynnä alamaailman rankkoja kuvauksia, korruptiota ja yhteiskunnan mädännäisyyttä. Sentimentaalisesta lopusta huolimatta hyvää viihdettä. 

Jääkaksoset alkaa tilanteesta, jossa Sarah ja Angus ovat vuosi sitten tapahtuneessa onnettomuudessa menettäneet toisen identtisistä kaksostytöistään. Yrityksenä saada rikki revitty perhe jälleen ehjäksi he päättävät muuttaa Lontoosta Anguksen suvun maille, pienelle majakkasaarelle Skotlantiin. Kesken muuttovalmisteluiden eloon jäänyt tytär Kirstie kysyy eräänä päivänä äidiltään: "miksi te kutsutte minua koko ajan Kirstieksi, kun minä olen Lydia?" Tästä lähdetään ja lukija on koukussa. Kumpi tytöistä siis oikeastaan kuoli sinä kauheana päivänä?

Minna Rytisalon Lempi on valtavan hieno, jäsennelty ja koherentti romaani, joka tulee taistelemaan vuoden parhaan esikoisen tittelistä tosissaan. Jo takakannessa kysytään kuka on Lempi ja mitä on lempi. Itse Lempiä emme koskaan saa kuulla, sen sijaan kuulemme hänen miehensä Viljamin, piikatyttö Ellin ja kaksoissisko Siskon todistukset siitä mitä romaanin tapahtuma-aikaan ennen Lapin sotaa ja sen aikana oikein tapahtui. Lempi on objekti, kaikkien kolmen tunteiden, toiveiden ja halujen kohde.

Kolmen kertojan rakenne toimii samaten kuin romaanin nimi viittauksena sekä sen nimihenkilöön että kaiken liikkeelle panevaan voimaan. Ja vaikka Lempi itsessään ei ääntä saakaan, ei se lopulta haittaa. Sillä Lempi oli kaikkea sitä, millaisena hänet muut kokivat, aivan kuten rakkauskin on yksilöllistä jokaisen tunnustamana. Romaanin teemat, rakkaus, kateus ja viha ovat usein ovat toistensa kääntöpuolia. Aivan samoin kolmen henkilön todistukset kääntävät Lempiin ja tapahtuneeseen aina uuden kulman.

Ja miten hyviä kirjoja onkaan tulossa vielä syksyn aikana. Sophie Hannahin uusi Poirot-mysteeri Suljettu arkku ilmestyy suomennettuna ja tätä odotan kovasti. Kotimaisista Laila Hirvisaari, Miika Nousiainen ja Riikka Pulkkinen julkaisevat uutta tuotantoa. Alkukielisistä Mari Jungstedt jatkaa komisario Anders Knutasista kertovaa sarjaansa teoksella Det andra ansiktet ja Cilla sekä Rolf Börjlindin neljäs teos Sov du lilla videung on vasta ilmestynyt. Donna Leonin Guido Brunetti -dekkarien uusin osa on nimeltään The Waters of Eternal Youth. Mutta tiedättekö mitä odotan eniten? Joel Dickerin uutuutta Baltimoren sukuhaaran tragedia. Saa nähdä yltääkö tarina esikoisen menestyksen mittoihin. 

Alla omenapuun

Ei siihen paljoa tarvittu, kehotus poimia omenoita ämpäriin ja viuh vaan. Siellä olivat pojat ylhäällä oksilla. Kaunis elokuun valo innosti hakemaan kameran ja ottamaan muutaman kuvan tilanteesta muistoksi. 

Oksien verkko risteili yllämme päästäen valonsäteet läpi. Lehtikatto pään päällä.

Tuohon viimeiseen kuvaan kiteytyy jotenkin kauniisti kesäpaikalla olemisen ydin. Omenapuun oksalla voi vaan istua ja olla. Kiire on tuntematon.