Polkkatukkainen leidi

Kesän aikana alkoi tulla sellainen fiilis, että oma tukka on ihan plääh. Kiinnihän se on viimeiset kaksikymmentä vuotta ollut satunnaisia poikkeuksia lukuunottamatta, mutta yleensä esimerkiksi ponnari on tuonut tarpeeksi vaihtelua. Nyt sekin tuntui olevan ihmeellinen roikko varustettuna takuilla. Olisiko siis uuden aika?

No oli! Eräänä päivänä polkkatukka alkoi tuntua hyvältä idealta ja tuttujen kannustettua varasin samantien ajan kampaajalleni. Kolme päivää myöhemmin kuontalo näytti tältä, kun reipas määrä hiuksia oli jäänyt kampaamon lattialle. Ihanan kevyt olo!

Olimme kampaajani kanssa yhtä mieltä siitä, että leikkauksen tulisi olla mahdollisimman klassinen. Polkka on leikattu edestä hivenen pidemmäksi kuin takaa, mutta vain vähän. Jakausta voi pitää niin keskellä kuin sivullakin. Periaatteessa hiukset saa ponnarille, mutta vain periaatteessa. Käytännössä ponnari on sellainen säälittävä töpö. 

Väri on sama kuin ennenkin, pidän tuosta suklaanruskeasta sävystä paljon. Olen kokeillut kaikki mahdolliset tummat värit punaiseen tai violettiin vivahtavasta mustaan ja tämä on eniten minua. Hyväksi havaittua ei siis ruvettu turhaan muuttamaan. Siinä missä postauksen ylin kuva on otettu sen jälkeen, kun hiukset on kampaajalla suoristettu, on tämä seuraava ihan vaan pesun ja kuivauksen jälkeen napattu. Tästä näkyy hyvin tuo jännä pieni laineilu, milloin se on tullut hiuksiini, sitä en tiedä.

Ja arvatkaa mitä, olen ollut viime torstaista saakka jatkuvasti hiukset auki. Neljä päivää muodostanee ehdottomasti epävirallisen ennätyksen, katsotaan kuinka kauan tätä jatkuu. Joka tapauksessa hiukset ovat nyt hyvin mieluiset. Tämä muutos oli ehdottomasti tarpeen.

P.S. Huomasitteko uuden bannerin sekä taustan? Vähän vaihtelua myös blogin ulkoasuun. Myös Instagram löytyy nyt tuosta oikealta sivupalkista.

Koululaisen ja eskarilaisen huoneet

Loman loppupäivinä tehtiin poikien huoneisiin siivousurakka, jälleen kerran. Mikä siinä onkin, että pikkukundien huoneista saa kerta toisensa jälkeen kantaa pois esimerkiksi keppejä, kiviä, rikkinäisiä leluja, sälää, roskia, läjäkaupalla piirustuksia (kun kaikkea ei voi säästää) ja muita aarteiksi luokiteltuja asioita. Mutta nyt on jälleen äidin helppo hengittää, kun ylimääräiset roinat on putsattu pois. 

Esikoisen huone näyttää samalta kuin aikaisemminkin, se on ison pojan oma paikka. Kun lähdimme tätä huonetta tekemään, käytin ohjenuorana sanaparia preppy&classic ja halusin huoneeseen sinistä, punaista valkoista. Huone muuntuikin helposti eskarilaisesta koululaisen huoneeksi, kun lisäsimme hieman mustaa terästykseksi. Sisustus on todellakin klassinen ja aikaa kestävä. Erityisen tyytyväinen olen seinän kauniiseen siniseen sävyyn, joka on Tikkurilan sävy Regatta. Valaisin puolestaan on Muuton Unfold harmaana. Piensisustuksen osalta olen käyttänyt ostospaikkana lähes täysin Finnish Design Shopin verkkokauppaa ja ollut älyttömän tyytyväinen niin valikoimaan kuin toimituksiinkin.

H&M Homen aakkostyyny ja Stockalta ostettu sinharmaasävyinen silkkityyny sopivat huoneen sävyihin kauniisti. Nahkainen nojatuoli on aikanaan ostettu ensimmäiseen omaan kotiimme. Siinä on kiva koululaisen lueskella. 

Yli sata vuotta vanha kirjoituspöytä sulassa sovussa pääkallon kanssa. 

Verhokangas on Harlequinin raidallinen Rush, johon ihastuin ensinäkemältä. Pauli-serkun pallovalot taas ovat hauska lisä huoneeseen. 

Tämä Ferm Livingin The Dorm -lokerikko oli ihan pakko hankkia esikoiselle heti, kun tämän näin. Lokerikko on Finnish Design Shopista, tietysti. Ylipäätään Ferm Livingin ja Hayn tuotteet ovat niin ihania, että haluaisin kaiken. 

Päiväpeitto on Ikeasta. Käy kivasti yhteen Ferm Livingin viltin ja sängyn sinertävänharmaan sävyn kanssa. 

Printit ovat esikoisen itsensä valitsemia ja hankimme ne yhdessä toisen seinän maailmankartan kanssa. Näiden osalta voin suositella Desenion verkkokauppaa niin valikoman kuin hintojen ja toimitusten suhteen. 

Pieniä aarteita. Niitä pitää tietysti olla tokaluokkalaisellakin. 

 Vanha liinavaatekaappi kätkee sisäänsä paljon lukemista. 

Entäpä sitten eskarilaisen huone? Sitä sisustettiin teemalla happy&playful ja aika kivasti onnistuttiin tässäkin. Nyt huone saa olla ennallaan niin kauan, että kuopus kasvaa leluiästä ohitse ja haluaa itse isomman pojan huoneen, näin kävi esikoisenkin kanssa. Jossain vaiheessa eteen tulee myös seinän rakentaminen tuohon huoneen ja olkkarin väliin, jossa nyt on kulkuaukko. Itse olen ajatellut seinän yläosan tekemistä lasista niin, että valo kulkisi jatkossakin molempiin suuntiin. 

Kuopuksen huoneessa on jo lähtökohtaisesti enemmän mustaa Muuton mustan Unfold-valaisimen ja Kodin Ykkösestä ostetun Annon Pandora-maton myötä. Toivon, että tuo kamala automatto tuosta maton päältä lähtisi mahdollisimman pian, mutta vielä sillä leikitään. Näkyy muuten olevan pyykkipäivä kuvien ottamisen aikaan, kun sängystä puuttuvat lakanat ja petivaatteet.

Kuopuksen huoneen seinämaali on Tikkurilan vihreään taittuva Maininki, ihan nappivalinta kuopukselle. Tykkään sävystä erittäin paljon, se on valosta riippuen sinisempi tai vihreämpi. Aakkos- ja numeroprintit ovat juuri omiaan esikoululaiselle. 

Myös kuopuksella on huoneessaan vanha liinavaatekaappi kirjojen ja lehtien säilytystä varten. Batman-taulu on palapeli ja pieni valkoinen kirjoituspöytä odottaa vielä kaverikseen valkoista pinnatuolia. Se valmistuu lähiaikoina. 

Myös kuopuksella on huoneessaan Ferm Livingin lokerikko.

Ristiäislahjagrafiikka ja robottiprintti sulassa sovussa julisteiden kanssa. 

Myös kuopuksella on huoneessaan nojatuoli, tämän ostimme miehen kanssa häälahjarahoilla lähes yksitoista vuotta sitten. Vihertävät silkkiverhot ovat niinikään ensimmäiseen kotiimme hankitut. 

Pehmolelut saavat vielä olla paikoillaan, hyvä niin. Dumbon toimme Washingtonista tuliaisiksi kuopukselle. Pallovalojen sävy puolestaan on valittu hyvin neutraaliksi, näkyväthän ne olohuoneen puolelle. 

Minusta on ihanaa sisustaa poikien huoneita heille sopiviksi ja mieleisiksi. En siis ihmettelisi yhtään, vaikka muutoksia tulisi jo odottamaani aikaisemmin. Ei siihen nimittäin paljoa tarvita, pieni vinkkaus vain pojilta ja allekirjoittanut on heti valmis uudistuksiin! Pääasia on kuitenkin, että huoneen runko on aikaa kestävä ja klassinen. Siihen on sitten helppoa ja hauskaa tehdä uudistuksia piensisustuksen avulla.

Tokaluokkalaisen koulumatka

Tänään alkoi koulu. Pitkä ja rentouttava loma on takana ja paluu arkeen koittanut myös perheen koululaisella. Uuteen reppuun sujautettiin eilen illalla uusi penaali kynineen ja kumeineen, myös sisäkenkinkä käytettävät Crocsit löysivät paikkansa repusta yhdessä vesimukin kanssa. Aamulla saatoin tokaluokkalaisen koululle, joka on sekin uusi. Muutosten syksy, ei voi muuta sanoa. Vaikka niin kai ne aina.

Esikoinen kävi ensimmäisen luokan hyvin lähellä kotoamme sijaitsevassa pikkukoulussa. Asuinalueemme ala-aste on pääkaupungin suurin ja 1-2. luokat ovat perinteisesti olleet omassa pienemmässä koulurakennuksessaan ennen siirtymistä isoon kouluun kolmannesta luokasta eteenpäin. Nyt tuo pikkukoulu päätettiin kuitenkin uusien tilojen myötä jättää kokonaan ruotsinkielisen perusopetuksen käyttöön ja kaikki ala-asteen oppilaat ensimmäisestä kuudenteen luokkaan ovat isossa koulussa tai sen viereisessä lisätilassa. Meille tämä tarkoitti paitsi uutta, myös paljon pidempää ja vaarallisempaa koulumatkaa harjoiteltavaksi.

Minun ei ole ollut helppo antaa lapsen laajentaa reviiriään. Toki olen niin tehnyt, mutta mietteliäänä. Ensimmäisen luokan alkaessa koulumatkaa oli harjoiteltu, mutta vein silti koululaisen joka aamu autolla koulun nurkalle ja hain iltapäivällä kotiin. Ensin hän alkoi tulla iltapäivisin itse kotiin minun ja kuopuksen kotiinpaluun aikaan ja keväällä myös kävellä itse kouluun. Matka sujui hyvin ja nopsasti, usein kavereiden kanssa kulkien. Kotipihan ja koulumatkan lisäksi reviiri laajeni kaupassakäyntiin ja esikoinen oli luottamuksen arvoinen. Kaikki sujui hienosti.

Uusi koulumatka suoraan sanottuna hirvitti minua. Reitti ei itsessään ole vaikea, sen oppii helposti. Vuoden aikana on myös tapahtunut selvää kypsymistä lapsen liikennekäyttäytymisessä. Matkalla on kuitenkin ylitettävä yksi iso tie, jonka risteyksessä jäi kaksi lasta viime lukuvuonna auton alle autojen kääntyessä oikealle vihreän valon palaessa. Oliko syytä autoilijoiden huomiointikyvyissä vai tulivatko pikkukoululaiset yllättäen eteen, sitä en tiedä. Tiedän vain, että en olisi millään halunnut laittaa lastani tästä kulkemaan.

Loman viimeisinä viikkoina aloitettiin harjoittelu. Esikoisen on kuljettava itsenäisesti kouluun suurimpana osana aamuista, sillä minä lähden kuopuksen kanssa jo aikaisemmin. Mies puolestaan lähtee yhtä matkaa esikoisen kanssa ja saattaa hänet matkan alkuun ennen omaa bussipysäkkiään. Lähdimme kulkemaan reittiä, katselimme huomioitavia paikkoja ja katsoimme paljonko aikaa matkaan kuluu. 

Ja kaikki meni paremmin kuin ajattelin ennakkoon. Esikoinen hanskaa reitin ja vaikka iso risteys minua jännittääkin, en voi laittaa häntä kiertämään sitä vain oman pelkoni vuoksi. Tulen jatkossakin viemään häntä aina niin voidessani, mutta minun on myös luotettava lapsen kykyyn muistaa katsoa joka suuntaan. Matkaa koululle on kilometrin verran ja tokihan kavereita kulkee samaa matkaa. Lähtökohtaisesti esikoinen menee kävellen, sillä skuutilla tai pyörällä havainnointi voi vielä olla turhan ylimalkaista. Mietitään sitä potkulautaa sitten, kun reitti varmasti sujuu kävelemällä. 

Summa summarum, ei niin vaarallinen ja pitkä koulumatka kuin etukäteen mielessäni ajattelin. Eiköhän tämä tästä. Kotiinpäin matka onkin sitten iisimpi, kun kaikki lähtevät samaa matkaa iltapäivätoimintaan. Se sijaitsee jo puolimatkassa kohti kotia, eli matka puistosta kotiin on enää lyhyt rykäisy.

Tokaluokkalaisen ohella taloudessamme asuu toki myös eskari, jonka arki on taas vähän uudenlaista. Hänet saan onneksi viedä ja hakea koko vuoden enkä suostu edes ajattelemaan, että laittaisin hänet vuoden kuluttua kävelemään tuota matkaa koululle. Sitten täytyy taas järjestellä työjuttuja uudelleen, sillä lupasin kuopukselle vieväni ja hakevani hänet ainakin koko ensimmäisen luokan ajan. Mielenrauhaa, molemmille meille. Mutta ei mietitä sitä vielä, vaan keskitytään edessä olevaan esikouluvuoteen, onneksi tutussa päiväkodissa tuttujen kavereiden kanssa. 

Tokaluokkalaisen päivä oli mennyt hyvin ja uusi koulu samaten kuin iltapäivätoiminta saivat peukutukset. Heti iskettiin tiukasti arkeen kiinni, minä päällystin tehtäväkirjan ja lapsi alkoi tehdä läksyjään. Kuopuksen mukaan parasta päivässä oli ollut lepohetki, jolloin oli saanut kuunnella Katto-Kassista patjalla istuen. Huonoksi puoleksi mainittiin se, ettei välipalalla saanut vettä. Kysyin miksi lapsi ei pyytänyt täytettä lasiinsa, ei ollut kuulemma halunnut häiritä ruokarauhaa. Sovittiin, että saa häiritä. Tästä se lähtee.

Asustekriisi - vaihteeksi

Nyt kun lastenhoito tulevaa viikonloppua varten on järjestetty, voidaan siirtyä toiseen polttavaan aiheeseen. Mitä ihmettä mä laitan hääjuhliin päälle?

Tai no, se vaate itsessään on kyllä jo valittu ja ylle sujahtaa Excuse My BonBonin pitsinen pikkumusta. Pitsi on niin kaunista ja vaate juhlava sekä ajaton. Sellainen, ettei toivottavasti tarvitse kahdenkymmenen vuoden kuluttua valokuvia katsoessaan ihmetellä, että miksi. Mutta ne asusteet, eli se akilleen kantapää meikäläisen pukeutumisessa. Apua.

Harmaanruskea YSL:n Belle du Jour -laukku sekä samansävyinen pääkoriste yhdistettyinä mustiin lakerikorkokenkiin oli ensin mieleen tullut vaihtoehto. 

Sitten ajattelin, että Suomenlinnan mukulakivillä ja juhlien jatkuessa aamuyölle saakka olisivat matalammat korot ehkä armollisemmat koivelle. Pura Lopezin nudet luottokorkkarit ovat järjettömän mukavat jalassa, mutta aika kärsineen näköiset jo monien juhlien jäljiltä. Nämä pukisin ylempien kuvien samansävyisten asusteiden kanssa. 

Seuraavaksi mietin, kuinka itse asiassa haluaisin käyttää reissusta ostamaani näyttävää coctail-sormusta. Sen sininen sävy sai miettimään pitäisikö muidenkin asusteiden olla sinisiä. 

Pienen penkomisen jälkeen toinen vaihtoehto asusteiksi löytyy tästä. Hopeanharmaat korkokengät, jotka ovat viime syksyn juhlissa hyviksi todetut yhdistettynä siniseen kiiltonahkaiseen YSL:n Belle du Jour -laukkuun (kyllä, minulla on näitä kaksi) sekä turkoosiin fascinatoriin. Kaveriksi se sormus.

Tällaiset korvakorutkin odottaisivat ensimmäistä käyttöään. Taitavat tosin jäädä odottamaan jatkossakin, sillä yhdessä hiuskoristeen kanssa ovat ehkä liikaa. Joulukuusi - vaikutelma jota emme halua saavuttaa.

Mitä sinä laittaisit, jos olisit minä?

Parrakas viikonloppu

Jos kesäloman viimeinen viikonloppu pitäisi tiivistää muutamaan sanaan, kertoisin sen koostuvan parroista, burgereista ja hattarasta. Perjantaista sunnuntaihin oltiin menossa ja mikä sen mukavampaa! Kaupunkilaiselämää parhaimmillaan, juuri sitä miksi me asumme kymmenen minuutin päässä ytimestä. 

Kyseisenä viikonloppuna Bearded Villains - parrakkaiden miesten hyväntekeväisyysyhdistys tapasi Helsingissä. Mikäli konsepti kiinnostaa, kannattaa käydä lukemassa linkistä lisää, sieltä löytyy kattava mitämissämilloin-paketti. Mies oli järjestänyt viikonloppua jo pitkään yhdessä ystävänsä kanssa ja nämä kaksi aloittivatkin viikonlopun piipahtamalla Radio Suomipopilla haastattelussa. Tämä Radio Suomipopin instasta napattu kuva on mielestäni niin mahtava, partamiehet otettiin asiaankuuluvasti vastaan toimituksessa:

Perjantai-iltana saimme siskoni katsomaan poikien perään pariksi tunniksi niin, että ehdimme miehen kanssa illalliselle Albertinkadun Pompieriin. Palomiesravintola oli minulle uusi tuttavuus, mutta erittäin mieluinen sellainen. Herkullinen ruoka ja mukava seura viihdyttivät mainiosti ennen kuin oli aika lähteä päästämään lapsenvahti kotiin ja tainnuttamaan karkilla ja jäätelöllä marinoituneet ipanat. Vaatetuksen osalta mentiin ihan kasuaalilla linjalla, minäkin heitin vain trikoomekon päälle jakun ja jalkaan ballerinat. 

Lauantaina meillä oli pikkukundien kanssa ohjelmassa uusien koulu- ja eskarivaatteiden hankkimista, mutta sitä ennen ehdimme lounastaa yhdessä Primulassa. Miehen tapasimme seuraavan kerran illalla, kun saavuimme poikien kanssa illanviettopaikkaan Otaniemen rantasaunalle. Paikalla oli useita lapsia, jotka nauttivat paljussa polskimisesta ja yhteisistä pelailuista. Esikoinen kävi kastautumassa meressäkin. Vatsat täytettiin Naughty Brgrin Akseli Herlevin tekemillä hampurilaisilla ennen kuin oli aika lähteä kotiin ja jättää vain aikuiset jatkamaan juhlintaa. 

Tämän kuvan  on ottanut Håkan Holmberg:

Sunnuntaina olikin sitten poikien eniten odottama päivä, kun lähdimme Linnanmäelle. Olimme paikalla heti yhdeltätoista puiston auetessa ja ensimmäisiin laitteisiin ei tarvinnut jonottaa lainkaan. Mies ja pojat ottivat rannekkeet, minä keskityin aamukahviin. 

Esikoinen on nyt ylittänyt 130 senttiä ja näin ollen paineli samantien Kingiin. Mies meni mukaan ja ilmoitti jälkeenpäin, että ei enää ikinä mene moisiin maailmanlopun vekottimiin. Vanhuus ei tule yksin. Minä katsoin parhaaksi kääntää selkäni koko tapahtumalle, sen verran paljon hirvitti jo esikoisen meno yksinään mustekalassa. Mutta minä olenkin ihan arkajalka mitä tulee huvipuistolaitteisiin ja käyn vain karusellissa. Kuopukselle ei tänä kesänä tullut uusia laitteita eteen, hän on nyt n. 110 cm pitkä ja seuraava etappi siintelee vasta kymmenen sentin päässä. Sai hän silti isänsä naaman vihertämään kahvikuppikarusellin ja lohikäärmejunan myötä. 

Lopuksi syötiin vielä hattara neljään pekkaan, poikien ensimmäinen sellainen. Tai itse asiassa minä ja esikoinen maistoimme ja mies kera kuopuksensa söi herkun loppuun saakka. Me esikoisen kanssa totesimme, että ei kiitos enempää sokeria siinä missä kuopus olisi pistellyt yksinään koko hattaran. 

Neljä tuntia siinä meni ja sitten iski väsy kuopukseen. Sain yllättäen syliini ihan poikki olevan pienen ihmisen ja päätimmekin suunnata pian tämän jälkeen kotia kohti. Sen verran rankka oli viikonloppu ollut pitkine iltoineen, että huvittelu laitteissa sai siltä erää riittää. Ehkäpä käymme vielä syksyn tullen kerran huvittelemassa tai sitten ei. Jää nähtäväksi.  

Mutta kivaa oli!