Aleshoppailun toinen kierros

Viikonloppuna lähdin uudelleen kaupungille. Paria päivää aiemmin kriiseilty oman tyylin tylsyminen ja tyytymättömyys omaan olemukseen toimivat hyvänä polttoaineena kaupoissa kiertelemiselle. Ajattelin, että olisi mukava löytää sellaisia vaatteita, jotka toimisivat niin arkena toimistossa kuin juhlavaatetuksenkin osana. Lisäksi olin tehnyt itselleni pientä ostoslistaa kaikesta sellaisesta, jota lähivuosina olisi mukavaa hankkia. Tältä listalta sain ilahduttavasti yliviivattua jo yhden kohdan.

Aloitin Zarasta ja sieltä löytyikin heti kolme puseroa. Kaikki ovat täyttä pellavaa ja pitsisomisteet tuovat vähän jotain ekstraa paitoihin. Ajattelin noiden käyvän niin hameiden kuin housujen kaverina, ballerinoilla tai koroilla. Ja ostin kaikki.

Kuvat: zara.com

Zion alesta ei löytynyt mitään, mutta Kenkäfriikki sen sijaan osoittautui aarreaitaksi. Löytyi paitsi superkauniit kengät, myös itselleni aivan uusi merkki. Guglielmo Rotta on italialainen valmistaja, joka on myyjän mukaan ollut todella tykätty asiakkaiden keskuudessa. Ei ihme, kengät ovat nahkaa, kauniita ja lesti ainakin itselleni erittäin hyvä. Tulee mieleen Pura Lopezin tai Stuart Weitzmanin kengät, joita voi käyttää kuinka kauan tahansa putkeen. Toisin kuin Lubut, joissa lesti ei tosiaankaan ole kehuttava.

Näissä yhdistyy metallinhohto, käärmekuosi ja hyvä maltillinen arkikäyttöönkin sopiva korko. Ei muuta kuin kassalle ja sieltä sitten kirjakaupan kautta kotiin. Adler-Olsenin dekkareihin koukuttuneelle vähän lisää lukemista!

Niin se ostoslista, se on yllättäen hyvin lyhyt. Timanttikorvanapit 0,2 karaattia per korva, käärmekuosiset korkokengät, nudet korkkarit sekä sininen clutch. Joskus, kun sopivia vastaan tulee. Etsinnässsä on vielä musta, hyvin klassinen villakangastakki, mutta sitä en tällä kertaa jaksanut lähteä katselemaan. Löytyy kun löytyy, ei silläkään kiire ole. 

Ekan kierroksen alelöydöt

Käykö teille muillekin usein seuraavasti: lähdette alennusmyynteihin, kiertelette tehokkaasti tunnin pari ympäriinsä ja palaatte kotiin mukana vaatteita ja kirjoja lapsille sekä miehelle, mutta ei mitään itsellenne. Minulle käy ja sen vuoksi tällä kertaa alekierroksia tuli tehtyä kaksin kappalein. Tältä ensimmäiseltä keikalta mies sai Zaran farkut ja kirjoja, loput menivät lapsille. Niistä lisää alla.

Polarn o Pyret on mielenkiintoinen kauppa. Esikoisen vauva-aikana en löytänyt sieltä koskaan mitään, sillä suosin poikasen pukemisessa niin klassisia linjoja. Kun lapsi kasvoi, alkoi kyseisestä putiikista löytyä enemmän ostettavaa, mistä olin iloinen. Popin vaatteet ovat hyvää laatua, usein ekologista puuvillaa, ja ne on todettu käytössä kestäviksi. Myös jälleenmyyntiarvo on hyvä, tosin meillähän ne lähes poikkeuksetta jäävät kuopuksen kasvamista odottamaan. Toki kuoseja on yhä paljon myös sellaisia, jotka minulta jäävät tangoille roikkumaan, mutta monesta myös pidän. Ja kun värit poikien pukeutumiseen ovat pikkuhiljaa käyttäjien toiveista hivuttautuneet mukaan, löytyy Popista usein sekä minua että käyttäjää miellyttäviä vaatteita. Nykyään katsastan kaupan alet aina ja yleensä löytöjä tulee tehtyä. 

Kuopuksella ei ole pipoa ilman tupsua ja tämä asettaa ongelmia siinä vaiheessa, kun kypärää pitäisi luistelua varten asetella päätä suojaamaan. Niinpä tupsuton villapipo tuli hankittua. Kuopus sai myös uuden rusetin sekä turkoosit farkut. Viimeisten kanssa yhdistäisin keväällä tennarit ja valkoisen tai tummansinisen paidan ja ipanalle sopiva look on valmis.

Esikoinen, tuo farkkuja inhoava pukeutuja, sai uusia housuja. Nykyiset ovat vielä hyvät ja sopivat, mutta jonakin päivänä ne ovat pienet ja silloin jemmoista kaivetaan nämä kaksi paria. Sopivan kapea malli ja joustava kangas, näitä suostuu lapsikin käyttämään. Minkään muun merkin housuja meillä ei tällä hetkellä collegeita lukuunottamatta ole. Rusetin sai myös esikoinen.

Kaikki kuvat: polarnopyret.com

Tässä rusettikundit itse teossa viikonlopun synttärijuhlilla:

Seuraavaksi kävin Stockalla kurkkaamassa mitä neljänkymmenen prosentin alesta löytyisi. Minulla on aina mukanani summittainen ostoslista niistä vaatteista, mitä seuraavaksi tarvitaan ja esimerkiksi talvivaatteet ostan aina alennusmyynneistä odottamaan seuraavaa vuotta. Tällä kertaa olin huomannut esikoisen tummansinisen duffelin jääneen pieneksi, joten olin tosi iloinen löydettyäni yhden luottomerkkimme Mayoralin duffelin kuudellakympillä. Mayoral on mitoitukseltaan tosi naftia ja 122-senttiselle esikoiselle ostin 134-senttisen takin. Ja se on ihan käytettävä jo nyt ja menee varmasti myös ensi talvena. Takkien osalta olen todennut lasten pärjäävän kolmella takilla per talvi, yksi päiväkodin ulkoiluun toppahousujen kanssa, yksi parka/untuvatakki kaupunkimenoihin ja yksi siisti duffeli juhliin. Nyt on molemmilla taas takkiasiat kunnossa, kun kuopus saa ensi talvena käyttöönsä esikoisen vanhan RL:n duffelin

Kuva: childrensalon.com.

Mayoralia sai myös kuopus uuden paidan merkeissä ja esikoiselle ostin Molon kirjaincollegen. Nuo colleget ovat nyt tosi in, näin olen pojiltani ymmärtänyt, joten käytetään sitten niitä.

Kuva: stockmann.fi

Kuva: babyshop.fi.

Tärkein hankittava oli talvitakki housuineen ensi vuodeksi esikoiselle. Kuopukselle kaivetaan taas varastosta isoveljen vanhaa, mutta esikoiselle ostin alla näkyvän Reiman kauniin harmaan takin puoleen hintaan normaalista. Tämän kaveriksi sitten mustat Ticket Outdoorin toppahousut ja luulisi ekaluokkalaisenkin pärjäilevän tällä vaatetuksella.

Kuva: reimashop.fi

Hennesillä käväisin uudistamassa esikoisen collegehousuvaraston, kun nilkat vilkkuivat edelllisen koon housuista. Ota 3, maksa 2 -tarjouksesta napatut kuusi paria housuja riittänevät hyvin käytössä. Tummansinistä, harmaata ja lasta ilahduttamaan yhdet punaiset collarit. Ja kun vielä kävin kirjakaupan kautta hamstraamassa erilaisia tehtäväkirjoja parin euron kappalehintaan, oli hyvä mennä kotiin. Tätä valikoimaa tehtiin heti tänään:

Ainoa vaan, että huomasin kotiin päästyäni jättäneeni omat ostokseni tosiaan täysin sikseen. Oli siis lähdettävä uudelle kierrokselle...

4+7=yhteissynttärit

Välipäivinä juhlittiin molempia poikia kummiensa kanssa. Kivat pippalot, tyytyväiset sankarit ja mukavaa yhdessäoloa. Muutama kuva alla.

Kuosivalinta by me. 

Juhlakalut.

Kakkugallerian marmorisuklaakakku viidelletoista hengelle.

Kovat oli bileet, kun sankareista pienempi uuvahti kesken kaiken!

I just don't know what to do with myself...

Olin eilen illalla jotenkin tosi alakuloinen ja surullinen. Se tuli ihan puskista, mukavan päivän päätteeksi, tiedä sitten mistä sai alkunsa. Märehtimisen kohde oli kuitenkin selkeä, minä itse. Ja kun aamulla ei pahemmin nukuttanut, nousin kirjoittamaan ennen töiden alkua.

Jo aiemmin kirjoitin ikäkriisistä, joka ei pelkästään orasta, vaan on pamahtanut täysillä päälle. Kovaa ja armotta se kohdistuu minuun itseeni ja siihen millainen olen. Ajan kuluminen kauhistuttaa ja peili kertoo karua kieltään joka ainoa aamu. Paitsi lasten kasvamisesta, ajan kulumisen huomaa kaikkein selvimmin siitä millainen aamunaama peilistä vastaan katsoo. Toissavuosi toi juonteet silmien alle eivätkä ne ilmeisesti aio kadota.

Olen tällä hetkellä jollain lailla kokonaisvaltaisen tyytymätön itseeni. Sitä toivoisi täyttävänsä 35 elämänsä kunnossa, mutta ei. Hyvinvointi kun tuppaa olemaan aina fyysisen ja psyykkisen olon summa ja pari viime vuotta rankimpia elämässäni ikinä, on tietysti selvää että se näkyy naamasta. Peilikuva on väsynyt, samea ja eloton. Kulunut ja kulahtanut, virttynyt ja vanunut. Yritän hoitaa ihoa parhaani mukaan, juon päivässä monta litraa vettä ja perusruokavalio on kunnossa. Käytän alkoholia satunnaisesti ja vähän enkä tupakoi. Käyn kampaajalla, lakkaan kynsiä, huolehdin itsestäni kaikin mahdollisin tavoin. Ei näytä auttavan, joten ehkä se surullinen olo, joka välillä valtaa, tulee näkyväksi ulkoisessa olemuksessa. Eletty elämä yksinkertaisesti näkyy meikäläisestä.

Tällä hetkellä en yhtään tykkää katsoa valokuvia itsestäni. Kameran edessä oleminen tuntuu vaikealta ja epämukavalta, jotenkin valheelliselta. Haluaisin vain nukkua ja nukkua sitten vielä vähän lisää, pukeutua löysiin vaatteisiin ja hengailla kotona. Oma tyylini tuntuu olevan yhtäkkiä, monen vuoden tyytyväisen vaiheen jälkeen aivan hakusessa. Valokuvista katsoo vastaan tylsä ja helpoimman kautta pukeutunut nainen. Ehkä pitäisi yrittää enemmän, mutta miten ja mihin suuntaan. Klassista, mutta makeaa. En tiedä miten.

Täytin vastikään uusia kalenterisivuja ja vaikka yleensä uusi alkava vuosi saa kutkuttavan tunteen vatsanpohjaan, nyt sellaista ei tullut. Meillä on ensimmäinen vapaa viikonloppu helmikuun puolivälissä ja siitä seuraava maaliskuun lopulla. Arkipäivät täyttyvät työvuoroista, lasten harrastuksista, erilaisista lääkäreistä, neuvoloista, kouluinfoista ja hammaskäynneistä. Jonnekin väliin pitäisi saada tungettua kuopuksen puheterapia ja sitten ne oman hyvinvoinnin edistämiset. Milloin, kysyn vain.

Olen tullut siihen tulokseen, että meikäläiselle helpoin liikuntamuoto voisi olla juokseminen. Kävelyä ja juoksua, ovesta ulos ja taas takaisin. Raitista ilmaa ja yksinoloa ilman, että kukaan vaatii mitään. Se minua nimittäin rassaa aivan valtavasti, se että joku haluaa minusta koko ajan jotain. Ja minä vain haluaisin olla rauhassa. Kaksi lasta koko ajan iholla, he tarvitsevat äitiään luonnollisesti kovasti. Ja jossain välissä pitäisi sitä parisuhdettakin hoitaa.

Oikeasti en tiedä mitä tehdä. Kun arki pyörähtää käyntiin, varaan kasvohoidon ja jalkahoidon ensihätään, mutta eivät ne ole kuin pika-apuja. Ehkä ratkaisu on korvien välissä, ehkä pitäisi vain päättää että asiat ovat fine ja sillä hyvä. En tiedä. Ehkä aika näyttää.

Postauksen kuvat ovat viimeaikaisia kuvia itsestäni. Minä näen niistä selvästi miten epämukava olo minulla on.

Vapaapäivän vonkaleet

Lähdettiin vapaan torstain kunniaksi kurkkaamaan Sea Lifen fisuja. Päivävalinta oli hyvä, sillä liikkeellä oli todella vähän ihmisiä eikä jonottaa tarvinnut missään. Nyt on kalat nähty, ruokintaa seurattu, merisiiliä silitetty ja tehtäväpolku suoritettu mitalien arvoisesti.

Lopuksi päädyttiin vielä Hakaniemen Rossoon syömään. Hyvä päivä.