lauantai 1. joulukuuta 2018

Lastenkirjauutuuksia keväälle 2019



Yhtäkkiä syksy on hurahtanut ohi, on joulukuu ja kustantamoiden kevätkatalogit ovat ilmestyneet. Se on varma merkki siitä, että kaiken tämän harmauden jälkeen tulee ensin joulu ja siihen perään minuutti minuutilta lisääntyvä valo. Ja tietysti ne kirjauutuudet! Tässä katsaus kustantamoiden tarjontaan lapsille. Kaikki ovat sellaisia, joita kohtaan minulla on paljon odotuksia ja jotka tulen lukemaan mahdollisina töissä käytettävinä vinkkauskirjoina, olivat sitten uusia tulokkaita tai jo tuttujen sarjojen seuraavia osia. Kuvia ei kaikista vielä valitettavasti ollut saatavilla.

Otava:

Sorsa Aaltonen on lentopelkoinen pullasorsa. Eräänä päivänä lääkäri diagnosoi Aaltosella lentämisen oireet. Ehkä pullasorsakin vielä lentää? Veera Salmen kirjoittama ja Matti Pikkujämsän kuvittama Sorsa Aaltonen ja lentämisen oireet on kuvakirja lapsille ja aikuisille.

Salmanterin Terttu ja minimerirosvot on Noora Kunnaksen uuden sarjan avaus. Mikko ja Lilli vierailevat tiukan setänsä luona, tutustuvat naapurin Terttuun ja herättävät henkiin minimerirosvot. Vauhtia ja vaarallisia tilanteita siis riittää.

Salmanterin Terttu ja minimerirosvot

Katarina Mazettin kunnianosoitus Viisikoille, Seikkailuserkut-sarja on edennyt viidenteen osaansa Roistoja ja Roskaajia. Taas ollaan kesälomalla Frida-tädin Uikkusaaressa, mutta kuka roskaa saaristoa?

Roistoja ja roskaajia

Myös Jörn Lier Horstin Etsiväkaksikko-sarjasta ilmestyy kolmas osa. Operaatio auringonlasku vie Oliverin, Tildan ja vainukoira Oton pankkirosvojen jäljille. Tässä kirjasarjassa on erityisen hyvä kuvitus ja hieman tavallista suurempi teksti. Oikein sopivaa luettavaa Lasse-Maijan etsivätoimisto -sarjasta pitäville.

Jessica Townsendin Nevermoor-sarjan avaus Morriganin koetukset jätti monet odottamaan lisää. Nyt on suomennettu sarjan toinen osa Meinioseppä - Morriganin kutsumus. Morrigan on koetuksista selvittyään Meineikkaan seuran oppilas. Samalla hän tietää, että taikuuteen liittyy myös paljon pahaa. Nämä kirjat pitää lukea järjestyksessä ja on minulla myös pieni varoituksen sana. Vaikka Morriganin koetukset -kirja ei tuntuisi oikein lähtevän käyntiin, kannattaa jatkaa lukemista. Kunhan alusta on päästy, homma tempaa mukaansa hienosti. Suomennos on Pottereiden kanssa kunnostautuneen Jaana Kapari-Jatan käsialaa.

Meinioseppä - Morriganin kutsumus

Mila Teräksen Kadonnut kaupunki on itsenäinen jatko-osa teokselle Noitapeili. Tässä saturomaanissa Hugo ja Lydia seikkailevat vedenalaisessa kaupungissa. Fantasiaa kirjoitetaan tällä hetkellä alakoululaisille paljon, ja Noitapeili on niiden onnistuneimpien joukossa.

Kadonnut kaupunki


Uusia osia ilmestyy myös seuraaviin sarjoihin: Prinsessa Pikkiriikki, Tassu-Trio, Me Ponnekkaat, Alice Jones koodaa ja ratkoo.

Schildts ja Söderströms:

Karin Erlandssonin Vuorikiipeilijä on Taru Silmäterästä -sarjan kolmas osa ja jatkaa Helmenkalastajan ja Linnunkesyttäjän aloittamaa sarjaa. Mirandan, Sirkan ja Lydian matka jatkuu.

Tammi:

Mur-karhu on lasten suosikki ja nyt Kaisa Happosen ja Anne Vaskon luoman nallen seikkailuista ilmestyy kolmas osa Mur ja tähti. Tällä kertaa pohditaan elämän kiertokulkua.

Mur ja tähti

Pasi Pitkäsen Hirviöturnajaiset on seikkailukuvakirja perheen pienimmille. Eren osallistuu turnajaisiin Vinsentin haastamana. Vinsentillä on ratsunaan säätä hallitseva myrskyetana, mutta Erenin ratsu näyttää enemmän pingviiniltä. Pystyvätkö he yhdessä päihittämään vastustajan?

Hirviöturnajaiset

Timo Parvelan Pate on suuri suosikkini, vaikka töissä laukkuni olkahihnaa koristaakin kuva Batmaniksi pukeutuneesta Sampasta. Uudessa kirjassa Pate ja Blacknessin hirviö matkataan Skotlannin nummille. Perheen kesälomamatka yhdessä Senjan ja Totti-koiran kanssa saa kuitenkin uusia sävyjä, kun linnassa kummittelee ja läheisessä järvessä asustaa Loch Nessin hirviön kaksoisveli. 

Pate ja Blacknessin hirviö

Lasse-Maijan etsivätoimisto -sarjaan saadaan vihdoin uusi suomennos, kun päästään tutkimaan Linnan arvoitusta. Martin Widmarkin dekkarit ovat eka-kolmasluokkalaisten lukijoiden ikisuosikkeja. 

Linnan arvoitus. Lasse-Maijan etsivätoimisto

Kirjailijakaksikko Riina ja Sami Kaarla on noussut Arttu Tirttu -sarjallaan monen 3-4 -luokkalaisen lukijan suosioon. Nyt pariskunnalta ilmestyy uuden Pet Agents -sarjan aloittava teos Täältä tullaan lemmikit! Tässä sarjassa lemmikit yhdistyvät scifiin, jota lapsille ei liikaa ole tarjolla. Pääosassa on Kati-e yhdessä robottiapurinsa Ti-botin kanssa. 

Täältä tullaan, lemmikit! Pet Agents 1

Uusia osia ilmestyy myös seuraaviin sarjoihin: Vesta-Linnea, Puhelias Elias, Ella ja kaverit, Supermarsu, Eppu, Miisa

Myllylahti:

Anu Holopaisen Kauhukännykkä aloittaa Iik-sarjan, joka esitellään alakoululaisille suunnattuna kauhukirjallisuutena. Saku ja Sussa ovat viidesluokkalaiset kaksoset. Eräänä päivänä Saku löytää maasta kännykän. Pian selviää, että puhelimessa on jotain outoa. 

Kauhukännykkä

Maami Snellmanin Jaakko Enkeli Lentokenttä on kissa, joka sarjan toisessa osassa Kermakakkutapaus päätyy viettämään päivää kyläkoululle. Hauskasti nimetyn kissan seikkailut on kuvittanut Onni-poika -sarjasta tuttu Sanna Pelliccioni. 

Jaakko Enkeli Lentokenttä ja kermakakkutapaus


WSOY:

Astrid Blomkvistin Mestarietsivä-trilogian kolmas osa Mestarietsivä Blomkvist ja ryöstetty Rasmus ilmestyy sekin Kristina Rikmanin uutena suomennoksena. Tällä kertaa Kalle Blomkvist ystävineen todistaa pienen pojan sieppausta ja ryhtyy toimeen hänen pelastamisekseen.

Mestarietsivä Blomkvist ja ryöstetty Rasmus

Lukupalat-sarja on yksi parhaista aloittelevalle lukijalle ja ensimmäinen helppolukuisten kirjojen valikoimasta, jota asiakkaille suosittelen. Uusia kirjoja ovat Pipsa Kopperoisen tutkimuksia, Kokkiklubi ja amorin apulaiset sekä Lätkä-Lauri ja tautinen turnaus.

Jukka-Pekka Palviainen on noussut yhdeksi suosikeistani Allu-sarjallaan ja uusi teos on nimeltään Allu ja outo Uolevi. On syysloma ja Allun perhe viettää sitä kotona. Mutta miksi äiti nyyhkii vanhojen valokuvien äärellä, miksi isä puhuu höpsöjä ja kuka on Uolevi, johon jutut tuntuvat kääntyvän. Allu ottaa asiasta selvää. Allu-kirjoissa on huumoria ja käänteitä niin pienemmille kuin jo vähän varttuneemmillekin lukijoille. 

Allu ja outo Uolevi

Kristina Ohlsson on kirjoittanut paljon jännitystä aikuisille ennen lastenkirjallisuuteen siirtymistään. Kivienkelit päättää trilogian, jossa aiemmin ovat ilmestyneet Lasilapset ja Hopeapoika. Näistä varsinkin ensimmäinen sai kauhun ja jännityksen sekoituksellaan allekirjoittaneenkin pelkäämään, ei kannattanut lukea yksin iltaisin. Hopeapoika oli omasta mielestäni vähemmän pelottava, saa nähdä miten on Kivienkelit-kirjan laita. Pääosissa ovat yhä Simona, Billie ja Aladdin. Simonan isoäidin puutarhassa patsaat tuntuvat liikkuvan itsestään, kasettinauhoilta kuuluu salaperäisiä ääniä ja isoäiti ei tunnu olevan oma itsensä. Näitä vinkaan vasta kuutosluokkalaisille. 

Kivienkelit

Uusia osia ilmestyy myös seuraaviin sarjoihin: Onneli ja Anneli, Johanna Venhon Opossumi-kirjat, Jo Nesbon Tohtori Proktori.

Karisto:

Mervi Heikkilän Aijalin saarten tarut on uusin ihastukseni, jota vinkkaan kolmosluokkalaisista ylöspäin. Ensimmäiset osat Revonpuro ja Tuulenkala tutustuttivat meidät Pöllöön, tunnetun maailman laidalla elävään tyttöön, joka toisessa osassa päätyi Tuulenkalan kaupunkiin kotoaan metsän keskeltä. Kolmas osa Sudenhampaat vie Pöllön vaaralliselle retkelle ja vaikean valinnan eteen.

Sudenhampaat

Tapani Baggen Apassit-sarja puolestaan on yksi tämän hetken parhaista, sillä kuka voisi vastustaa historiallista dekkaria. Ensimmäinen osa Aavehevosen arvoitus ja toinen Vanajaveden hirviö saavat seurakseen kolmannen osan Katoava muumio. Siinä kouluikäisten poikien salaseura saa selvitettäväkseen Ateneumin Egypti-näyttelystä kadonneen muumion tapauksen. Ollaan yhä suunnilleen vuodessa 1910 ja Helsinki näyttäytyy hyvin erilaisena kuin tänä päivänä. Erityispisteet Carlos da Cruzin kuvitukselle, joka on olennainen osa kirjaa.

Katoava muumio

Jos et vielä ole tutustunut Benji Daviesin kirjoihin, suosittelen. Toivo ja mummon lintu jatkaa Toivo ja valas- sekä Toivo ja talviyö -kirjojen jälkeen Toivon tarinaa. Toivo on kesäloman vietossa mummon luona pienellä luodolla. Aika käy pitkäksi, kunnes kaukana merellä näkyy jotain. Ihania kirjoja niin lapsille kuin aikuisille. 

Toivo ja mummon lintu

Avain:

Karoliina Suoniemen edellinen teos Ihan oikeat prinsessat ja prinssit yhdistää tietoa kuninkaallisten elämästä siihen miten samaan aikaan on eletty ihan tavallisissa perheissä. Nyt Suoniemeltä ilmestyy uusi kirja Ihan oikeat viikinkiajan lapset, jossa nimensä mukaisesta päästään tutustumaan viikinkiajan elämänmenoon. Keskiössä ovat lapset ja tästä syystä nämä kirjat ovat erinomaista luettavaa esimerkiksi yhdessä vanhemman kanssa.

Ihan oikeat viikinkiajan lapset

Arthouse: 

Sokerina pohjalla kaikille Soturikissat-faneille, ensi keväänä julkaistaan peräti kaksi uutta Soturikissat-seikkailua.

Kaikki kuvat adlibris.fi.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti