Miltä kesäkodilla tuntuu?

Sain kysymyksen ja pyynnön kertoa kesäkodista kaiken remppailun alla. Miltä siellä sitten meistä tuntuu ja olemmeko ehtineet tehdä myös muuta kuin siivota, leikata nurmikkoa ja laitella paikkoja kuntoon. Eräistä kesäistä viikonloppua vietimme seuraavasti:

Menomatkalla pysädyttiin Tammisaareen lounastamaan. Ravintola Knipanin lounaspöytä oli aivan mieletön!

Perillä keitimme heti kahvit, istuin pitkään portailla ja katselin vain ympärilleni. Tutustuin siihen, mikä nyt vielä oli vähän uutta, mutta vuosien myötä toivottavasti tutuksi muuttuvaa.

Omenasato näytti vielä tässä vaiheessa lupaavalta, mutta valitettavasti myöhemmin on käynyt ilmi, että kaikki on käyttökelvotonta. Omenoissa on sekä pihlajanmarjakoin että muumiotaudin jälkeen vain muutama hassu syötävä yksilö ja neljä puullista odottaa keräämistään ja kuskausta kaatopaikalle.

Toimme kotoa mukaamme lautapelejä ja muuta viihdykettä. Esikoisen kanssa pelattiin shakkia. 

Välillä katseltiin telkkaria.

Ja luettiin kirjoja.

Sillä aikaa kun mies leikkasi taas kerran nurmikkoa, puhdistin minä ensimmäiset vajasta, kellarista ja vintiltä löytämäni aarteet. 

Pojat pelasivat lisää.

¨

Ilta-auringon säteet ja maisema ulkona. Sielu lepää.

Näiden kuvien lisäksi tuona viikonloppuna tehtiin paljon hyvää ruokaa, syötiin popcorneja ja katsottiin leffaa, nukuttiin hyvin ja oltiin ulkona. Mies ja kuopus rakensivat puuvajassa puisia pyssyjä ja me suunnittelimme yläkerran remontointia. Oli sopivassa suhteessa rentoilua ja tekemistä Puuhastelusta tykkäävä mies viihtyi ulkona samalla kun minut löysi todennäköisimmin kirja kädessä istumasta.

Jo ensimmäisellä näytöllä minulle tuli tunne, että tästä saisi meille oman paikan. Sen haaveidemme kesäkodin, lämpimän ajan kakkosasunnon. Emme etsineet täydellistä tai täysin varusteltua ja tiesimme talon ostaessamme, että työtä tulee riittämään. Silti olemme jo nyt onnistuneet pitämään kiinni siitä, että mitään ei pakolla ruveta tekemään. Jos huvittaa, niin revitään niitä yläkerran tapetteja alas ja jos ei huvita, niin ei revitä. Meillä on aikomuksena tehdä vielä tälle kaudelle yksi jätelavarykäisy niin, että loputkin purkujätteet ja esimerkisi yksi tyhjentämätön vintti saadaan puhtaaksi, sen jälkeen puhdistetaan rännit, haravoidaan lehdet ja lasketaan vedet pois putkista. Viimeistään lokakuun viimeisenä viikonloppuna talo menee talviteloille. Ja hitsi vie miten paljon me on jo nyt saatu aikaan, ensimmäisenä kesänä. Ensi vuonna jatkuu.

Tuolla on hyvä olla. On hyvä hengittää, on paljon tilaa ja lääniä ympärillä. Talo tuntuu odottaneen meitä, niin hassulta kuin se kuulostaakin. Se on ollut puolittaisella käytöllä viimeiset vuodet, siellä on käyty vain silloin tällöin kääntymässä. Nyt se pääsee elämään uutta aikaa meidän kanssamme, tulee elämää ja lapsia, kunnostusta ja säilyttämistä. Ja samaan aikaan kun iloitsen suojaisesta pihasta, tykkään siitä että naapurit ovat lähellä ja autolla on helppo hurauttaa monenlaisiin erilaisiin kesätapahtumiin ja -kohteisiin. Ensi kesänä otetaan toivottavasti niistä kaikki irti! Eikä pidä unohtaa, että omistamme myös osan läheisestä vesialueesta. Ei muuta kuin uimaan tai venettä hankkimaan kalastusreissuja varten! 

Niin että miltä siellä nyt sitten tuntuu, kun talolla ollaan? Vastaus on yksisanainen ja helppo. Siellä tuntuu omalta.