lauantai 27. kesäkuuta 2015

Keittiösuunnitelma

Kesäpaikan keittiö tulee Ikeasta. Ruotsalaisen jättiliikkeen valinta oli alusta saakka itsestään selvää sekä budjettisyistä että helppouden takia. Ikean keittiöistä kuulee ristiriitaisia kertomuksia, mutta onneksi korviimme on kantautunut tarpeeksi niitä hyviä kokemuksia. Kun keittiön lisäksi ei tarvitse kestää päivittäistä käyttöä, uskomme ikealaisen kestävän vallan hyvin kesäpaikallamme. 

Katselimme kotona mallikuvia nettisivuilta ennen kuin suuntasimme paikan päälle. Miehen suosikki oli tämä alla näkyvä valkoinen maalaishenkinen ovimalli ja minä liputin harmaiden ovien puolesta. Valkoiseen kuitenkin päädyimme ja eräänä iltapäivänä suuntasimme töiden jälkeen Espoon Ikeaan. Pojat tunniksi leikkipaikalle ja me miehen kanssa keittiötä kokoamaan. 


Paikan päällä palvelu oli asiantuntevaa ja nopeaa. Saimme heti apua keittiösuunnittelijalta ja koska meillä oli jo selvät sävelet toivomiemme asioiden suhteen, oli helppo koota tarvittavat elementit kokonaisuudeksi. Ehdottomasti halusimme kuitenkin myyjän tätä tekemään, sen verran pienistä osasista tuo keittiöpalapeli koostuu. 

Ja tältä se sitten näyttää. Otamme tässä vaiheessa vain pienen tiskiallaskokonaisuuden ja kasvatamme kaappi- ja työtasotilaa sitten ajan myötä enemmän. Yläkaapisto koostuu kuivauskaapista ritilöineen sekä sen vierellä olevasta kuiva-ainekaapista. Alas tulee roskiskaapin ohella laatikoita. Kaapistojen vasemmalle puolelle tulee valkoinen 50 cm leveä perusliesi. 


Kuvasta poiketen keittiön lattia on harmaata lautaa. Näin ollen ajattelimme harmaiden ovien tuovan liian yksivärisen kokonaisuuden ja valkoisen raikastavan puolestaan tilaa. Allas on neliönmuotoinen ja syvä, sillä tiskaus hoituu käsin, ja vieressä on laskutilaa astioille. Halusimme ja haluamme taloon vain aitoja materiaaleja ja sen vuoksi päädyimme puiseen tammitasoon. Laminaatti olisi kenties ollut armeliaampi ja helppohoitoisempi, mutta nyt päästään öljyämään. 


Vetimiksi tulee sekä pyöreitä nuppivetimiä että pidempiä vetimiä valkoisen ja metallin sävyissä.




Keittiön paikka pysyy ennallaan ja liesi tulee vanhan puuhellan viereen, sen ja kaapistojen keskelle. Putkivedot odottavat valmiina ja me puolestaan odottelemme putkimiehen tarjousta lämminvesivaraajasta. Päästään jatkossa tiskaamaan suoraan lämpimällä vedellä sen sijaan, että tiskivesi pitäisi ensin keittää. 



Ja koska takan oleva seinä on niin hyväkuntoinen, laitamme välitilaan ainoastaan lasin suojaksi. Puu sää näkyä sieltä alta oikein mieluusti. 

Remppa on nyt siinä vaiheessa, että yllätyksiä on tullut, aikaa menee pidempään kuin ajateltiin ja budjettia on jouduttu kasvattamaan. Perusmeininki siis! Toiveissa on kuitenkin, että ensi kuun puolivälissä alkaisi olla edes jollain tavalla valmista. Saa nähdä.


Tuotekuvat: ikea.fi.








4 kommenttia:

  1. Hyvä valinta! Meillä on tuo sama keittiö tammitasoilla kesäkodissa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, että käyttökokemusta löytyy. Myyjä sanoi, että tammitaso pitäisi aluksi öljytä kahdesti sekä yltä että alapuolelta. En ollut ennen kuulllut tuollaisesta alapuolen käsittelystä lainkaan.

      Poista
    2. Mä en kyllä muista öljynneeni molemmilta puolilta. Muutenkin oon ollut sen kanssa laiska, öljynnyt noin kerran vuodessa. Siis myös niinä vuosina, kun siellä vielä asuttiin. Ja ihan loistavassa kunnossa on edelleen! Samoin kaapit, ei mitään käytönjälkiä oikeastaan näkyvissä. 7 vuotta olivat päivityäisessä käytössä kuitenkin lapsiperheessä. Kunhan nykyiseen tehdään keittiöremppa, käännyn taas ikean puoleen :)

      Poista
    3. Ehkä se on vähän hätävarjelun liioittelua öljytä alapuolelta. Eiköhän se kerta vuoteen päältä riitä mainiosti.

      Poista