maanantai 3. maaliskuuta 2014

Olohuone nyt

Ja toivottavasti myös tästä hamaan ikuisuuteen. Ei nimittäin ihan heti tee mieli aloittaa samanlaista järjestelyrumbaa uudelleen, vaikka lopputulos mielestämme erittäin onnistunut onkin. Mutta pidemmittä puheitta itse asiaan, olohuone on siis nyt valmis. Kuten äitini arvioi, ei tässä huoneiden vaihdossa todellakaan kesään asti kulu. Ei mennyt edes pääsiäiseen! 



Nyt ollaan siis olohuone-keittiötilassa, joka on pohjapiirrokseen merkitty punaisella (ja näyttää ihan kolmevuotiaan kynänjäljeltä). Sinne piti saada koko kodin kirjasäilytys sijoitettua ja niinpä ei auttanut muu kuin ottaa yksi hyllyosa kerrallaan kirjat alas, siirtää hyllyt työhuoneesta olohuoneen puolelle, koota ne uudelleen ja sijoittaa kirjat takaisin. Olipahan urakka, voin kertoa! Hyllyjä kun oli tosiaan se seinällinen kattoon saakka.



Olohuoneesta tuli parempi kuin toivoin. Siihen jäi avaruutta ja kulkutilaa molemmille reunoille ja sohvaryhmän sijoittelu toimii hyvin. Yksi isompi hyllyjen alaosa otettiin tv-tasoksi ja kuutisen palaa jäi vielä varastoon odottelemaan tulevia kirjaostoksia. 




Mitään uusia huonekaluja ei ostettu. Hyllyt sekä kolmijalkainen valaisin ovat Boknäsin, sohvat Ikeasta, sohvapöytä Cobellosta ja pieni sivupöytä Riviera Maisonin valmistama. Olohuoneen valaisin on Le Klintin keskikokoinen 172.



Hyvin vähällä pääsimme siis olohuoneen uudistamisen suhteen ja tästä huolimatta se uusiutui aivan täysin. Tunnelma nyt, kun sohvat on pyöräytetty ympäri, on intiimimpi ja jotenkin keskustelemaan kutsuva. Kun kirjat olivat paikoillaan ja huonekalut myös, naputtelimme taulut uusille paikoilleen isomman sohvan yläpuolelle ja laitoimme parvekkeen oven eteen kaksi joululahjaksi saamaamme aitoa mattoa. Myös Riviera Maisonin hopeanvärisen pikkupöydän takana näkyvä humidori on myyty ja sohvan vieressä enää tuo sivupöytä.




Ja näin oli ensimmäinen osa isosta muutoksesta valmis.

P.S. Edelliseen aurinkolasipostaukseen lisätietoa sen verran, että kävin tänään optikkoliikkeessä. Ja jätin linssitettäväksi molemmat kehykset. Surprise.





10 kommenttia:

  1. Todella hieno muutos. Kaunis, kodikas ja lämmin.

    VastaaPoista
  2. Ihana olkkari ja kaunis tuo jalkalamppu.
    Onnea uusista aurinkolaseista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitokset! Jalkalamppu on käytettynä löydetty muutama vuosi takaperin.

      Poista
  3. Onnistunut muutos todellakin! Tyylikkäästi kodikas. Makuuhuoneen tapetti näyttää myös hyvältä ja poikien huoneiden suunnitelmat vaikuttaa oikein kivoilta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt ollaan melkein valmiina kaiken muutosrempan kanssa, enää puuttuu parit verhot. Sitten saatte lisää kuvia. :)

      Poista
  4. No sohvaryhmähän näyttää just passelilta kello viiden teelle skonsseineen :)
    Miksi nykyään aina istutaan pöydän ääressä syömässä, eikä lötkötetä sohvilla teetä hörppimässä tms. ? Olishan se rennompaa..
    Vai kuuluuko se sitten tulevaan elämään, kun lapset ovat vähän kasvaneet, niin uskaltaa vieraillekin tarjota jotain nakerrettavaa sohvannurkkaankin (eikä sohva ole enää ihan ehdottoman kiellettyä syöntialuetta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä itse asiassa myönnän tekeväni juuri sitä, eli syöväni sohvalla. Teekuppi ja lautanen tuohon pienelle pöydälle ja kone syliin. Vakkari iltapalapaikka. ;)

      Poista
  5. Kaunista! Tykkään kovasti olohuoneen värimaailmasta ja uusi järjestys näyttää toimivalta. Le klint pääsee uudella tavalla esille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, tuo valaisin tosiaan korostuu ihan eri tavalla nyt.

      Poista