Lapsiperheen matkailu ja terrori-iskut

Maailmalla on jälleen räjähtänyt, kuorma-autolla on ajettu väkijoukkoon ja ostoskeskuksessa ammuttu. Terrorismi tunkeutuu keskelle länsimaisen ihmisen olemista, keskelle niitä paikkoja, joihin lapsiperheetkin matkustavat. Mitä tämä kaikki merkitsee meille ja mitä siitä pitäisi ajatella? Miten minun perheeni olisi parhaiten turvassa ja olisiko parasta lopettaa matkustaminen kokonaan?

Sanon yhä, kuten ennenkin, että en suostu pelkäämään. Mikäli suostuisin, voisin samantien supistaa elämäni muutaman kilometrin säteelle, onhan yhä huomattavasti todennäköisempää joutua vaikkapa auto-onnettomuuteen kuin altistua terroriteolle. Kyllä nämä uutiset silti laittavat miettimään. Tulee pohdituksi minne kannattaa matkustaa, missä on turvallisinta ja milloin. Sitä huomaa ajattelevansa, että lentokentiltä, juna-asemilta tai väkijoukoista on varmuuden vuoksi poistuttava mahdollisimman ripeästi. Ja ostoskeskuksista. 

Ajattelen kuitenkin, että jäämällä kotiin tekisin karhunpalveluksen lapsilleni. Näyttäisin heille, että maailma todella on liian pelottava paikka enkä opettaisi heitä navigoimaan omaa järkeään käyttäen. En voi, enkä suostu laittamaan päätäni pensaaseen. Kohteita olen kuitenkin alkanut miettiä tarkemmin, vaikka ei siitäkään tule hullua hurskaammaksi. Iskuja tuntuu tulevan niin kaupunki- kuin rantakohteissakin. Meillä seuraavat matkat ovat suuntautumassa Dubaihin ja Lontooseen, joista ainakin toinen on potentiaalinen kohde koska tahansa.

Ja siinä se asian ydin taitaa ollakin. Loppujen lopuksi mitä vain voi tapahtua milloin tahansa. Vaikka pidänkin epätodennäköisenä, että Suomi ja Helsinki kuuluisivat terrorismilistalle, ei siitäkään voi olla varma. Voin yhtä lailla olla väärässä paikassa väärään aikaan ollessani Helsingin rautatieasemalla kuin matkustaessani Pariisin metrossa. Ehkä vaarallisempaa olisi kuitenkin, mikäli nämä asiat eivät mietityttäisi lainkaan.

Lukulaskurin kesäkuu

Kesäkuu oli ja meni ja jotain tuli luettuakin. Harhauduin myös lukemistaan odottavien kirjojen pinosta sivupoluille, kun keksin aloittaa kesken kaiken uuden sarjan Laila Hirvisaarelta (ent. Hietamies).

Kaiken kaikkiaan lukaisin kesäkuun aikana kahdeksan kirjaa:

Juha Itkonen: Palatkaa perhoset 
Ann Rosman: Vågspel
Laila Hietamies: Mäeltä näkyy toinen mäki
Laila Hietamies: Maa suuri ja avara
Laila Hietamies: Hylätyt talot autiot pihat
Laila Hietamies: Vierailla pihoilla oudoilla ovilla
Laila Hietamies: Edessä elämän virrat
Enni Mustonen: Ruokarouva

Itkosen romaania olin odottanut alkuvuodesta saakka kuin kuuta nousevaa. Odotellessani luin Anna minun rakastaa enemmän, että tapahtumat olisivat muistissani tuoreina jatko-osan avatessani. Valitettavasti odotukseni olivat tällä kertaa liikaa. Palatkaa perhoset tuntui valtavan tiiviiltä ja teksti täydeltä, lukeminen takkusi moneen otteeseen. Huomasin urakoivani teosta sivu sivulta loppu maaliviivana mielessäni häämöttäen. Pettymys? Tietyllä tavalla kyllä. En ole lukenut Itkosta vähään aikaan ennen Suvi Vaahteran ja Antti Salokosken tarinoita, joten olin ehkä ehtinyt unohtaa hänelle ominaisen tyylin. Silti koko kirjassa tuntui olevan jotain liikaa ja se uuvutti lukijansa. Tiivistämisen varaa olisi ollut reilusti viitisenkymmentä sivua ja itse olisin pohtinut viimeisen luvun tarpeellisuutta uudelleen. Tuntuu nimittäin siltä, että kun on päähenkilöiden matkassa kulkenut, tietää kyllä minne heidän polkunsa johtavat eikä sitä tarvitse alleviivata. Kiinnostava aihe, keskinkertainen toteutus, jossa on kaikkea vähän liikaa, valitettavasti. Pisteet kuitenkin otsikosta, joka sitoo tarinat hienosti yhteen monella tasolla.

Tässä on toinen romaani, jota olen urakoinut kuin sitä kuuluisaa Iisakin kirkkoa. Ann Rosmanin Marstrandin pikkukaupunkiin sijoittuvat dekkarit ovat olleet mieleeni erityisesti nykyhetken ja menneen yhdistämisen myötä. Nyt ei kuitenkaan kulkenut, ei vaikka kuinka yritin. Tapahtumapaikkakaan ei enää ole Marstrand, vaan Orkneysaaret, jonne Karin Adler lähtee kollegansa Folken kanssa tutkimaan kadonneen ruotsalaismiehen kohtaloa. Takaumissa palataan 1970-luvulle, jolloin sukeltajat etsivät aarretta saaren rannikolle uponneen sotalaivan hylystä. Vågspel sisältää aivan liikaa sukeltamista ja teknistä sanastoa ja liian vähän kiinnostavia tutkimuksia tai ihmisten välisiä suhteita. Tämän jälkeen päätin laittaa Rosmanin dekkarit hetkeksi tauolle.

Ensin luin eräänä kesänä Hietamiehen Sonja-sarjan, sen jälkeen arvostelin hänen Imatra-sarjansa kirja kirjalta. Sitten oli omiin juuriini tutustumisen ja Lappeenranta-sarjan aika, ja seuraavaksi tartuin kirjailijan Laatokka-sarjaan. Nyt sain käteeni yhden Kannas-sarjan romaaneista ja päädyin lukemaan kaikki viisi peräkanaa. 

Sarjan viidessä romaanissa Hietamies kuvaa pienen Suontaan kylän ja sen asukkaiden elämää aina 1920-luvulta jatkosodan jälkeiseen aikaan saakka. Lapset kasvavat aikuisiksi, moni asia muuttuu ja sota asettaa kaiken uuteen valoon. Suontaan kylä jää taakse ja evakkomatkalta paluun onni jää lyhyeksi. Elämä kuljettaa miehet rintamalle ja naiset lasten keralla ensin uudelleen evakkoon Mynämäelle ja sieltä pysyvästi Turkuun.

Pidän kirjailijan teoksista valtavasti niiden luoman humaanin ihmiskuvan ja historiallisen tiedon paikkansapitävyyden vuoksi. Hietamies herättää kirjoissaan historian eloon aivan uudella tavalla yksittäisten ihmiskohtaloiden kautta. Myös lapsen asema ja kohtalo sodan sivustakärsijänä on kirjailijaa lähellä.

Viimeiseksi ennen kesäkuun vaihtumista heinäkuuksi luin vielä Enni Mustosen Syrjästäkatsojan tarinoita -sarjan uusimman osan Ruokarouva. Tästä lisää myöhemmin omassa postauksessaan.

Nyt ollaan sitten jo heinäkuussa ja lukulaskuri on puolessa. Tähän saakka kokonaissaldo näyttää 55 luettua teosta. Myös heinäkuussa on jo luettuna monta erinomaista kirjaa. Ensi kuussa saatte suosittelut muun muassa mahdollisesti vuoden parhaasta esikoisesta.

Kenkiä alennusmyynneistä

Katseltiin miehen kanssa kenkiämme sillä silmällä, että uusille olisi tarvis. Ei siinä sitten kauaa mennyt, kun muutamat ennalta hyviksi havaittujen merkkien kengät oli klikattu tulemaan verkkokaupan alennusmyynnistä. Kyllä kelpaa taas matkaa taittaa.

Miehellä oli akuutein tarve tennareille. Polo Ralph Laurenin sekä Conversen tossut ovat paitsi hyvännäköiset, myös kuulemma tosi hyvät jalassa.

Minä luotan yhä Wondersiin, tällä kertaa käärmekuosisena. Kävelykengissä on pienen pieni korko, katsotaan mitä puolitoista vuotta sitten murtunut jalka siitä tykkää. Tuskin mitään, kun en kuitenkaan kunnon koroissa joka päivä kipsuttele.

Ja rasti seinään, tällä kertaa paketista ei löytynyt lapsille mitään.

Kesäloma tähän saakka

Koko perheen heinäkuun kestävästä yhteisestä lomasta on nyt puolet takana. Tähän asti loma on ollut ihana. Ensimmäisen viikon olimme ulkomailla ja tämän toisen viikon olemme viettäneet puoliksi kesäpaikalla, puoliksi kotosalla. 

Kesäpaikalla ollaan miehen kanssa taas huhkittu pieniä hommia tehtävälistalta yliviivattaviksi. Kaikki alkoi kuitenkin siitä, kun lähes perille saakka ajettuamme kysäisin mieheltä mahtoiko hän ottaa avaimet mukaansa. Ei ottanut, en myöskään minä. Oli siis aika tehdä pienimuotoinen murto. Yhdistelmä huonokuntoiset ikkunat ja laiha sekä ketterä viisivuotias pelasti, kun mies tuuppasi kuopuksen keittiön ikkunasta sisään ja sitä kautta ovea avaamaan. Problem solved!

Remppahommista kirjoitan erikseen, mutta ehdimme me tehdä myös paljon muuta. Perjantaina, kun sade piiskasi ikkunoita huolella, lähtivät perheen miespuoliset jäsenet puuvajaan nikkarointihommiin. Tuloksena sain ihailtavaksi kuopuksen tekemän hyllyn ja esikoisen aikaansaannoksena naulakon. Ja kun mies siisti hirsiseinän pellavariveitä, nautin minä sadepäivästä täkin alla kirjaa lukien. 

Yhtenä päivänä tehtiin retki Turkuun kesäteatteriin. Suosittelen Vartiovuorella menevää Vaahteramäen Eemeliä lämpimästi, esitys oli todella hieno ja laadukkaasti toteutettu. Pieni varoituksen sana ainoastaan Pöperö-Maijan hahmosta, joka muistutti maskeerauksineen enemmän noitaa ja sai ainakin kuopuksen hyvin vakavaksi. Saattaa siis pelottaa pienempiä katsojia.

Ensi viikolla kutsuu taas kesäpaikka, mutta millä kokoonpanolla, sitä en vielä tiedä. Vähän tekisi mieli antaa molemmille pojille omaa aikaa, joten voi olla, että jakaannutaan. Loppuviikko puolestaan kuluu ihan toisessa suunnassa Itä-Suomen suunnalla.

Sitten koittaakin heinäkuun viimeinen viikko, jonka olemme ajatelleet olla kokonaisuudessaan kesäpaikalla. Ohjelmaakin on suunniteltu, ainakin Fiskars, Taalintehdas ja Rosalan viikinkikylä olisi tarkoitus katsastaa, myös lounas ja kiertely Tammisaaressa houkuttelee. Myös yksi terassi olisi tarkoitus rakentaa.

Me olemme kyllä olleet niin lomavaihteella. Nukkuneet pitkään ja valvoneet vielä pidempään. Yhtenä yönä kävimme nukkumaan yhdeltä, kun kukaan ei malttanut laskea lukemisiaan sitä ennen käsistään. On lähdetty illalla ulos, syöty iltapalaksi jätskiä ja oltu kaikin puolin kiireettömiä. Aivan mahtavaa! Ja minä kaivoin vihdoin ja viimein katsomistaan odottaneen Silta-sarjan kolmannen kauden esille. Seuraavat iltayöt menevät hyvin tiukasti sohvannurkassa jännittävien käänteiden pyörteissä. 

Vähän alkaa jo katse kääntyä elokuuhun. Me emme ehdi kesäpaikalle ensi kuun kahteen ensimmäiseen viikonloppuun lainkaan ja syyskuussakin on jo tiedossa menoja viikonlopuille. Kyllä on mökkikausi lyhyt, ei voi muuta sanoa. Mutta elokuun vapaista viikonlopuista otetaan kaikki ilo irti ja toivotaan mahdollisimman lämmintä syyskuuta vielä päälle!

Eskariuhma - mitä missä milloin?

"Tää on varmaan taas joku vaihe", huomasin sanovani itsekseni katsellessani kuopustani. Pitkään jatkunut rauhanomaisen rinnakkaiselon vaihe tuntui loppuneen täysin ja tilalle oli tullut uhmakas ja vihainen lapsi. Mitä ihmettä?

Kuopuksen kanssa saa nykyisin ottaa yhteen asiasta kuin asiasta. Lapsi kieltäytyy kategorisesti kuuntelemasta eikä tottele yhtään mitään. Hän härnää veljeään, uhmaa vanhempiaan, heittäytyy veltoksi ja itkee katkeria kyyneliä, jos häntä julkeaa moittia. Hän haluaa yhtä ja sitten toista, kunnes ei halua enää mitään. Kun minä en voi muuttua voiksi leivän päällä, on siinä aihetta ulvomiseen ja huutamisen lisäksi voi mielipidettään tehostaa potkimalla tai huitomalla pöydänjalkoja tai eteen osuvia tavaroita. En tee, ei käy, ei aio, en mene. EI SOVI! Minä puolestani en tajunnut yhtään mistä nyt kiikastaa ennen kuin mies eräänä päivänä kysyi mahtaako kuopuksellamme olla eskariuhma.

Internetin ihmeellinen maailma tuntee ilmiön hyvin ja kuuden vuoden kieppeillä ilmenevää uhmakautta kutsutaankin monesti pieneksi murkkuiäksi. Siltä se tosiaan tuntuu, kun aiemmin hymyilevästä ipanasta on yhtäkkiä kuoriutunut Kuningas Ei. Vanhemman sana on ilmaa, mutta tarve sylille samaan aikaan entistä akuutimpi. Mahtaa olla rankkaa, kun ei itsekään tiedä mitä haluaa ja tunteet ailahtelevat. Pikkulapsivaihe on jäämässä taakse ja tuleva pelottaa. 

Itse turvauduin jälleen kerran luottopakkeihini ja otin yhden niistä esiin hyllystä. Väestöliiton Kiukkukirja tarjoaa hyvän katsauksen erilaisiin tahtoikiin, myös tähän meillä menossa olevaan. Ja vaikka minun pitäisi periaatteessa tietää tästä kehitysvaiheesta jo ennalta käytyäni sen esikoisen rinnalla läpi, tunnun unohtaneen kaiken. Nopeasti tällaiset myllerrykset näyttävät jäävän mielestä ja muistin virkistäminen on todella tarpeen. 

En tiedä onko perimällä vaikutusta, mutta äitini mukaan en ole koskaan ollut yhtä kamala kuin kuusivuotiaana. Esikoisen kohdalla eskariuhmaa edeltäneet tahtoiät olivat helppoja kuin mitkä ja lapsi ei koskaan ole ollut yhtä kamala kuin viisi-kuusivuotiaana. Kuopus on nyt samanikäinen. Eskariuhman aika vaihtelee siinä kuudesta seitsemään vuoteen, meillä siitä on saatu nauttia jo hieman aiemmin molemmissa tapauksissa.

Että kyllä vaan, eskariuhma on tullut taloon ja lapsi on lukemattomia kertoja päivässä paitsi kamalan ihana, myös ihan kamala. Olen yrittänyt keksiä keinoja selvitä tilanteesta kuiville paitsi vanhempana, myös auttaa lasta. Sillä hänellähän tässä vaikeinta on, kun ei tiedä mitä tahtoo ja milloin ja tahtooko sittenkään. Tänään sanoin hänelle, että odota vaan, pian tulee aika kun sua ei kaikki kiukuta näin kamalasti. Sitten halattiin.

Mutta kyllä vanhempaakin saa ottaa päähän ja ottaakin, useita kertoja päivässä. Yhdessä tästäkin selvitään kuiville, siihen on pakko luottaa. Rajoja ja rakkautta, sen parempaa kasvatusneuvoa tuskin löytyy.

Lomamatkan lyhyt yhteenveto

Parin kotona vietetyn päivän jälkeen on aika vetää viikon mittaisen risteilyn tärkeimmät elementit yhteen ennen tarkempien matkaraporttien kirjoittamista. Nyt meillä kuitenkin on suuntana kesäpaikka, jossa netti toimii vain keittiön rappusten toisella askelmalla istuen enkä osaa vielä sanoa milloin tulemme käymään kotona seuraavan kerran. Eli Välimeren risteily pähkinänkuoressa, olkaa hyvät:

- eniten syötyjä ranskalaisia: kuopus
- eniten maistettuja uusia ruokalajeja: esikoinen
- eniten poltettuja sikareita: mies
- eniten juotuja viinilasillisia: minä
- eniten nähtyjä kaupunkeja: mies
- eniten luettuja sivuja: esikoinen
- eniten ostettuja koruja: minä
- eniten uituja tunteja: kuopus

- vähiten nukuttuja tunteja: kuopus
- vähiten stressattuja hetkiä: minä
- vähiten toiminnassa olleita tunteja: hytin vessa

Jos mietitte oliko ihanaa, niin kyllä. Huippuluokan matka, jota suosittelen kaikille!

Vapaapäivä meidän kanssamme

Arkipäivä käsiteltiin jo, nyt on vapaapäivän vuoro. Tällainen oli eräs kesäkuinen sunnuntai meidän perheessämme.

Aamulla saan itseni ylös sängystä varttia yli yhdeksän. Olen nauttinut täysin siemauksin tästä ajasta, kun pojat ovat näinkin isoja eikä heidän kanssaan tarvitse herätä orjallisesti samaan aikaan. Niinpä torkumme miehen kanssa vapaapäivinä vielä poikien herättyä, makuuhuoneen ovi on raollaan ja aina saa tulla kysymään tai viereen. Ja kyllä he tulevatkin, sen vuoksi me torkumme emmekä nuku. 

Sieltähän he sohvalta löytyvät vieretysten, kuten yleensäkin. Viikonloppuisin meillä saa pelata ja molemmilla on omat iPadit. Viikolla laitteet pidetään enemmän suljettuina ja tehdään muuta. 
En silti ole ehdoton, välillä ovat käytössä enemmän ja välillä vähemmän. Joskus tiukka parin viikon tauko tekee hyvää kaikille.

Aamuun kuuluu ehdottomasti sanomalehti yhdessä aamiaisen kanssa, arkiaamuina en ehdi lehteä kunnolla lukea. Kirjankin nappasin herätessäni yöpöydältä mukaan olohuoneeseen, joska vaikka muutaman sivun ehtisi sitäkin lukea. 

Aamiaiseksi syödään muun muassa vesimelonia ja juustosämpylöitä. Tässä vaiheessa kello on jo yli kymmenen eikä meillä ole onneksi kiire minnekään. Kunhan lojutaan yöpuvuissamme ja otetaan rennosti. 

Sitten on aika ruveta valmistautumaan ulkomaailmaa varten kellon lähestyessä puoltapäivää. Esikoinen ottaa jo itsenäisesti lääkkeensä astmaan ja allergioihin. Minä kysyn toki onko lääkkeet otettu, mutta lähes poikkeuksetta vastaus on kyllä. 

Vaatteet on vaihdettu, esikoinen on jo ulkona ovesta. Aika lähteä kaupungille asioille ja ostoksille, minulla on lista kaupoista, joissa pitää käydä.

Sitten mennään! 

Suuntana on vakkariparkkihallimme, Stockan Q-parkki. Tunti ilmaista parkkiaikaa on ahkerassa käytössä, sillä tunnissa ehtii vaikka ja mitä. Lisäksi tänne ajaa kotoa supernopeasti. Näin pian kahdentoista jälkeen hallissa on vielä hyvin tilaa.

Tässä ollaan Habitatissa. Sen lisäksi kävimme Lindexillä, Suomalaisessa Kirjakaupassa ja Tigerissa. Oli kiva hengailla rennosti kaupungilla. 

Haimme kotimatkalla läheisestä kiinalaisesta ruokaa mukaan. Minulle vakkarini kanaa, bambua ja herkkusieniä, miehelle nautaa kung po. Pojat söivät riisiä. Toinen ketsupilla, toinen paljaaltaan. 

Kahden ostoskassin ja yhden pöydän kanssa oli hyvä palata kotiin. 

Pöytä onkin jo löytänyt paikkansa kesäpaikan olohuoneesta. Meille kävi tuuri, sillä pöydän valmistus on lopetettu ja saimme ostaa mallikappaleen edullisesti emmekä jääneet kokonaan ilman.

Kaikki nämä kirjat kannoimme kotiin Suomalaisen Kirjakaupan pokkarialesta. Itse otin Börjlind-dekkarit sekä Gillian Flynnin kirjan mukaan ulkomaille ja matkaa silmällä pitäen kävinkin näitä alekirjoja ostamassa. Muut odottavat lukemista mielenkiintoisina ja uusina nimekkeinä. Moriarty-teos on miehen, Zootropolis kuopuksen ja matkalukemiseksi hankitun Lasse-Maijan Etsivätoimisto -kirjan luki esikoinen samana iltana kannesta kanteen. 

Vatsat täynnä kiinalaista ruokaa päätimme syödä vähän jäätelöä jälkkäriksi. Aino-jäätelön suolainen kinuski, parasta. 

Ja mitäpä sitä muuta kuin päiväunille ruoan päälle. Mies katsoi samaan aikaan jalkapalloa ja pojat puuhailivat omiaan legoilla ja muilla leikkien. 

Myöhemmin iltapäivällä oli taas ulkoilun aika. Lippikset päähän ja pihalle!

Miehen ja poikien ollessa ulkona laittelin poikien vaatekaappeja kuntoon. Ostimme molemmille uusia isompia sukkia ja kalsareita ja otin pienet pois tilaa viemästä. Samalla mietin jo alustavasti mitä kaikkea pitääkään pakata matkalle mukaan, kahdeksalle päivälle tarvitaan eri vaatteet päivään ja iltaan. 

Seitsemän jälkeen oli taas iltatoimien aika. Jokainen vuorollaan suihkuun ja hiustenpesuun, minkä jälkeen yöpuku päälle. 

Vielä ei ollut iltapalan aika, joten kuopus rakenteli isänsä kanssa vähän legoilla ennen syömistä, iltasatua ja unta. 

Samaan aikaan esikoinen viimeisteli kirjansa loppuun. 

Olin jo ajatellut meidän syövän esimerkiksi luonnonjogurttia ja mustikoita, kun keksin alkaa leipoa sämpylöitä. Tuo Semperin gluteeniton leipäsekoitus on superhelppo ja siitä tehtävät sämpylät todella hyviä. Tein kaksi pellillistä ja alkuviikoksikin riitti. 

Televisio taitaa olla meillä päällä iltapäivästä yöhön saakka nyt, kun jalkapallon EM-kisoja pelataan. Ja loppukesästä tulevat olympialaiset, penkkiurheilijan onnenkesä!

Yhdeksän aikaan koti hiljeni ja kymmeneltä olin saanut viereeni parin pieniä varpaita. Sunnuntai oli taputeltu, oli aika käydä minunkin nukkumaan ennen uutta viikkoa.